lauantai 13. helmikuuta 2010

Lääkärissä käyty


(korvakipu pehmo.Giant microbes)



Vein aamupäivästä mimon lääkäriin kun neiti kertoi että korvaan koskee.

Kyselin jo pari päivää sitten koskeeko mihinkään kun neuvolatädin vinkistä aloin tarkkailla vihreäksi mennyttä räkää.
Kuulemma se on merkki bakteereiden astumisesta kuvioihin.
Mimohan siihen kertoi kaikki paikat mihin koskee: pää,olkapää,peppu,polvet,varpaat...
Ajattelin että myös sinä iltana noussut kuume varmaan kolotteli jäseniä.

Tänään kuitenkin tyypillisen uhmaraivarin kaveriksi saatiin sitten :mua koskee korvaan! -huutelua ja äiti varasi yksityiseltä korva-aikaa.

Hiukan vaille 12 lääkäri otti mimon vastaan ja totesi tilanteen: molemmissa korvissa tulehdus hyvässä vaiheessa mutta ei vielä painetta.
(olin odottanut tätä ns. merkkinä korvatulehduksesta että jos makuulla tms tuntuu paine.)
Alkava keuhkoputkentulehdus.

Minua aluksi jopa hieman nolotti että toin silmin nähden pirteän lapsen (doupattu pamoleilla tunti ennen) lääkäriin vain siksi että kaksivuotias sanoo että johonkin koskee.
Luotan kuitenkin mimon arvioon aika paljon ja lääkärikin totesi että "jos parivuotias kertoo itse spontaanisti että johonkin koskee, niin silloin yleensä koskee."

Kuulemma muutenkin on hyvä joskus sairastaa jotain vaikka terve lapsi on tietysti kivempi. :)

Antibioottia, pronaxenia, ja relatippoja mimolle määrättiin.

Räkärinsessa kiskaisi jopa lääkkeet ihan reippaasti.
Juhlia juhlitaan nyt sitten kun taudit on voitettu.
Ainoa iso harmi on ettei maanantaina pääse paavon ja juhon kanssa uimahalliin. :(


Itselläni on myös sellainen olo että pokemonia siteeratakseni : mä tunnen sen jo kasvavan paineen korvissain... Vai miten se nyt oli?

8 kommenttia:

  1. Voi pientä! Toivottavasti neiti paranee pian ja saatte juhlia 2weetä upeasti ja räättömästi. ;)

    VastaaPoista
  2. Paranemisia räkäprinsessalle <3 Mimo on urhea tyttö!!

    VastaaPoista
  3. Hei, no voi dääm. Paranemisia Mimolle! -Tiina

    VastaaPoista
  4. Paranemisia. Täällä kurkunpääntulehduspotilaan (3v) äitikin sairastui 4 päivän viiveellä ja tosiaan, se vasta on raskasta, kun sairaana hoitaa pikkupotilasta :(

    VastaaPoista
  5. Kyllä 2v osaa jo sanoa, jos korvaan sattuu. Meillä ainakin on pakko uskoa, kun mitään muuta oiretta ei oikein ole. Viimeksi lääkäri katsoi tosi syyttävästi, kun tulehdus oli jo tosi paha. Ei ollut kuumetta eikä univaikeuksia. Pieni yskä vain ja sitten se, että lapsi sanoi korvaan sattuvan. Ja lääkäriin mentiin siis heti, kun lapsi sanoi, että sattuu.

    Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  6. toivottavasti olisi vain kertaluonteista. pikaista paranemista!

    meillä kuopus on niin harjaantunut diagnosoimaan, jotta täällä myös uskotaan, kun reilu 2v kertoo, kun korvaan (tai keuhkoihin) sattuu.

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista, onneksi antibiootit auttaa nopsasti!

    VastaaPoista
  8. Pikaista paranemista! Kyllä pientä voi uskoa, meilläkin jp 1½v:na osasivat sanoa varmaksi, milloin mihinkin sattuu. Ja osaahan sitä lastaan tulkita =) Meille on kyllä lääkärit (oli sitten tk tai yksityinen) sanoneet, että sitähän varten he ovat, että lapsen voi tuoda tarkastukseen. Jos ei mitään löydykään, niin ei sekään turhaa ole ollut =) Voi, kuinka usein onkaan ollut tuo nolo olo, kun kuumelääkkeillä doupatun pikkuisen on kantanut lääkärille, jossa tämä sitten sopivasti "virkoaa virtaan"... Monesti lääkäri kyllä kysyykin yleisvointia ja oloa verrattuna normaaliin. Jos lapsi ei ole "oma itsensä", niin jotain vaivaa yleensä on ollut.

    Meillä keskimmäinen on potenut yleensä varsin oireettomia korvatulehduksia. Ja toisekseen, se voipi iskeä pahaksi ihan tunnissa (kuten esikoisellani vastikään). Tiedän niitäkin, joilla korva jopa puhjennut itsekseen ilman itkua. Nuorin puolestaan on on aina kärsinyt vaikeista korvatulehduksista korkeine kuumeineen ja kovine kipuineen, aina räkätaudin yhteydessä. Onneksi putket (toiset menossa) auttavat asiaa (ei toki poista tulehduksia, mutta vähentää ja helpottaa oloa), jos vaan pysyvät.

    Tuota Pronaxenia meille on määrätty jo neljä vuotta sitten ja joka käyntikerralla kysytty, tarvitaanko lisää. Ihan hyvä miksaus kuumelääkkeen kanssa, sillä on tehokkaampi särkyyn. MUTTA, toiset voivat tästä miksauksesta saada allergisen reaktion (toki harvinaista)ja Pronaxen myös voi aiheuttaa närästystä ja ylävatsakipua (etenkin pitkäaikaisessa käytössä). Meillä en enää penimmälle sitä annakaan, kun alkoi nuo vatsavalitukset ja tosiaan oli melko jatkuva tuo korvakierre (pari viikkoa edellisen loppumisesta jo seuraava kuuri), niin ehkä vatsa herkistyikin. Tämä vain mainintana, Pronaxen yleensä toimii hyvin.

    Toi korvakipupehmo on aikas hauska =) En olekaan koskaan noihin Giant mikrobeihin törmännyt... olisi ollut käyttöä =)


    Katri

    VastaaPoista