sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Viikonloppuisänä ;)

Meillä tällä erää poikavoittoista viikonloppua kun seuranamme on Tuusiksen Joonatan ja Jeremias. :)

Olen melkeinpä yllättynyt kuinka hyvin kaikki on mennyt!

Eilen Kokkailimme ja laskimme pyllymäkeä ja katselimme Putousta jonka jälkeen hiukan vaille yhdeksän vein jonen petiin ja hiukan yli sitten mimon.
Alunperin olin miettinyt kuinka nukutan samaan huoneeseen neidin joka ei diggaile yöhäiriöistä.
Kuitenkin eilen riitti se että kerroin jonen jo nukkuvan ja nyt pitäisi olla hiljaa.
Saimme nukkua melkein kahdeksaan asti. :)

Tässä istuessani pienet vetävät samanlaiset tukat putkella leikkejä kahdestaan eikä mitään kiistoja ole ollut!
Sentin pidempi mimo on ottanut jonesta veljen itselleen.
Isompi miehistö pelaa äijämäisesti nyrkkeilypeliä. :D










Menin katsomaan eilen pelottaako pieniä leikkijöitä kun naapurin setä porasi seinää.
Tälläinen oli näkymä. :D


Meidän ihana naapuri ilahdutti minua eilen todella ja kaivoi kellaristaan luistimet!!
Pohjassa lukee 26-27 mutta sisämitta on noin max 14cm ja siis juuri passeli!
Taputtelin kohmeisia käsiäni innoissani kellarin ovella kun luikkarit sieltä paljastui. :)



Nyt vielä kypärä jostain ja päästään asiaan!

En tosiaan usko että mimo luikkaa kuin ehkä masullaan pitkin jäätä mutta kunhan kokeilemma. :)
Ehkä ensi talvena sitten muistissa olisi jonkunlainen kiinnostus luikkaroida uudestaan.

Kohta keittämään soppaa lapsosille.

Harmittaa kun ulkona on -22 eikä pakkanen houkuttele ketään. Hyr!

3 kommenttia:

  1. Ihana naapuri teillä! Meillä luistimet kans tuon tyyppiset! Kannattaa terotuttaa, koska jos ovat tylsät, tulee bambi-jäällä-temput. Lauhtuisi, niin päästäisi kokeilemaan!

    VastaaPoista
  2. Joo mä kans tulin tänne muistuttaan teroituksesta :) Ei toivoakaan pystyssä pysymisestä jos ei terät oo kunnossa :D

    VastaaPoista
  3. Pojilla oli ollut tosi kivaa ! Jonekin höpisi että Mimo ja Hanna koko illan! ISO KIITOS VIELÄ KERRAN !

    VastaaPoista