sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Minä haluun piirtää!




Eilen sain suunnatonta hupia Pienen Linnun blogista kun hän oli postannut tenaviensa ihania piirroksia. :)

Olin myös sattumalta kuvaillut mimon värittämisiä ja aloin kaivella muistilokerosta miten nämä piirrustamisen alkeet oikeen lähteekään käyntiin.

Meillä isommat eivät oikein olleet kiinnostuneita keskittymään piirtämiseen ja vasta paljon myöhemmin iso tyttö alkoi väritellä prinsessoja.
Poikaa ei oikein vieläkään saa siihen hommaan.
Ensimmäisiä pääjalkaisia alkoi tulla vasta päiväkodissa kun ikää oli jo 4-5.

Meillä annetaan kyniä heti kun sellainen kädessä pysyy.
Meni tägit sitten sohvaan tai paperiin.
Mimoa ei toistaiseksi ole kiinnostanut varsinainen kuvien piirtäminen mutta neiti rakastaa värittää ja leikata saksilla.
Pienet sakset annoin yksi päivä ihan kokeilumielessä ja pienen avun jäljeen neiti alkoi saada irti hassuja pikku kolmioita joita on nykyisin ympäri asuntoa.

Tässä on väritettynä pyynnöstä numeroita kruunusta,kädet,silmät,nenä ja suu.
(äiree väritti tukan. :D )



Millaisia taiteilijoita muualta löytyy?
Itselläni on huonosti hajua millälailla tämän ikäisen "pitäisi osata" piirtää? :)



Meidän luotto värityskuvia löytyy mm. juniorin sivuilta (unelmatarha) ja littleprincesskingdom (pikku prinsessa).
Coloringbook:issa on myös aika hyvin kivoja kuvia!

11 kommenttia:

  1. Minä myös postasin meidän piirtäjistä tässä jokunen aika sitten - käy kurkkaa ; )

    VastaaPoista
  2. Meillä isompi tyttö aloitti piirtämisen joskus 2v. ja sen jälkeen sillä on kynä kasvanut käden jatkoksi. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä, eli pienemmästäkin tytöstä on tullut taitava piirtäjä (niin ainakin päiväkodissa kehuvat) mutta pojilla tuo homma on aika kausiluonteista. Täytyypä heti lähteä kuvailemaan ja postailemaan :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on Eevi nyt ihan hiljan tajunnut, mitä kynällä voi tehdä. Olin aika yllättynyt, luulin sen tapahtuvan vähän vanhempana :) Itelläkään ei tosiaan oo mitään käryä missä vaiheessa se piirtäminen "pitäisi" oppia. Noh, nyt saa olla tarkkana mihin kuulakärkikynät jättää. Piti käydä ostamassa harmittomat puuvärit. On sitä vaan kiva katsella kun toinen keskittyneesti taiteilee :) Mimolla taitaa olla päällä nyt sitä pilvitrikoota, mistä meille tulee pipo?Vai onks toi velouria?Ihana kumminkin!

    VastaaPoista
  4. Voi miten söpö kuva ku toinen keskittyy nii tosissaa! :)

    No mä en tiä mitä pitää ja pitää osata piirtää, mutta 3-v neuvolassa esikoisen aikoinaa piti piirtää ympyrä ja viiva. :) Että on kuule aikaa sitä opetella ja luulen, että Mimotin sen klaaraa aikanaan. :D

    VastaaPoista
  5. Meillä saatiin parilla tussilla ja jo pari paitaa pilalle, niin sirryttiin myös puuväreihin ja niitä on nyt kumiteltu seinistä ja sohvapöydästä ja sohvasta, pöydän ääressähän se ois vallattoman tylsää :)

    VastaaPoista
  6. Tuttavien tytöt ovat noin päälle kolmevuotiaana piirtäneet tunnistettavia prinsessoja ja eläinhahmoja. Osa on osannut jo kolme täyttäessään. Olemme ihmetelleet porukalla, että kylläpäs tytöt ovat olleet nopeita poikiin verrattuna. Mä kuvasin meidän 5v hurjan merirosvoteoksen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos monista linkeistä.

    Meillä kova piirtäjä on automies 2,5v.

    Voisin laittaa kuvia omaan blogiin niin näet että huh huh mitä töhrintää meillä harrastetan. <3

    Ihanaa sotkua paperilla mutta taidetta sekin. :)

    VastaaPoista
  8. mää luulen et meillä osataan aika hyvin piirtää ikäisekseen. tyttö on 1v10kk ja sen alku suttailun jälkeen nyt piirrellään ympyröitä ja viivoja ja pisteitä jne. aina kertoo et mitä missäkin kuvassa sit on (Esim pappa ja moottoripyörä). alkavat pian jo muistuttamaan niitä pääjalkaisia mitä lapset sit jossain vaiheessa alkaa piirtämään, en vaan muista et minkä ikäisenä.
    mut siis meillä piirretään joka päivä ja paljon. piirtämään alettiin kuukausi tai kaksi yli vuoden iässä, sillon keksi mitä kynällä tehdään (ku eka oli laittanut sen pari kertaa suuhunsa..). muutenki on tuommoinen näpertelijä tuo ipana <3

    Laitanpa itsekin jonkun kuvan omaan blogiin :)

    VastaaPoista
  9. Poika suttailee mielellään kynällä ja aina kun saa kynän käteensä etsii jostain paperin. Aika pienenä jo hokas hakea kynän kun löysi paperin ja yritti piirrellä. (Nykyään kynät piilossa kun muuten olis joka paikka täynnä piirustuksia...) Taitavuudesta en osaa sanoa, viivoja tuo vaan vetelee! =) Isänsä on kyllä tosi hyvä piirtämään, toivottavasti poika tulee isäänsä (mä olen täysin lahjaton...).
    Väritystä meillä ei ole kokeiltukaan, täytynee ostaa värityskirja!

    Tuo alemman postauksen Muuminäyttely vaikutti tosi kivalta, onneksi näytti olevan syksyyn saakka avoinna joten meidänkin perhe saattaa sinne jossain vaiheessa keretä! =)

    VastaaPoista
  10. Meidän kaksivuotias Onni tykkää piirtämisestä, mutta aika paljon tulee vielä vaan sotkua ja viivoja, välillä pitää tehdä pisteitä tököttämällä :D Kaikista hauskinta on kuitenkin piirtää liitutaululle, meillä on sellainen pieni puinen, ja monen väriset liidut. Niillä on kiva piirtää ja sitten taas putsata märällä rätillä- ihan suosikkipuuhaa!

    VastaaPoista
  11. Nyt on piirretty ja maalattu. Äiti jopa saanut ne muistitikulle.

    VastaaPoista