sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Mikäs se oli se virpomis etiketti? :)


Meillä on käynyt tänään jos jonkinlaista virpojaa siksi mietinkin millaisella etiketillä sitä itse pienenä virpoikaan?

Muistan että aamulla laitettiin sään mukaiset vermeet,tarkoittaen että kylmälläkin säällä sai laittaa hameen,tosin sen alla saattoi olla legginssiläjä tai toppahousut.
naama meikattiin noidaksi ja yleensä mukana olleita pienimpiä pistettiin pupujen tai kissojen rooleihin.
Matkaan sai lähteä 11 jälkeen ja ovella piti kysyä saako virpoa.

Aluksi virvoimme velipojan kanssa kahden mutta kun ikää karttui jakaannuimme tyttö ja poikatiimeihin kavereiden mukaan.(ja koska kukaan tuskin antaa namia 9 henkiselle köörille.)

Veljen tiimissä virpoi yleensä kolmen veljeksen porukka.Omassani paras ystäväni Eeva jonka kanssa meikkaaminen ja pukeutuminen olivat yhtä tärkeää kuin koko muu hupatus.

Saimme palkkioksi keksejä,nameja,suklaamunia isoja ja pieniä,karkkeja,omenan tms.

Pojat luovuttivat virpomisen joskus 12 vuotiaina kun heistä puuha alkoi olla naurettavaa vaikka namit kutkuttelivat kovasti.Tyttötiimi jatkoi noin vuoden kauemmin.
Ne joilla oli pienempiä sisaria jatkoivat usein vielä hiukan vanhempina pikkuisten kaitsentaa pisamat naamassa.

Äiti oli varannut meille ja muutamille tutuille lapsille kinderit ja tuntemattomille usein pienempiä munia. :)

Meillä on käynyt tänään mm kaksi 12v poikaa ilman noitakamoja yhden oksan kanssa jossa oli pari sulkaa.Lorun jälkeen lause kuului: anna rahaa tai karkkia! (vaikka tuttujahan nuo mutta...)
Sitten meillä virpoi 3 pikkuista lasta ilman noitakamppeita neljän isomman sisaren norkoillessa rappusilla hihitellen... Oksassa taas yksi silkkipaperi ja kello oli jo 18.00...
"Hyviäkin" noitia kävi kuitenkin. :)
Naapurin Mikon mielestä helsingissä on vaikea virpoa.
Mikkelissä kuulemma sai vaikka mitä ja kaikki olivat varautuneet kuulemma kinder munin! (se paras saalis)
Veikkailin sen johtuvan siitä että lähestulkoon joka ovessa on koodilukko eikä sen sisäpuolella asuva oleta saavansa pikkunoitia kotiinsa sunnuntaiaamuna.

Mielestäni hyvä homma on olla liikkeellä sellaiseen aikaan että oven avaaja ei ole kalsarisillaan kello 8.00,myös liian myöhään karkit on jo jaettu ja perheet iltaruualla tms.

Kaikki mölöpäät eivät halua virvontailoa joten kannattaa kysyä saako sitä harjoittaa ettei tulekkaan pettymyksiä kun huolella opetellut viisut on lausuttu ja ovea tulee naamaan.

Huivi ja pisamat eivät ole iso panostus ja tuovat itsellekkin sitä fiilistä. :)

Herkkujen antajille sanoisin että näinä kamalina aikoina tässä pahassa maailmassa kannattaa suosia paperikarkkeja,pieniä munia tms.(Omina aikoinani oli ihan normaalia ottaa kulhosta esim irtokarkkeja.)

Niin ja vielä,kun teini-ikäinen alkaa ehdotella rahan ja karkin toivossa trullimista kannattaa motiiveja kuulustella.Jos 16 v poika taipuu mekkoon ja letteihin niin siitä sitten vaan. :)

Muistan aina sen huvittavan mainoksen joltain karkkifirmalta jossa kaksi aikuista miestä virpoo huivit päässä. :)
Meiltä tosin ei saa lorua vastaan keskikaljaa vaan ihan niitä pieniä nameja. :)

Virvon varvon!

13 kommenttia:

  1. Kun me oltiin lapsia, niin käytiin virpomassa vain tuttuja. Olin ihan shokissa, kun toisella puolella Suomea ovikelloa rinkutti ihan tuntemattomat. Nyt olen tottunut ja tänä vuonna ihan varauduin ekaa kertaa myös pääsiäissuklain. Ihan vain sen takia, että omat lapset saavat leluiksi ne kepit :) Ja hauskaa meillä on ollutkin, kun lapset juoksevat virpomassa pitkin päivää.

    VastaaPoista
  2. No höh nuo teidän virpojat :o( Meillä olivat tyttäret tänään virpomassa : 11v, 9v ja 8v olivat kaitsemassa tuota 3v tyttöä :o) Ja voi miten huolella tätä hetkeä oltiinkin valmisteltu ! Virpovitsoja tehtiin rakkaudella ja ajatuksella viikon verran. Koristeita oli runsaasti saajan silmää ilostuttamassa :o)

    Ja se etiketti : ekana kysytään saako virpoa ja jos ei niin sitten toivotellaan iloisin mielin hyvää pääsiäistä. Tosin tällä kylällä kaikki tuntee kaikki ja ei nuo ihan ventovieraille menneetkään.....

    Sitten virvotaan sujuvaksi opeteltu loru : virpoi varpoi vitsa uusi, kaunis niin kuin kukkiva kuusi, elämän onnea toivotan sulle, parhaimmat lahjasi suothan sä mulle. Ja tosiaan tytöt olivat yhtä iloisia saatuaan vaikkapa keksejä tai omenan :o) Olen yrittänyt opettaa noille että virpomisessa on melkoisen tärkeää että virvottavalle jää hyvä mieli !

    Ja sitten se pukeutuminen : sopivat vermeet etsittiin yhteistuumin jo illalla. 12v ja 9v olivat noitia pisamineen ja noita-asusteineen. 8v oli kissa ja 3v pääsiäispupu. Toki heilläkin naama "meikattu".

    Äsken juuri mietin miten mukava tämä päivä olikaan. Myös äidille jäi hyvä maku suuhun kun jo pari tuttua ehti kehumaan miten hyväkäytöksisiä tytöt olivat ;o) Hyvä että osasivat :o)

    Sitten se aika : virpominen tapahtui meillä 12-14 välillä. Ja toki kun melko tarkkaan kyläläiset tunnetaan niin mietittiin onko jossain lapset päiväunilla, katsooko setä formuloita tms.

    Ja ensi vuoteen taas :o)

    VastaaPoista
  3. Etiketti mitä omien lapsien kanssa noudatan:
    Koristelemme kauniit oksat yhdessä.
    Lapset pukeutuu noidaksi, kissaksi, pupuksi, noitapojiksi ym. teeman mukaan.
    Virpomaan kello 10 jälkeen.
    Aina kohteliaasti seisotaan oven takana ja kysytään virpomiseen lupa. Kun lupa saatu tulee loru ja ojennetaan oksa.
    Sitten kiitetään, hymyillään ja sanotaan hyvää pääsiäistä.
    Kuvia meidän virpojista voipi blogistani vilkaista.
    Kivaa oli meillä ainakin!
    Yhtään virpojaa meillä ei käynyt. =( Ei viime vuonnakaan...silti varasti xylitol askeja, karppikeppejä sekä suklaapusuja. Ehkä ensi vuonna joku tulee...tai sitten ei.

    VastaaPoista
  4. Meillä kävi vain yksi virpoja, oikein herttainen trulli kauniin oksan kanssa. Valitettavasti olin jo tuohon aikaan, ts. 17.05, itse ehtinyt syödä virpojille varaamani suklaat...

    VastaaPoista
  5. anrinko: noilla antimilla me tullaan mimon kanssa ens vuonna. :D

    VastaaPoista
  6. Meillä parhaat virpojat oli poikia! oli KUNNON asut vaikkeivat noitia olleet ja yksi vihta tuli jokaiselta kolmelta pojalta, muut olivat ihan kökköjä, siis 2-6 tytön laumalta tuli vain YKSI vitsa koko laumalta ja karkkikorit oli kaikilla ojossa, se oli musta outoa, pari vitsaa oli ihan naurettavia... no joo, Jossu tykkäs silti ja virpoi sitten enon tänään vaan prinsessamekossa :D Isommat oli vielä mummolla ja virpoivat vaan tuttuja ja sukulaisia.

    VastaaPoista
  7. Tänne ei taas virpomisperinne yllä tuossa mittakaavassa. Eli tuttuja vain virvotaan ja sellasia jotka tiedetään että tykkää.
    Itse olen niin tarkka tuossa etten halua lasten menevän rimputtelemaan joka ovelle, koska itsekin koen sen ärsyttävänä (jo kauhea olen! ;)).
    Itse en ole myöskään koskaan kiertänyt virpomassa ovelta ovelle, vaan käytiin vanhempieni kanssa enolla kylässä ja samalla hänet virpomassa.

    Meitä kävi tänään virpomassa vain kummityttö ja omat pojat ja pojat virpoi vain mummon sekä ukin. :)

    VastaaPoista
  8. Meidän lapset taisi olla tänään vähän tylsiä virpojia. Kaikki ihan tavallisissa vaatteissa vaan kun eihän meiltä löydy mitään noitakamaa tai muutakaan. Tosin lapset kävi virpomassa vain ja ainoastaan mummit ja ukit jotka olivat ihan mielissään että lapset tulivat kylään :)

    Meillä ei käynyt yhtäkään virpojaa, ihmekös tuo kun asutaan täällä perämettässä :D

    VastaaPoista
  9. me virvoimme yleensä kaksi rivitalopihapiiriä joissa asui tuttuja :)

    VastaaPoista
  10. Meillä oli tyttönen serkkujen (noita, velho ja susi;) kanssa itse pukeutuneena tipuksi. Me äidit tehtiin vitsoja illalla ja niistä tuli tietenkin tosi hienoja;) Kävivät isovanhemmilla, isoisovanhemmilla ja heidän naapureillaan (jotka ovat koko vuoden puhuneet viime vuodesta). Lapset sai munia ja kaikki olivat onnellisia perinteen jatkumisesta. sanna

    VastaaPoista
  11. Noista vitsojen koristelusta sen verran, että meillä esim. mulla oli niin kiireinen viikko viime viikolla, että en kerta kaikkiaan ehtinyt auttamaan lapsia vitsojen koristelussa. Riitti, että ehdin ostamaan lapsille koristeluun tarvittavat jutut :). Eli siis kyllähän se 3-vuotiaan itse koristelema vitsa näyttää ihan erilaiselta kuin 5-vuotiaan, 12-vuotiaan saati äitien koristelemat! Mutta ei mulla silti ainakaan riittänyt sydäntä sanoa pojalle, ettei voi lähteä mukaan virpomaan sillä uhalla, että naapurin täti ei olekaan tyytyväinen saamaansa vitsaan... Itse pidän kuitenkin tärkeempänä noudattaa hyviä tapoja (kysytään sopiiko virpominen, ei pyydetä mitään vaan ollaan tyytyväisiä siihen mitä saadaan palkaksi, sanotaan päivää ja näkemiin jne.) kuin sitten sitä miltä ne vitsat näyttää.

    Terv. Milla

    VastaaPoista
  12. niin eihän tässä ollut tarkoitus kenenkään askarteluja morkatakkaan... Eron huomaa kyllä pienen kädenjäljellä ja oviaukossa oksaan rahan toivossa teipatulla kreppipaperilla. :)

    VastaaPoista