sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Leffa/kirja suosittelua :)




Shaoli pistää peliin aina välillä hyviä kirja ja leffavinkkejä ja minäkin ajattelin laittaa nyt yhden. :)


Frank McCourt: Angela's Ashes -Seitsemännen portaan enkeli (myös elokuva samalla nimellä.)
'Tis -Amerikan ihmemaa
Teachers Man-Liitupölyä

Ensimmäinen kirja kertoo irlannissa Limerickissä asuvasta köyhästä perheestä.
Kertojana on perheen vanhin poika.
Olot ovat hyvin köyhät ja kurjat ja aina sataa.
Isä ryyppää jopa kuolleen lapsensa arkkurahat ja pienokaisia syntyy ja menehtyy.
Kirja ei kuitenkaan ole kokonaan raskas ja llohduton vaan erittäin hyvin kirjoitettu ja humoristinen tarina Frankin kasvusta aikuiseksi.
Surkeasta pienestä pojasta nuorukaiseksi ja kirjasarjan edetessä perheelliseksi,opettajaksi ja professoriksi omine menneisyyden taakkoineen ja irlantilaisin verenperintöineen.

Muistan kuinka ensimmäisen kerran näin elokuvaversion tästä ensimmäisestä kirjasta (Leffateattereissa 1999) ja itse olin juuri synnyttänyt esikoiseni.
Itkin ensimmäisen puoli tuntia ja vannoin lopettavani katsomisen jos vielä yksikin lapsi kuolee.

Tosin itkin myös taru sormusten herrassa kun helmin syvänteeseen hyökätään ja näytetään äitiensä syleissä itkeviä lapsia...:')

Katson elokuvan säännöllisin väliajoin ja kirjatkin luen aina uudelleen.
Minulla ne on englanniksi mutta suomentaja on tehnyt myös hyvää työtä!


Jos lukeminen ei ole juttusi kannattaa edes katsoa leffa!
Näyttelijöinä on niinkin hyviä hemmoja kuin: Emily Watson ja Robert Carlyle.

5 kommenttia:

  1. En ole nähnyt leffaa, mutta ehkä joskus lukenut kirjan.

    Robert Carlylea kyllä fanitan!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ole nähnyt elokuvaa,kirja on suomeksi hyllyssä.Jotenkin muistelen,että olen lukenut muutakin hänen kirjoittamaansa ja pitänyt niistäkin.
    Kirjoja luen paljon,mutta elokuvia katson harvoin.
    Usein hyvä kirja menee elokuvana pilalle . Minulle on ainakin käynyt niin ,etten ole pitänyt enää leffaversiosta vaikka kirjasta pidinkin. Tämä on niitä makuasioita!
    Missä välissä sinä muuten ehdit lukea ? :)
    terveisin Tuija

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi! Hieno tuo pilvitonttulakki, omannäköinen, mutta selvästi tonttulakki!

    VastaaPoista
  4. Hei! Muistan hämärästi, kun pienenä yhdellä sukulaisella oli juuri tyynyt tuollaista sarjakuvakangasta ja olisin tahtonut samanlaiset. Harmi kun äitini kielsi, sillä eivät olisi missään määrin sopineet nalle puh-huoneeseeni :D Nyt vihdoin, 8 vuotta jälkeenpäin sain haluamani :D

    VastaaPoista
  5. Ostin vähän aikaa sitte ton kyseisen kirjan suomeksi kirpparilta hintaan 1,50 € ! Pitäs joku päivä lukea :)

    VastaaPoista