Otin muutaman päivän blogitauon jonka aikana arvioimme siipan kanssa suhdettammme hiukan.
On ollu rankkaa keskenmenoineen ja kaikkineen ja vähäinen yhteinen aikamme on usein mennyt natistessa jostakin pienistä asioista.
Lapsiperheen arki ei aina ole kivaa.
Toinen tekee työtä kodin ulkopuolella ja päinvastoin ja kumpikin kadehtii toisen asemaa.
Meidän perheessä tapellaan vähän.
Emme koskaan huudakkaan.
Kun pääsemme siihen pisteeseen että asia on vaivannut kaikkia liiaksi keskustelemme asiasta.
Emme tietenkään voi tehdä sitä aikaisemmin vaan on kyräiltävä viikkotolkulla.
Asiat ovat aina vanhat samat.Kotityöt,yhteinen aika,lapsen hoito,oma aika jne.
Miehen mielestä kotityöt kuuluvat kokonaan minulle kun olen kotona.
Minä jakaisin mielelläni edes osan hänen kanssan.
Tiedän etten puolipäivään pitkiksissä hengaillessani ja langanpätkiä ympäriinsä kylväessäni+nalkuttaessani ole kovinkaan ihana avovaimo.
En kehdannut tänään mennä edes ulos kun silmäni muistuttavat Hohto leffan naispääosan lookkia.
Mies vei oman kermit-naamansa töihin.
Kuitenkin, suhdettamme vaakakupissa puntaroituamme jatkamme edelleen samaan suuntaan.
Tuohan kuulostaa ihan hyvältä touhulta, siis tuo asioista puhuminen. Itse toivoisin mieheltä siinä suhteessa vähän enemmän. Ei mekään useis riidellä kunnolla, mutta väsyneenä tulee kinaa pienistäkin asioista. Joskus vituttaa niin ettei veri kierrä :) Ja sitten taas on niitä päiviä, jolloin mietin mitä elämäni olisikaan ilman tuota ihanaa miestä. Ennen haaveilin aina siitä elokuvarakkaudesta, missä joka päivä on yhtä seikkailua ja suuria tunteita. Lopulta tajusin, ettei kenelläkään sellaista voi aina olla ja hyväksyin asian :) Odotan silti, koska saisin mieheltäni ensimäisen kerran kukkia :)
VastaaPoistaLäpi harmaan kiven,harmaan arjen ainakin.Sitähän se helposti on,eriarvoisuuden kokemista kun samassa perheessä ollaan kuitenkin aika eri tilanteessa.Puolensa on kummassakin tilanteessa,oli sitten kotona tai töissä.Välillä on vaikea muistaa että tekeehän se toinenkin joskus jotain,niinku vaik käy töissä :) Välillä on hyväkin puntaroida ja tuulettaa,ehkä sitä jaksaa taas hetken nähdä asiat toisenkin osapuolen vinkkelistä ja sen tärkeän ihmisen sen roskapussinviejän/kodinkoneen sijasta.
VastaaPoistaNo meillä taas harvemin keskustellaan asiallisesti, koska yhteinen aika on sitä, kun toinen on puoliunessa. Vakavat keskustelut tyrehtyvät alkuunsa, kun toinen myöntyy ennen kuin on kuullut asian tyyliin 'ok, mut anna mun nyt nukkua'. Ja sitten unien jälkeen toinen taas muistuttaa, että sinähän lupasit silloin kun mä puhuin asiasta. Ja toine on, että 'what? milloin?' Se onkin jännää, että luulisi aikuisena jo osaavan vaihtaa taktiikkaa, mutta ei.
VastaaPoistaToinen keino meillä on kyllä ihan se perinteinen huutaminen. Valitettavasti miehellä on ääntä paljon enemmän eli ei ole viisasta kokeilla sitäkään.
Paras aika meillä on ollut vuosi sitten miehen kotimaassa, kun kummankaan ei tarvinut tehdä mitään kotitöitä. Kuski vei asunnon ovilta minne vain halusimme. Sitä paitsi voi natista siitä kuskista, siivoojasta, pyykkäristä, niin ei tarvitse parisuhdetta panna koetukselle. Jonkun kolmannen osapuolen haukkuminen selvästi lujittaa kahden osapuolen suhdetta =D
Eli epätasa-arvo ja palvelijat jokaiseen kotiin. Kannatan.
Nimim. Taisin unohtaa pistää astianpesukoneen tänäkin iltana päälle.
Mekään ei riidellä. Minä mökötän ja mies mököttää.. jonkun ajan päästä keskustellaan, tai vielä parempi, laitan miehelle sähköpostia vaivaavista asioista. Lasten kuullen ei viitsi kauheasti puhua, koska noi koululaiset ymmärtävät jo paljon pienistäkin vihjailuista. Ei niidenkään kuulu ihan kaikkia asioita tietää..
VastaaPoistaMutta samoista asioista meilläkin keskustellaan. Minä olen tympääntynyt kotitöihin, miehen mielestä meillä ei tarvitse siivota niin usein. Mies pelaa yökaudet milläkin konsolilla ja minä kaipaisin seuraa. Mies taas kaipaa omaa-aikaa, kun on vuorotyössä. Minua stressaa rahattomuus, miehellä ei ole huolta huomisesta. Kun miehellä on vapaata niin hän haluaa tehdä omia juttuja (yleensä kavereiden kanssa pokerin peluuta) ja minä taas haaveilen romanttisesta yhteisestä ajasta.
Mukava että saitte puhuttua ja jatkatte ettekä luovuta helposti. Meilläkin lapsettomuus joskus koetellut suhdetta tosi paljon. Nyt ei enää, kun minä olen luovuttanut. Siis luovuttanut kohtalolle ja hyväksynyt asian. Enää en jaksa stressata.
Tuotahan se elama joskus on kun se arki vaan velloo paalla eika jaksa edes itseaan, mitenka sita sitte jaksais miestaan? Ei mitenkaan, mutta kylla se siita taas onneksi muuttuu, kunhan vaan siella jossain takapiruna haarii rakkaus (jota on kylla alyttoman vaikea joskus naha ja muistaa : )
VastaaPoistaMutta hyva etta puhutte ja rohkeaa kun tasta meille kirjoitat!
Tsemppia x
T. Ulkomaan-Mamma
Tsemppiä! Väsymys on kyllä yksi iso asia monen mökötyksen ja riidan taustalla. Pienetkin asiat saavat suuret mittasuhteet ja tuntuu ettei se toinen puolisko tee mitään oikein! Olen välillä ihmetellyt kuinka sinä jaksat hoitaa sekä lapset, että ommella myyntiin lastenvaatteita. Teidän perheen tilanne on ilmeisesti muuttunut viimeisten kuukausien aikana kun tilauksia on alkanut tulla hurjasti. tosi hienoa, että kysyntää on, mutta koeta muistaa myös levähtää...ja niin, teillä vissiin sama ongelma kuin meilläkin, ettei yhteistä rentoa luppoaikaa perheen kanssa/ puolison kanssa ole riitävästi.
VastaaPoistaVoimia raskaiden vaiheiden yli !
Tuttua..
VastaaPoistaMeillä vaan riidellään ja usein. Olen sitä tyyppiä joka haluaa puida asiat heti nyt ja mies taas mietiskelee pari päivää. Arvaa rassaako välillä. ;)
Meillä neljän lapsen kanssa arki on raskasta välillä kummallekin, kun se oma aika on niin kortilla saati yhteinen.
Puhumalla onneksi asioihin saa tolkkua ja taas jaksaa. Tsemppiä teille! :)
Meillä riidellään ja kunnolla. Sitten keskustellaan niin kuin aikuiset. Sen jälkeen onkin hyvä tehdä sovinto.
VastaaPoistaLapsiperheen arki ei koskaan tule olemaan helppoa,eikä tasa-arvoista. Toinen kokee aina tekevänsä enemmän.
Meillä sitä omaa yhteistä aikaa on vain hetki illalla. Ihan kahdestaan ollaan oltu koko yhdessäolomme aikana kokonaista 3 kertaa. Mut nyt mennään näilllä ja katotaan mitä se tuo tullessaan.
Jos yhtään lohduttaa, smat aiheet ne on meilläkin. Yleisin riidan aihe on kotityö ja kiehen yleinen osallistuminen arkeen. Hänenkin mielestään kaikki kotityöt kuuluu minulle kun minä "vaan opiskelen". Kai se tuntu lähes vapaalta kun me likan kanssa jäädään vielä kotiin kun hän lähtee ja ollaan kotona kun hän tulee. Siitä mitä siinä välissä tapahtuu hän ei tiedä mitään. Meillä homma etenee niin että minä valitan ja valitan ja haluaisin keskustella asioista -sopia jotain. ja mies taas ei puhu mitään, vetäytyy kuoreensa -kunnes sitten aina välillä räjähtää ja mitään kovin kaunista se ei ole.
VastaaPoistakaikissa suhteessa on ongelmansa, kysymys on siitä minkä kanssa oppii elämään... eli samaa P**** eri paketissa.;)
Voimia!
VastaaPoistaEhkä sun tarvis ottaa pieni breikki?
Mä olin aivan kuollut ennen joulua. Johtui liiasta työnteosta.
Ottakaa kalenteriin yhteistä aikaa.
Vaikka ihan vaan jutustelua varten. Se helpottaa.
Me ollaan miehen kans yritetty treffata 9 maissa olkkarissa jumppailemaan yhdessä. Nyt 2vkoa sairastettua, mut ma taas tarkoitus aloittaa.
Kiva nostella painoja ja jutella samalla. Edes jotain yhteistä arjen keskelle. Helpottaa. =)
Meillä riidellään varmaan päivittäin. Olen itse aikamoinen riidanhaastaja ja korostan ääntäni turhankin helposti. Nämä pikkuriidat tulevat ja menevät - monesti muutamassa minuutissa. Mies ei näytä tajuavan sitä, että olen kauhean seurankipeä, kun hän tulee töistä. Hän ei taas jaksaisi jutella mitään, kun on työssä saanut puhua ihan tarpeksi. Ja väsymys, se hirvityshän se tekee kaikista äreitä. Oppisipa vauva nukkumaan ainakin kolmen tunnin yhtämittäisia yöunia. Tsemppiä teille! Hienoa, että olette päässet juttelemaan asioista.
VastaaPoistaMeillä huudetaan, tai ainakin minä huudan, kunhan tarpeeksi kiukustun. Nykyään osaan myös hiljaa olon. En sitten sano sanaakaan. Kotitöistä kiistellään meilläkin, rahasta ja omasta ajasta. Siitä onko kotiäidin työ yhtä raskasta kuin kodin ulkopuolinen työ. Väsymys sitten kiristää tunnelmanappulan täysin kaakkoon. Ei ole helppoa :D
VastaaPoistaHyvä kun saite puhuttua.
Minä oon ihan mahoton mököttäjä välillä, ja mun mies ei sitten yhtään :D. Hän haluais heti sopia ja jutella jos vähänkin kaihertaa joku, mutta mun täytyy saada hetki ensin rauhassa sauhuta ennenkuin oon siinä mielentilassa et jotain ongelmaa voi alkaa puimaan (tää nyt lähinnä koskee niitä isompia erimielisyyksiä eikä mitään tiskikoneen täyttöä). Mutta tästä ollaan oltu tulilinjalla kerta jos toinenkin. Nukkumaan ei silti koskaan mennä vihaisena, ja tää on musta yksi toimivan parisuhteen kulmakiviä.
VastaaPoistaYhteistä aikaa otetaan vaikka väkisin. Se voi olla ihan vaikka telkkarin kattomista kainalokkain. Joskus pelataan Scrabblea tai Trivialia. Joskus käydään saunassa ja parannetaan maailmaa. Joskus laitetaan yhdessä hyvää ruokaa ja syödään kun lapset nukkuu jo. Ihan tavallisia asioita. :) Kotona voi tehdä yllättävän paljon mahtavia parisuhteen parannustaikoja!
Ollaan aika erilaisista oloista, mä oon avioerolapsi (tuplana) ja mies perheestä joka on kuin kiiltokuva, myös pinnan alla! Tämä aiheuttaa joskus vähän kitkaa kun on niin erilaiset perhemallit.
Kotityöt menee niin että mä hoidan kaikki pienet juoksevat jutut ja siis myös kotihommat päivisin kun mies on töissä, ja koska oon halunnut säilyttää vaatteeni ja lastenvaatteet sellaisinaan pesen myös pyykit... :D Mies tykkää laittaa ruokaa ja leipoa esim. leipää isoja määriä. Mattoja en oo ikinä tampannu :D Toinen sit yleensä imuroi ja toinen pesee lattiat kun siivotaan isommin. Mut siis joka ilta tehdään yhdessä niin kun lapset menee nukkumaan et kerätään tavarat paikoilleen. Tai jos keittiössä on pommi räjähtänyt niin toinen siivoaa keittiön ja toinen olohuoneen. Sit on mukava aloittaa yhteinen ilta <3
Oi ei, todella kurja kuulla että väsymys ja kaikki rassaa noin paljon. Voimia teille! Ihana kuitenkin kuulla, että keskustelu, vaikka olikin rankka, auttoi pääsemään onnelliseen tulokseen. :)
VastaaPoista-nti Täti
Paljon viisaita sanoja täällä kommenteissa.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että eriarvoisuus tai sen kokeminen, se että toinen joutuu tekemään jonkun ison asian aina yksin, on suurin katkeruuden aiheuttaja parisuhteessa. Itsellekin käy niin nopeasti, jos tilanne on välillä sellainen että arki kaatuu vain minun päälleni. Mies oli kesän ja syksyn kaksivuorotyössä ja sen jälkeen teki yliopistolla diplomityötä. Olin raskaana eli huonovointinen ja väsynyt ja yksinäinen ja aina kaksin tytön kanssa. Tyttö jopa alkoi vierastaa isäänsä, kun näki tätä niin harvoin. Mies olisi halunnut olla enemmän kotona ja minä olisin halunnut sitä samaa häneltä. Kumpikin oli väsynyt.
Tilannetta jaksoi, kun tiesi sen olevan väliaikaista ja nyt onkin mieheltä loppu niin työt kuin opiskelu. Mutta huomasin, etten ikinä jaksaisi tuollaista järjestelyä jos se olisi pysyvää. Tarvin ehdottoamsti arkeen toisen joka myös ihan konkreettisesti jakaa lastenhoidon, pyykit, tiskit ja muun sotkun. Minusta tulisi äärimmäisen katkera, jos toinen vaan kävisi töissä ja lopun aikaa valittaisi omaa väsymystään. Se olisi onnistunut ehkä paremmin ennen lapsia, mutta ei mitenkään enää lasten tulon jälkeen. Mun mielestä arki ihan kaikkine hommineen kuuluu molemmille, tekevät ne sitten töitä kodin ulkopuolella tai ei. Ei töillä eli rahan tienaamisella voi "ostaa" vapaata yhteisen kodin hommista tai yhteisten lasten hoidosta. Minusta se on myös epäkunnioittavaa toista kohtaan, jos pitää omaa työtään arvokkaampana kuin toisen.
Kiva, että teillä osataan keskustella, kun tuntuu että niin harvoissa suhteissa osataan.
Meillä puhutaan paljon ja keskustellaan riidat järkevästi läpi anteeksipyyntöineen, mutta ennen sitä kyllä myös riidellään railakkaasti. Minä en osaa heti keskustella, vaan tarvin aikaa kieriä suuttumuksessani ennen kuin kykenen järkevään kommunikointiin. Mies ei aina jaksa odottaa ja riita vain pahenee, jos se tulee hieromaan sovintoa liian aikaisin. Mutta lasten myötä olen oppinut olemaan kinaamatta joka hemmetin asiasta, kun ei vaan ole enää aikaa siihen. Välillä silti kiehahtaa ja on se ihan tervettäkin toki.