keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Etkö ymmärrä mitä sulle lausuin? :)

Siipake oli miettinyt blogissaan kuinka taaperoikäiselle kerrotaan uuden vauvan tulosta perheeseen.

Esikoiselle en kertonut oikein mitään.Enemmänkin ihmettelin silloin melkein kaksivuotiaan täydellistä puhumattomuutta ja muita juttuja.
Myöskin raskausaika meni jotenkin hujauksessa ohi.

Isommille lapsille kerroimme mimosta lintsireissulla kun viikkoja oli jotakuinkin 12+ koska en voinut enää lähteä hurjimpiin kieputtimiin.
Esikoinen halusi nostella paitaa ja katsastaa oliko jossain luvattua vauvaa ja poika ei reagoinut mitenkään.
Esikoinenkin unohti asian nopeasti ja vasta lähempänä synnytystä kun maha oli jo oikeasti iso tyttö kyseli milloin vauva tulee?
Koskaan ei ole kysynyt mistä vauva tulee?

Mimolle tarvitsee varmaan jossain vaiheessa koittaa selittää että masu kuuluu hetken aikaa "helposti särkyvä"- osastoon eikä sen päällä saa kohta esim hyppiä.
Kuitenkaan kamalan aikaisin ei kannata noin pienelle kertoa muuten joutuu oman odotuksen lisäksi tukemaan vielä pienempi älyisen odotusta kun se vauvan tulo vaan kestää ja kestää.
Myöskään alle 2 v ei ehkä vielä ole sitä ikää että kannattaisi alkaa vau-kirjan lämiskästä näyttämään miltä vauva milläkin viikolla näyttää.

"Tässä tää vauva nyt ois tuolla masussa,tosta reiästä tuossa keskellä kroppaa tulee jossain vaiheessa suu ja korvat..Joo on aikas pelottavan näköinen..."

Myöskään en kuulu niihin joiden täytyy saada ottaa isommat lapset mukaan ultriin (täällä saa viedä jos pyytää etukäteen lupaa) katsomaan mitä siellä masussa on.
Varsinkaan siihen alapääultraan ei ehkis tee mieli viedä edes miestä... :D

Tämän hetkinen plään on yrittää pomputtaa mimoa mahdollisimman vähän masun päällä ja vasta joulun jälkeen alkaa lupailla masussa asuvasta vauvasta.
On meillä jo yksi kirjakin jossa on vauvoja asumassa erillaisten äitien mahoissa.
Se on tietysti mimon suosikki.

Miten teillä muilla on kerrottu vauvauutisia eri-ikäisille lapsille?

8 kommenttia:

  1. Iltaa! :)

    Meillä esikoinen oli kutakuinkin 1v6kk kun tärppi kävi pikkukakkosesta..aluksi ei tietenkään kerrottu mitään, eipä olisi tajunnut ja jos olisikin hokenut "vauva" jossain kun ite haluttiin pitää "riskiajan" salassa koko homma..no lähipiiri tiesi kyllä.

    Esikoinen taisi olla jotain 1v10kk kun alettiin sanomaan, että äitin masussa on vauva..usein poika tulikin halaamaan masua ja silittämään ja sanoi "aaaai, vauva". Siitä onkin yksi suloinen kuva. ♥ Voi kun poitsu olikin sillon ite vielä niin pieni..nyt kuopus on samanikäinen ja sitä pitää niin vauvana vielä kun on nuorin ja tod.näk. tulee meidän nuorimmaiseksi jäämäänkin.

    Missään nimessä ei poitsulle puhuttu mitään, että tulee leikkikaveri..sehän olis suuri pettymys kun vauva vaan on äitin sylissä syömässä tai itkee tai nukkuu tai kakkaa. Kerrottiin lähempänä synnytystä sitten kun poika oli jo vähän yli 2v että kun vauva tulee niin se on tosi pieni ja sitä pitää hoitaa varovasti ja sinä voit sitte auttaa tuomalla vaippoja tai rättejä. :)

    Ei meilläkään poika osannu kysyä mitään, että mistä se tulee tms. Mutta nyt jälkeenpäin..varmaan joskus vuosi sitten kun valokuvia katseltiin niin tää ihmetteli, että missäs pikkuveli on ja kun sanoin, että ei sitä ollut vielä tuolloin olemassa tai oli vielä äitin masussa niin sitte se kysyi jotain että miten se pääsi sieltä pois ja jonkun yksinkertaisen vastauksen annoin ja tyytyi siihen.. x)

    VastaaPoista
  2. "Tässä tää vauva nyt ois tuolla masussa,tosta reiästä tuossa keskellä kroppaa tulee jossain vaiheessa suu ja korvat..Joo on aikas pelottavan näköinen..."

    Tuosta tuli mieleen, että mä en koskaan ymmärtänyt niitä lääkärin selityksiä ultrissa. Mun gyne ultrasi jopa joka kerran, kun kävin raskausajan tarkastuksissa, mutta ei ne 11 ultrauskertaa vaan selventäneet sitä kuvaruudun näkymää yhtään. Viikon 32 kokoarviossa tosin näin ihan selkeästi Joaksen jalan ja varpaat - ainakin luulisin :)

    VastaaPoista
  3. Meille on tulossa toinen lapsi marraskuussa, esikoinen tulee olemaan n. 2 v 1 kk. Kerroimme hänelle joskus kesällä asiasta, tai saattoi se olla kevättäkin, ja hän sanoo nyt kyllä kysyttäessä, että mitäs äidin masussa on: "Pieni vauva!" Mutta ei ole ollut itse juuri lainkaan kiinnostunut asiasta, ihan muutamia kertoja vaan itse maininnut että äidin masussa on pieni vauva ja että se tulee meille asumaan. Ja pari kertaa on ollut huolestunut siitä, että vauva ottaa hänen lelunsa. Olen vakuuttanut, että vauvalla on omat vauvanlelut.

    Eli meillä ei poika todellakaan ole mitenkään kärsimätön asian suhteen, kun ei varmasti edes tajua koko asiaa :) Eikä ole mitenkään erityisen kiinnostunut vauvoista muutenkaan. Lähinnä tuntuu että on ollut hyödyllistä kertoa asiasta siksi, että on syy siihen, miksi äidin mahaa pitää varoa. (Eikä tuo muuten edes yhtään ihmettele äidin mahan kokoa!) Tuntuu, että vaikka kuinka asiasta "keskustelisimme" etukäteen, ei hän kuitenkaan osaa valmistautua asiaan millään tavalla, kun on niin pieni vielä - eli se tulee kuitenkin olemaan shokki sitten kun se vauva oikeasti tulee :)

    - Tiitiäinen

    VastaaPoista
  4. Pieni lintu: hyvä huomio tuo ettei kannata sanoa että tulee leikkikaveri! eihän se sitä ole moneen hetkeen. :D

    Tiitiäinen:luulen että samaa rataa meilläkin mennään varmaan.
    Tule sitten kertomaan miten teillä meni. :D

    Saara: hehheee :D mä olin ihan autuaasti unohtanut että ennenkuin viikkoja on tarpeeksi tyyppi ei näytä suinkaan kovin kaksiselta ja kun katsoin taas pitkästä aikaa niitä kehityskuvia niin naureskelin itsekseni että voi kun ihanaaa näyttää varmaan söpöltä saparot päässä... :D

    Muuten olen saanut kutakuinkin selkoa ultrakuvista.aina on kyllä ollut hyvät selostajatkin. :)

    VastaaPoista
  5. Esikoinen oli hiukan alle 1v, kun aloin odottamaan kakkosta. Muistaakseni kerrottiin, kun itse kyseli (masu kaaaaasvooooiiii) ja hienovaraisesti vain ohjailin pois masulta pomppimasta alkuun. Myöhemmin toki sanoin, että siellä on pieni vauva, joka tulee sitten pois masusta, kun on valmis. Kakkosen synnyttyä tämä 1v8kk isoveikka kailotti sairaalassa "Missä MUN pikkuveikka?!?" :)))

    Kolmonen ilmoitti tulostaan, kun kakkonen oli 8kk. Kerrottiin samoin kuin edellisellä kerralla (masu oli valtava). Esikoinen, tulloin alle 2½v, oli innokas mukanaodottaja. Mittaili neuvolassa masua (ja kotona), kuunteli ja paijaili, puhui kovasti vauvasta ja ilmoitti kaikille vastaantulijoille "Meille tulee vauva, se on tyttö!" Ja me EMME tienneet sukupuolta. Mutta esikoinen kait tiesi, sillä pikkusiskon sai :)

    Meillä siis kerrottiin lapsen oman kiinnostuksen mukaan ja ihan "mutu"-tuntumalla. Eli lapsentajuisesti puhuttiin. Tapauskohtaista siis, lapset niin erilaisia. Toiset vaativat keskustelua, toiset sulattelevat asiaa itsekseen. Oikein loistavasti esikoinen ja kakkonen aikanaan ottivat uuden vauvan ja olivat kovasti avuliaita ja hoivaavia. Tärkeinä toimittivat omia pieniä tehtäviään :)

    Kolmosen kohdalla esikoinen kyllä jo kyseli, mistä vauva tulee ja miten se vauva sinne masuun menee. Tällä hetkellä kolmonen on alle kolmen ja kovasti kiinnostunut siitä, kuinka oli äipän masussa ja joi tisusta maitoa. Samaan hengenvetoon veljensä (6 ja 4) informoivat, kuinka heillä odottaa siemenpussissa vauvasiemeniä ja isi antoi heidät vauvasiemenenä pip...stä äipälle, jonka masussa vauvamuna alkoi kasvaa ja sitten vauva syntyy pim...sta. Ja tämä kaikki hyvässä hengessä, ei tuota lapsille vaikeuksia puhua, kun puhuu itse asiallisesti ja normaalisti. Yksityiskohtia ei tietenkään lasten tarvitse tietää, eivätkä (onneksi) meillä ihan niin tarkkaan kyselekään :)


    K

    VastaaPoista
  6. Meillä 1v8kk tyttö ei vielä oikein ymmärrä. Ollaan vain opetettu, että äidin mahassa on vauva ja osaa näyttää mahaa, kun kysytään missä äidin vauva on. Mutta en usko, että ymmärtää silti ollenkaan. Sanoo aina "äidin vauvamaha, äidin tissiviivit" eli on ihan itse hoksannu, että vauva ja tissit liittyy yhteen :DD
    Alussa tyttö luuli, että kaikilla on vauvamaha: hänellä, isillä ja vierailla ;)

    Eilen rakenneultrassa ei ymmärtänyt sen enempää kuin tähänkään mennessä, ruudulta ei jaksanut kauaa katsella (käytiin yksityisessä neuvolassa ultrassa, jossa oli huomioitu taaperoikäiset mm. leluilla).

    VastaaPoista
  7. Meillä esikoinen oli vain vähän yli vuoden kun toinen lapsi syntyi. Loppuraskaudessa kun maha oli jo iso, kerroin aina välillä muun touhun keskellä että äidin masussa on vauva. Kun esikoinen sitten tuli isin kanssa sairaalaan, totesi heti pikkuveikan nähtyään "vauva!"

    VastaaPoista
  8. Mun lapsista kaikki on olleet kovin pieniä kun on seuraava syntynyt, joten aika myöhään on kertominen jätetty. Juurikin siksi, että miten kummassa niin pieni voi malttaa odottaa vauvaa monia monia kuukausia kun eihän sitä jaksa itsekään :-D Esikoinen oli 1,5v. joulukuussa kun kerroimme, että helmikuussa syntyy vauva. Sekin tuntui liian aikaiselta. Päivittäin sai kuulla tuskastuneita pienen ihmisen kysymyksiä: Missä vauva? jne... Kuopuksen odotuksesta tuli vissiin kerrottua aika viime metreillä, esikoinen oli kuopuksen syntyessä 3v. ja keskimmäinen oli 1v4kk...

    VastaaPoista