lauantai 26. joulukuuta 2009

Joulusta

Wanhan sanonnan mukaan jouluksi ei kannata puunata kaikkia kaappeja ja komeroita jos ei meinaa viettää siellä jouluaan.

Minäpäs puunasin jopa keittiön tiskialtaan putket hammasharjalla!!

Koska: aatonaaton yönä istuskelin rauhassa koneella bloggailemassa ja leivoin karkkeja ja pakkailin viimeisiä lahjoja kunnes tiskikone alkoi päästää vettä lattialle.
Koska näin on käynyt kerran aikaisemminkin valmistauduin kaivamaan makarooneja siivilästä...
Kuitenkin kone oli sisältä täynnä vettä joka ei poistunutkaan viemäriin.Syy ei siis ollut koneen vaan viemärin.
Noh,Ei sitten muuta kuin kaappiin putkia avaamaan.
Vääntelin ja kääntelin ja jäin vesiryöpyn alle vaikka valutin vedet jo sankoonkin.
Putkissa ei ollut mitään paria pähkinää kummempaa ja putsattuani ne pistin putket takaisin.
Ei vetänyt vieläkään!
Toistin saman irrota ja kokoa operaation usean kerran kun ajattelin josko putket meni väärin.
Ei mitään eroa.
Putkiosa täyttyi muttei kulkenut kokonaan pois.
Tässä vaiheessa kello on jo kolme ja päätän yrittää vielä kerran.
Puoli neljä menen nukkumaan todettuani että autuaasti nukkuva muu perhe lisää veetutuksen määrää kivasti.

Suihkun ja putkimiehen lorotuksen kautta petiin.

Aamulla joka paikka on kipeänä kun olen könynnyt pers pitkällä kaapissa hankalassa asennossa.
Polvessa ja kyynerpäässä on lattialle levittämästäni sanomalehdestä mainoksia ja kuvia.
Kiva kun polvessa lukee kuinka monta euroa kinkku maksaa...

Jouluaatto sujuu kivasti ja mimolla on pakettia pilvin pimein!
Tämän joulun teemana oli selvästi muumit!
Tuli kirjaa,paitaa,äänisatua,pehmoa ja juu neimittiä.
Muita kivoja lahjoja oli esim pieni keittiö,junarata ja huuliharppu.

Minä sain Sukkia,kirjoja,ihanan paola suhosen pääkalloheijastimen roosalta,pari peliä ja slanketin!
Eli sellaisen ison fleecepeiton jossa on hihat!
Telkkusarjoissa aina näkee. :)
Superihana!
Yhdestä saamastani lahjasta kerron vielä myöhemmin erikseen...

Ihanaa aattoa hankaloitti kuitenkin aika kivasti viemäri joka imi kaksi purkkia aineita muttei tapahtunut mitään.
Ei voinut tiskata koneella tai käsin ja jouluna kun tuppaa tuota tiskiä tulemaan...

Eilen sitten veljeni ja vaimonsa tulivat sapuskoimaan ja oli pakko soittaa kontulan huoltoon että apuja olis kiva saada.
Sieltä tulikin sitten setä joka kaatoi putkeen tyjyjä aineita.
Sanoin artolle jo heti että lupaan muuten ettei tuo vedä ja pistin putket paikoilleen.
Kokeilin: ei vedä.
Soitin sedän takaisin ja tällä kertaa asiaa kokeiltiin pumpulla ja tulosta tuli.
En koskaan ennen tiedä kaivanneeni tiskaamista tai tiskikonetta!

Eilen sitten syötiin ja juotiin ja pelattiin yöhön asti ja massut on pulleita.



Tein itte marmeladeja!! :D







Järjestän muuten tuolla sewin'gumin puolella pienen alejutun! Käykääs katsomassa! :)

Jouluruokien keskeltä: hanna

2 kommenttia:

  1. Meilläki tytär sai tuon saman keittiön ja samantapasen junaradan =)

    VastaaPoista
  2. Hieno tuo keittiö! Minkähän merkkinen se mahtaa olla, tai tiedätkö ostopaikkaa? Olisi haaveissa tuommonen tytölle...

    VastaaPoista