perjantai 27. maaliskuuta 2009

Perjantain jorinat

Mimon kanssa eilen kuunneltiin youtubesta vanhoja Jonna Tervomaan lapsitähteyden aikaisia lauluja.
Jäin oikein huvittuneena miettimään Hyvännäköinen-biisin lausetta jossa poika on niin ihku ja komia ;kun se mieleen tuo maikol tsäksööööniiiin. :)
Kun ajattelee samaa lausetta nykypäivänä ei olekkaan olleenkaan positiivista jos pojasta sellainen mielikuva tulee. :D
Ennemminkin päinvastoin.
Muistan ajan kun pienenä väittelimme ystäväni kanssa oliko kyseinen artisti mies vai nainen. Kaverin isosisko oli väittänyt muistaakseni kivenkovaa että nainen se on ja meistä selkeästi mies.Sen ikäisenä ei edes kyennyt päättelemään nimestä.
Senkin myönnän että olihan se joskus komea mielestäni kun sillä oli niin pitkä tukka. xD
Musiikillisista avuistaan en itse oikein koskaan piitannut.

New kids on the blockinkin aikaan tykkäilin lähinnä poikien tukista.(alkuvaiheessa pelkäsin omia fanijulisteitani kun ne tuijottivat ja joskus jouduin öisin laittamaan nastoilla peittoja heidän naamojensa eteen.Aamulla pyytelin anteeksi tekosiani. :D)

Lastenmusiikki postausta tehdessäni mietin että sydämeni on aina ollut enemmän sellaisen musiikin puolella jota ymmärrän.Muistan osanneeni Wind of changen sanat ulkoa mutta enhän silloin tiennyt mitä laulussa laulettiin saati oikeasti osannut kuin kuulon perusteella ääntää että ai folou te möskwaa,daun to donkipaaaak... :D

Tunnustan olevani suomimusiikin fani.
Vaikkakin tietysti iän karttuessa kuvioihin tuli vaikka mitä bändejä olen silti aina jotenkin pysytellyt kallellaan kotimaiseen.
Lapsena serkkuni kanssa kuuntelimme hänen äitinsä Kaija Koon levyjä ja luulimme molemmat pitkään että rakkaus on sellaista kun niissä lauluissa. :D
Teini-iässä siitä oli oikeasti jopa haittaa kun unelmien prinssi ei ehkis sitten tullutkaan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja taivas auennut samantien.
Tosin ei se karpaasi tullut myöskään alfaromeolla niinkuin Movetronin lauluissa luvattiin!

Suurin rakkaus kuitenkin aina minulle on ollut Leevi and The leavings.
Muistan jopa 5 vuotiaana isän autossa laulelleen miss turkmenioista.Muistan kaverin siskon huudattaneen täysillä huoneessan että pikku lettipäällä petti pää.Meillä tietenkään ei ollut mitään asiaa teinisiskon huoneeseen mutta kuuntelimme korva ovessa siskon raivoa nuoruuden angsteja kohtaan.
Kun sitten ihan oikeasti itse sain käteeni ensimmäisen levyni olin siihen astisen elämäni varrella jo haalinut muistilokeroon useamman eri laulun sanat ja tunnelmat.

Pyysin äidiltä synttärilahjaksi Rakkauden planeetta levyä.En saanut sitä vaan raparperitaivaan jossa oli kannessa äitini mielestä minun näköiseni tyttö. :)

Muistan kuinka eräällä larppireissulla tuli puhelu että gösta on kuollut.
Olin ihan kauhuissani vaikken koskaan ollut koko miestä tavannutkaan.Minä tunsin hänet henkisesti.
Viime vuonna kuuntelimme toisen leevifanin kanssa lauluja hänen kuolinpäivänsä muistoksi.

Minuun ilmeisimmin siis vetoaa raaka todellisuus.Suomalaisessa musiikissa on helposti sitä.
Siippake katsoi minua ihmeissään kun sain hepulin taannoin toinen jalka haudasta leffassa.Ruutuun pamahti Jarkko Martikainen. Yup bändin laulaja ja harvinaisen lahjakas sanataiteilija. :D

Juttelimme -j-:n kanssa yksi päivä siitä kuinka englanti on niin paljon romanttisemman kuuloista puhuttuna.

Suomi olkoon sitten rehellisemmän.

8 kommenttia:

  1. Minäkin fanitan suomalaisia. Youtubesta löytyy kyllä kaikkea mielenkiintoista, me katsellaan monesti Ronin kanssa vanhoja tenavatähtiä, ne on aikasta hauskoja.:)

    VastaaPoista
  2. Oi mä kuuntelin lapsena kans Jonnaa, jokunen aika sitten kuuntelin niitä kans youtubesta ja osasin sanojakin vielä ulkoa :D
    NKOTB fani olin kans ja pääsin kerran isosiskon kanssa konserttiinkin ja muistan kun pojat tuli lavalle ja kaikki nous seisomaan ja mä luikastuin pyllylleni (Lahden hyppyrimäkien montussa oli tää esiintymislava ja ihmiset siel rinteessä nurtsilla seisoivat) ja kun liukastuin luuli kaikki että pyörryin ihastuksesta :D Ihan niin kova fani en kuitenkaan ollut..hih..

    Leeviä on täällä kans kuunnteltu :D se on varmaan aina hyvä, suomi popilta niitä tulee usein..

    VastaaPoista
  3. Kysymys hieman ohi aiheen. Mistä olet ottanut blogisi taustan? Eli nuo mustat raidat ja tuon kuvan tuonne ylös? Löytyykö niitä valmiina jostain?

    VastaaPoista
  4. täällä myös leevi/gösta fani. On ne sanotukset vaan niin mahtavia

    VastaaPoista
  5. Leeviä mekin kuunnellaan kun ne sanoitukset sopii niin hyvin suomalaista elämää kuvittamaan. Lopullisesti ihaistuin niihin silloin kun asuin ulkomailla ; )

    VastaaPoista
  6. Täällä ilmoittautuu kanssa yksi tositosi suuri Leevi fani. Parempaa ei vaan yksinkertaisesti ole! Ja suomipoppi on muutenkin se, mikä eniten kolahtaa.

    Mä lauloin pienenä paljon Jonnaa hiusharjaan ja meidän äänet oli kuulemma niin samanlaisia, ettei voinut tietää kumpi lauloi :D :D

    -Jamina-

    VastaaPoista
  7. Tule meidän paikalliseen elokuvateatteriin,Hanna. Siellä kun soi Leevi AINA ennen näytöksen alkua :)
    Jonnaa olen mäkin fanittanut ja NKOTB:tä. Ihan pienenä Village Peoplea,kun mun mielestä niiden levyn kannessa oli niin kivat kuvat sedistä.

    VastaaPoista
  8. Jonna oli myös minun suosikki ja youtubesta tulee kuunneltua niitä edelleen. Se on niin ihana se laulu jonka Jonna laulaa isänsä kanssa, en nyt tähään hätään muista sen nimeä.

    Vanhoja tenavatähtiä kuunnellaan myös tyttöjen kanssa youtubesta ja tytöt nauraa aina ihan katketakseen :)

    VastaaPoista