maanantai 1. kesäkuuta 2009

Läskit läks




Tänään alkoi "uusi elämä".

Nyt loppui karkin,sipsin ja muun pullan mussutus.

Olen sellainen tyyppi joka nappailee lennosta aina kaikkea popsittavaa ja veetetuskäyrää madalletaan herkuilla.
Iltaisin myös oman ajan kylkiäsenä makaa usein herkkusäkki jos jonkinlainen.

Se muuten näkyy keskivartalossa.

1.6. lähtien loppui mätystely että velipojan häissä voin vetäistä humpappaapa pienemmillä humppakahvoilla.

Tavoite on siis saada painoa alemmaksi ja masua pienemmäksi,eikä olisi pahitteeksi jos reidet tai muu berberi kutistuisi samaan syssyyn.
Extra vaivaa joudun näkemään vatsan takia koska edelleen vaikka raskauksista on vuosia mahtuu kämmenselkä poikittain absien väliin. :/

Uusi elämäni alkoi tänään 8.00 lenkkipolulla jossa nuapurin kanssa kävelimme tyhjin vatsoin reippaasti tunnin verran.Illalla kävelemme toisen mokoman.
Ketoosi dietti käynnisteltiin myös aamupäivästä.

Tulen olemaan todennäköisesti tässä pari pvää vihainen ja nälkäinen. :D

Edit: (kävin kaupassa)

On muuten julmetun vaikeaa hommaa välttää hiilareita!

Tämän muutoksen lisäksi nyt loppui mimon maidon lotkottaminen.
Mimo on sellainen kaveri joka vetäisi pelkkää maitoa joka väliin ja ruoka jää usein sitten ihan maisteluksi.
Tästä lähtien maitoa ei tule kuin ruuan kanssa ja muuten pullosta löytyy vettä.

Tässä hiukan kuvia aamupäivältä kun kävimme testaamassa kesän ekat puistoruokailut:










(mekkonen ruskeasta joustiksesta turkoosein kantein ja kanttinauha somistein + huivi :made by me. Pikkuhousut moonkids.Kengät jostain huutiksen suunnalta.Mustelmat ja lika omasta takaa. :) )

10 kommenttia:

  1. Voi kun olet reipas!
    Milläköhän ilveellä minä saisin muutaman kilon pois... Huoh!
    Mimolla on taas niin söpöt vaatteet.
    Meidän kuopus oli myös aikamoinen maidonlutkuttaja, tosin kyllä se ruokakin maittoi. Reilu vuoden vanhana annoimme enää iltamaidon pullosta, muuten sai tyytyä nokkamukiin. Kyllä väheni maidon kulutus! :)

    VastaaPoista
  2. Kivaa (?) että täällä on muitakin pudottajia. Itse olen opetellut tätä uutta elämääni nyt kuukauden, ja ainakin 4 kiloa on kadonnut! Se tuntuu jo vaatteissakin ihan kivasti. Vielä olisi 8 jäljellä, kyllä ne tässä syksyyn mennessä.

    Mä olen Painonvartijoissa, se sopii mulle. Siellä mä viimeksikin tiputin reilut 10 kiloa kolmen ekan lapsen jälkeen, mutta raskaudet toi ne takaisin ja lipsuin myös tuosta syömisestä. Herkkuja meni niin että hirvittää...

    VastaaPoista
  3. Sulla on ihan samat paheet kuin mullakin. Oon tähän asti aina lohduttautunut, että oon ulkoillut paljon Pinjan kanssa päivällä joten illalla jättipussi karkkia voi ihan hyvin mennä. Imetyksenkin piikkiin on laitettu, että voi syödä herkkuja mielin määrin. Mutta nyt kun imetys väheni niin rupeaa tuo vyötärönseutu tosiaan hiukan pyöristymään ja vaakakin näyttää pari lukemaa enemmän kuin ennen.

    VastaaPoista
  4. Oho,
    no, onnea uuteen elämään! Toivottavasti löydät alkupudotuksen jälkeen itsellesi sopivan, kunnossa pitävän elämäntavan, jotta painon pudotuksesta seuraa myös pysyvästi pienempi paino ja homma tukee linjojen lisäksi myös terveyttä. :)
    Tai mitäpä tässä toivoilen, etköhän tuolla innolla millä bloggaat ja vaatteita rustaat muokkaa myös liikuntatottumukset ja ruokavalion uuteen uskoon. Tsemppiä!

    Ihanaa, kun on häät tiedossa!

    -nti Täti

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä kilojen karistukseen - olet reipas!! Älä ole liian ankara itsellesi!

    VastaaPoista
  6. Itselle ei jäänyt pojasta kiloja, mutta nuo vatsalihakset ovat edelleen "irti" toisistaan. Eli löytyykö hyviä vinkkejä? Siis poislukien kirurgin veitsen...

    VastaaPoista
  7. Katoin ekaa kuvaa nopeasti ja ajattelin, että jaahas, ovat siis mattopyykillä! Vaan eihän se ihan sitä ollut vaikka siinäkin läski palaa :)
    Voi kun saisi edes osan tuosta sun innosta tännekin...

    VastaaPoista
  8. Seurailen blogiasi säännöllisesti ja tavoitteena olisi myös saada noita kahvoja ym. ylimääräisiä löllöjä pois, joten voisitko kenties kertoa mitä syöt ja miten laihdutus etenee, jos siitä sais itsekin tsemppiä ja vertaistukea!? Lohduttavaa kuulla, että muutkin vetävät nameja ynnä muuta v-harmitukseen ja väsymykseen. Itselläni suklaalevy katoaa helposti kitusiin, kun oikein keljuttaa ja oma aika jää vähiin.

    VastaaPoista
  9. Annemari: suunnilleen tälläisellä setillä mennään:
    koska aika on kortilla ilman lasta (ja isi menee iltavuoroon) käymme naapurin kanssa kävelemässä n.3-4 kilsan lenkin aamulla tyhjin vatsoin ja illalla 11 maissa kun isit on taas kotona ja muksut unilla.
    Muuten liikunta jää oikeastaan lasten kanssa päivän touhujen osalle.

    Ruokavaliosta poistin oikeastaan kaiken hiilihydraatin.30-40g päivässä sallin itselleni eli esim pähkinöitä joissa on hyviä rasvoja voi pari kourallista syödä tai laittaa ruokaan valmista tomaattimurskaa.
    En viitsi tehdä mimolle eri ruokia kuitenkaan vaan usein irrotan itselleni lautaselle lihaa ja kasviksia.
    Hedelmissä esim on hedelmäsokeria ja näin ollen hiilareita...
    Juon myös vihreää teetä nesteen ja aineenvaihduntaa kiihdyttävän kofeiinin takia koska en juo kahvia.
    En osaa oikein antaa kamalasti vinkkejä mutta koitan tässä ohessa opetella. :D

    VastaaPoista
  10. Maississa, porkkanassa ja esim.pavuissa on sitten hiilareita.

    Itse olin karpilla muinoin, enää ene varmaan jaksaisi. Olin todella monipuolisella karpilla ja silti lakoi tulla korvista koko dietti.

    Mun painoa se pudotti hiukan alkuun (joku 2 kg), mutta sitten ei. Varmaan söin liikaa juustoa ja pähkinöitä.

    VastaaPoista