maanantai 1. maaliskuuta 2010

Pyllypaviaanin uroteot

Anrinko kirjoitteli hetki sitten kuinka heidän pieni herra on alkanut käydä oma-aloitteisesti pöntöllä!

Männä viikoilla spekuloin vielä sitä miksi pottailu ei kiinnosta meidän missiä.
Arvelin sen vaikuttavan että ettei ole mahdollista pottailla kamujen ja esimerkin kanssa kuten päiväkotilaiset.

Tai sen että joudun kuitenkin laittamaan vaipan kun ollaan menossa ja olisi pöljää vaatia lasta kertomaan hädästä jos vessaan ei voi kuitenkaan päästä.

Viime viikolla mimo suoritti muutamat pottapissat.
Kakka on meillä helpompi pottajuttu kun sen tulon voi paremmin aavistaa.
Nappailimme useita kakkoja!

Itiksessä ollessamme neiti pyysi kakalle ja olihan se lastenveski etsittävä vaikkei sillä kertaa tullutkaan mitään.
Kunhan ihmeteltiin pientä pönttöä.
Ripuliepisodin jälkeen alkoi sitten sujua.
Kaikki päiväpissat on suunnattu pottaan siitä lähtien eikä lammikkoja ole tarvinnut kuivailla.
Eilen ja tänään neiti on hämmästyttänyt menemällä itse yksin potalle ja tullut kertomaan että pisu on siellä!

Kyllä,olemme lahjoneet.
Meillä saa ranskanpastillin ja tarran jos pottatuloksia syntyy.
Tosin tänään mimo unohti kummatkin kun oli niin kiire takaisin leikkeihin. :)

Seuraava ongelma on varmasti sitten housut.
Meidän neiti kun on niin hoikka että ilman vaippaa tippuu pöksyt koivesta.
Kaupassakin kun käytin ilman sitä blöijaa niin sain nostella ennen jo hiukan masusta napakoita housuja koko matkan.
Onko missään ees tuon kokoisia pikkareita! :D

Itte pitää varmaan tehdä.

On se niin iso tyttö jo!
Pitää varmaan ostaa skeittilauta kesäksi jo. Sniff!




Matalassa majassa

18 kommenttia:

  1. Hih, siitä se lähtee! Tosin teillä menee tuo kakkailu paremmin. SE on SE vaikea juttu mun lapsilla. Haluavat tehdä sen kakan vaippaan ja pissat pönttöön. Eli tuo kakkasiivoilu on mulle se ärsyttävin homma!
    Pantton kun on siis ilman housuja sisällä. Se on nyt paras tapa että oppii. Ei osaa niitä housuja vetää alas eikä tulla sanomaan että nyt hätä. (Poika ei osaa puhua vielä.) Juoksee sit itse pissalla pitkin päivää. =)

    VastaaPoista
  2. Hienoa edistymistä! Maja on kyllä joka lapsen suosikki!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut uudesta taidosta :) !!!

    Kyselit noita mistä pieniä pikkareita, tytölle löytyy miusta vielä helpommin kuin pojalle. Meillä on kaik muksut jättäneet kaik vaipat pois aika tarkallaan 1v9kk ikäisenä ja nää kaks nuorinta on ollu sillon n.8kg:n painoisia kirppuja. Ja pikkareita/kalsareita ON etsitty. KappAhl:ssa on semmosia ribbitrikoisia, ne on aika pientä mitoitusta. Ei kaikki, mutta jotkui. Oon ihmetelly sitä, kun jotkut värit on selvästi isompia kuin toiset! Sitten ihan marketeista voi tehä löytöjä. Mutta hei, sie tosiaan voit tehä ite! Saat pikkuruiset tilkutkin hyödynnettyä :) Miun pitäs kanssa joku kalsari-kaava kehitellä, sais noita tilkkukasoja niihinkin tuhottua.

    VastaaPoista
  4. Plääh! Kateellisena lueskelen... Meidän nuorempi huutaa kuin hinaaja, jos vasten hänen haluaan yrittää viedä potalle. Vapaaehtoisestikaan ei mene :(

    VastaaPoista
  5. Lindexillä oli ainakin nätin näkösiä pikku pikkareita koosta 80->. En tullut katsoneeksi löytyikö pienempää(keskustassa siis tämä)

    VastaaPoista
  6. Onnea. Se lähtee joskus nopeastikin ja mikä onnistumisen ilo.Mahtava maja muuten, olispa kiva vierailla.

    Meillä taas pikkari ongelma on päinvastoin. Musta ne on koko ajan liian pinkeitä, yäks.Meidän pesukone kaventaa ja lyhentää vai. Okei, ollaan vaan nii peppuliaita naisia pienimmästä isompaan.

    VastaaPoista
  7. tyttötiimi: en määkään haluais semmoisia jotka pureutuu ihoon.. vaan semmosia pehmoisia. :)
    peppuliaita! huippu sana! täytyy vorottaa omaankin puheeseen.:D

    VastaaPoista
  8. monissa pienissäkin pikkareissa on se VAIPPAvara. nohaloo, ei moni varmaan pikkareita pue vaipan päälle kun ehkä kesällä mekon kanssa kaksi kertaa-jolloinuhomaa miten epäkäytännöllistä.. :P
    meillä kohta 2½v on kotona suunnilleen yötäpäivää myös ilman mitään alaosaa; yöllä ei unissaan ehdi/tajua riisua, päivällä ei tykkää pitää. viimekesänä kuitenkin jo alkoi potalla käydä että ehkä on vähän tottumisjuttuja

    VastaaPoista
  9. Mein tyttö oppi alle 2v. kuivaks ja pienimmät pikkarit oli Lindexin siis se 86/92 bamse yms. ihanuuksilla. Noissa saman puljun pöksyissäkin on nimittäin eroja koossa.

    VastaaPoista
  10. Vau, hieno juttu! :)
    Meilläkin peräti jo suostutaan potalla istumaan, mutta tuotoksia ei olla yhtä kakkaa enempää saatu.

    VastaaPoista
  11. Meilla parhaita pikkareita on ollut Hennesin lahkeelliset, niita on siis siella tytoille. Ovat kivan napakat ja pysyvat missa kuuluukin pysya... : ) En nyt muista mista koosta aloittavat, mutta ihan hyvat olivat kun pikkuruinen kuopus alotti pottailun 1,5v iassa.
    T. Ulkomaan-Mamma

    VastaaPoista
  12. Meillä ei pottailu suju kotona vaikka hoidossa käy potalla, kotona ei siinä yhtään viihdy ja olenkin ajatellut sen johtuvan siitä kun hoidossa istuu kaverin kanssa ja kotona ei ole kuin äiti... Joskus poika ihan haluaa potalle mutta nousee kyllä yhtä nopeasti pois. Mä olen ajatellut että kyllä se siitä kun ensin vaan hoksaa miksi potalla käydään!

    VastaaPoista
  13. Meillä tuskailtiin myös tuon pikkariongelman kanssa, olisi tarvittu 74-80 senttisiä. Lindexin vauvapuolen pikkarit on tosiaan niitä vaipan päälle tarkoitettuja. Meillä sopii 2,5 vuotiaalle edelleen koko 74 cm. Ellokselta löytyy vauvapuolelta kivoja ja hyvälaatuisia pikkareita. Nuo ovat sellaisia korkeamman mallisia. Sopivat mielestäni pikkutaaperolle paremmin kuin marketeissa myytävät "stringit"

    VastaaPoista
  14. Siitä se lähtee, hienoa edistystä! Maxin kanssa luulin jo ettei poika ikinä opi potalle, mutta sitten se tapahtui yhtä-äkkiä ihan kertarysäyksellä.. Sen jälkeen ei tarvittu mitää vara- tai yövaippoja :)

    Fransin kanssa odotellaan, että josko kesällä..

    VastaaPoista
  15. Vau, hienosti Mimo pärjää ilman vaippaa.

    Meillä pikku-R osaa käydä potalla, mutta onnistuu vain kotona ja ilman alaosaa :) . Julkisesti ei oikein voi nakuilla näin talvisaikaan, joten jätämme kuivaksiopettelun pääosin kesään.

    VastaaPoista
  16. Mimo on niin nopsa, oppii kaiken itsestään : )

    VastaaPoista
  17. Hyvä Mimooo! Meillä on hoikkanen noin 92cm/13kg 2-vee, joka on päiväkuiva. PIkkarit on tosi kova juttu ja käytetään HM:n 7kpl paketissa olevia, koko 86/92 ja Finnwear (Citymarketista 2kpl/5e) 90cm. Niissä on varmaan tuo aiemmin mainittu vaippavara, mutta pysyy sukkisten kanssa jalassa. Välillä peppuvako vilkkuu leikkiessä, mutta eipä voi minkään ;)
    Jos haluat selvästi tiukempia, niin osta Primasta Ciraf-merkkisiä, niitä on 80cm alkaen, eikä enää mahdu meille tuo koko, kun ovat jotain minimittaa... En ole sen koommin ostanut.

    VastaaPoista