Eilen katsoin Coco Chanelista kertovan Coco before Chanel-pätkän.
Kukapa ei tykkäisi Audrey taoutousta silloin kun se on söpönä?
No kukapa ei tykkäisi siitä kun se on vakavana muotisuunnittelijana joka vielä laulaa useassa kohtauksessa?
Cocon historia ennen Chanelin menestystä.
Rakkaustarina ja muotia.
Minä ainakin tykkäsin.
Ei elokuvana mitenkään hurjan pramea muttei pidäkkään.
Samaa tyyliä kuin esim Beatrix Potterin elämästä kertova pätkä mutta ranskalaisittain. :)
Kun se joskus pääsee täälläkin levitykseen niin kehoitan vilkaisemaan.
Huom: jos tupakoit,voi olla että tarkistat onko askissasi yksi spaddu leffan jälkeen kiskaistavaksi koska toisin kuin jenkkifilkoissa,tässä röökataan paljon. :)
---------------------------------------------------------------------------------
Minäkin täällä kelailen tulevaisuutta.
Viimevuonna olin visioinut että olen kotona kahden lapsen kanssa kunnes mimo aloittaa eskarin enkä miettinyt ollenkaan mitä sitten teen.
Ajattelin että on aikaa funtsia.
Nyt luon suunnitelmia uusiksi.
Meidän isimies on löytänyt rippeen vapautta ja helpoutta kaksivuotiaan hoitamisessa eikä halua enää lapsia.
Tämän hetkisen päätöksensä mukaan,ikinä.
Isimies on myös tajunnut ettei hän oikeastaan kovasti edes pidä lapsista.
Sanomattakin selvää että jos haluan että perheemme on jatkossakin kolmihenkinen tyydyn tähän päätökseen.
Olen puhunut ja vatvonut asiaa ääneen.
Olen ollut todella vihainenkin.
Mies ymmärtää.
Minä ymmärrän häntä.
Se olenko sinut vielä asian kanssa?
En ole.
Nyt annan itselleni vuoden aikaa katsoa miten lastenvaatebisnekseni toimisi.
Teettäisinkö omaa kangasta? Miettisinkö liiketilaa ja muita tuotteita myyntiin?
Olisiko siitä minulle ammatiksi?
Mitä tulevaisuuteeni nyt kuuluu en osaa sanoa vielä.
Ainakin yhden pienen kanssa on helpompi matkustella...
Onko tulevaisuus apinakalsareiden näköinen...?
(Siippa on myöntänyt luvan puhua asiasta blogissa ja lukenut tekstin ennen julkaisua.)
Anteeks nyt, mutta musta tuntuu jotenkin lohduttavalta ettei muillakaan ole tulevaisuus ihan selkeillä vesillä. Tietysti sulle ikävä. Meillä on kaikki niin totaalisen auki kun olla saattaa. Opiskelijakämppä, muutettava viimeistään puolen vuoden kuluttua valmistumisesta ja valmistuminen sen kun lähenee vaan. Ja työpaikka, mistä hitosta ikinä löydän semmosen. Ja haluan lisää lapsia, vaan ensiksi olisi löydettävä kelvollinen mies.
VastaaPoistaMari; ei tarvii pyydellä anteeksi. :)
VastaaPoistaTäällä saa rauhassa repiä tukkaa kun asiat ei olekkaan ihan selkeitä
Voi kuule, samoilla mennään täälläkin. Lapsihommassa vaan ottaa vastaan niin miun terveys kuin mieskin. Toisaalta jos miun terveys ois kunnossa, todennäköisesti tulisi vielä neljäs (jos se meille suotaisiin). Nyt asiaa ei pitäisi miettiä. Mutta silti mietin. en pysty hyväksymään tätä, vaikka faktat on paremmin kuin hyvin tiedossa :( Samoten tulevaisuus pelottaa. Kotihoidontuki päättyy kesällä. Mitäs sitten? Miten arjesta selvitään? Saanko edes töitä? Mitä miksi milloin.
VastaaPoistaHih, ja loppukevennyksenä. Luin jostain siun postauksesta siun hurjasta pituudesta, samoilla mennään siinäkin ;-D
Mina olen jotenkin ihan taysin tuuduttautunut tahan kotiaitiyteen ja kun parin kk:n paasta syntyy se kolmonenkin (viimenen!) niin taas on syyta viettaa lisaa kotivuosia. Valilla jostain takaraivosta iskee paniikki etta mita MINA niinku oikeasti alan tassa elamassa tekemaan (muutakin kuin lapsia : ), mutta sitten se ajatus tukahtuu pissasten pikkuhousujen tai kattilaan palaneen kastikkeen loyhkaan.
VastaaPoistaTsemppia teille! Vaikea tilanne kun haluatte eri asioita, meilla tama lapsiluku on ollut aina enemmankin minun paatettavissa, joten tassa sita ollaan kohta kolmen pienen kanssa. Valilla iskee kateus kun katsoo tuttuja joilla on vain yksi lapsi, se elama nayttaa niin helpolta! Mutta turha se on sitte enaa itkea kun pskat on jo housussa...
T. Ulkomaan-Mamma
Mirka: nyt minusta tuntuu lohduttavalta että jollain muullakin on samanlainen tilanne.
VastaaPoistaTiedät että voi haluta lapsia lisää vaikka niitä olisi jo ennestään ilman sitä ainaista: onhan sulla ne edelliset,nauti niistä,kaikki ei saa niitäkään-puhetta.
Eikä kyse tässä bloggauksessa ollut syytellä ketään mistään vaan kertoa että kyllä koskee ja suunnat on hukassa.
kiva että vastasit tähän postiin.
Arvelin että ehkä kukaan ei uskalla.
ulkomaan-mamma: sanoppas se että mikä siinnä on että haluaa lisääntyä vaikka järki sanoo että helpompaa on kun lapset on isompia!
VastaaPoistaItseani surettaa myös se että mimosa jää sisaruksettomaksi tavallaan. :(
Mua myös mietityttää tulevaisuus. Meillä on kyllä haaveissa ainakin toinen lapsi, mutta mitä sitten lasten jälkeen? Mä käytin lukion jälkeiset viisi vuotta ulkomailla matkusteluun/töissä oloon, joten mulla ei ole minkäänlaista jatkokoulutusta tai ammattia ja sitten tulikin jo Joas. Rahallisesti tulevaisuus ei pelota, koska en ole koskaan ollut hyvinpalkatussa työssä, vaan tottunut pieniin tuloihin ja nytkin elänyt jo reilun vuoden ilmaan minkäänlaisia tuloja (täällä ei tunneta käsitettä kotihoidontuki). Jos me pysytään Saksassa, niin en ole varma onko mulla varaa kouluttautua täällä, sillä se maksaa, enkä ole myöskään oikeutettu minkäänlaisiin tukiin. Jos me muutettaisiin vaikka Ruotsiin tai Suomeen, niin en joutuisi miettimään näin paljoa, koska silloin opiskelu ei olisi ongelma.Hmm. Saa nähdä. Kyllä sitä aina jotain keksii.
VastaaPoistaToivottavasti teidän perheen tulevaisuus ratkeaa sellaisella tavalla, joka on kaikille mieluinen!
Mulla on lapsiluku täynnä, mä en kyllä kestä edes ajatusta raskaana olemisesta eikä yövalvomisetkaan nappaisi. Mies nyt varmaan tuumisi, että aina yksi poika lisää mahtuu joukon jatkoksi :) Mulla on tutkinto ja työpaikkakin (jos nyt firma pysyy pystyssä) ja sinne voisi/pitäisi kömpiä takaisin. Sisäsiisti toimistohomma, tosi stressaava välillä, alan palkkataso suht ok. Ja silti kelaan tulevaisuutta, välillä ihan päivittäin, että mitä mä oikeasti haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Ja että kestänkö kyseisen tyyppistä duunia lopun ikääni ja miten hoitelen perheen samalla... Vai voisinko tehdä ihan muuta.
VastaaPoistaNäistä jutuista pikaseen jo viestiä vaihdettiinkin, vaikka romaanin voisin kirjoittaa aiheesta. Meillä ei onneksi lapsilukua tarvitse enää miettiä, mutta työ/ompelu ja muut kuviot pyörii samaa rataa. Jos asuisin siellä niin meillä ois yhdessä mahikset vaikka mihin, kuten on puhetta ollutkin. Helpottaa kyllä lukea, että aika moni pohtii samoja asioita.
VastaaPoistaMikä siinä on, että miehet on niin ailahtelevaisia. Ne päättää ensin toista ja sitten toista. Meillä on mennyt ihan toisinpäin: mies ei halunnut naimisiin eikä lapsia. Teki sen selväksi heti seurustelun alkumetreillä. Sitten kosi ja halusikin lapsen. Sitten sanoi, ettei ikinä toista lasta. Nyt haluaakin toisen lapsen. Ja ite oon aina tienny tahtovani olla vaimo ja kahden lapsen äiti. Että onkohan tuo nyt LOPULLINEN PÄÄTÖS? taidan yleistää...no mutta, tiedän tunteen, kun itse haluaa ihan muuta. Minuakin surettaa Mimon puolesta. Sisaruus on rikkaus.
VastaaPoista*Myötätuntoinen hali*
VastaaPoistaMeillä on tilanne se, että mies ei taatusti halua enää lapsia. Neljä poikaa riittää, kaksikin olisi aikoinaan riittänyt..
Hän odottaa sitä että lapset kasvaa ja sitä omaa aikaa on taas.
Minä taas toivoisin vielä yhtä pientä.. Mutta ymmärrän, että en voi pyytää enempää. Minusta arki on ihanaa tälläisenaan ja tulevaisuutta odotan jännityksellä vähän jopa kauhulla, että mitäs sitten kun lapset kasvaa.
Yhtään teitä tuntematta, ihan vaan arka veikkaus:
VastaaPoistaolisiko mahdollista, että siippa pelkää uutta keskenmenoa, joka aiheuttaisi erityisesti sinulle ja varmasti hänelle itselleenkin surua ja kärsimystä?
Itselläni on ainakin niin ratkaisukeskeinen mies, että hän saattaisi tehdä samantyyppisen päätöksen tuollaisesta syystä.
Mulla on tulevaisuus ihan yhtä auki: muutetaanko ulkomaille, tehdäänkö vielä yksi vauva, pystynkö ikinä palaamaan täysipainoisesti töihin, jne. Mutta sitähän tämä elämä on, jatkuvaa epävarmuutta. Ja hyvä niin.
Iso rutistus, Hanna.
Meillä taas taitaa olla niin, että äiti (eli minä) huokaa helpotuksesta, kun on kaksi lasta, joiden kanssa voi mennä edes johonkin ja jotka voi jättää muiden hoitoon ilman syyllisyyttä taikka hirveää huutoa. Joten ymmärrän miestäsi tässä asiassa. Elämä on helpompaa nyt kuin pienen vauvan kanssa, joka on koko ajan täysin riippuvainen aikuisesta (useimmiten minusta).
VastaaPoistaItse pyrin siihen, että elämä jatkuu ja elämää on pienten lasten kanssakin. En voi jäädä odottelemaan eläkeikää, että aloitan elämäni sitten, kun työt on tehty tai sitä, että elämä alkaa sitten kun lapset aikuistuvat. Eihän sitä tiedä, mihin asti elämää on. No, mutta siis musta on helpompi elää mielekästä elämää näin, eikä vauvan kanssa. Mutta olen minä tietysti hyvillä syillä ympäripuhuttavissa. Nyt tosin tuntuu, että kun on työ ja kun on saanut itsensä edes jonkinlaiseen kuosiin, niin on tyytyväinen. Eikä tuo munkaan työ niin vaki ole, siihen epävarmuuteen vaan alkaa tottua...
Lohdutan sen verran että sama juttu taitaa olla meilläkin. Mä haluaisin toisen lapsen, mies sanoo ei. Tosin syyt on rahalliset, mutta myös se että kun tuo yksi on niin hulivili niin mies pelkää että toinenkin olisi eikä jaksaisi enää toista samanlaista... En tästä viitti blogissa kirjotella (miehen vanhemmat lukee sitä eivätkä tiedä "karua" totuutta) mutta kyllä tää tilanne mua harmittaa!
VastaaPoistaMuutenkin kyllä tulevaisuus pelottaa, töissä alkoi juuri yt-neuvottelut ja mietityttää miten käy. Melko varmaa on että meidän osastosta ei ketään irtisanota mutta mistä senkään koskaan tietää mitä suuryrityksessä keksitään!
Oiskohan sun miehekkeen päätökseen voinu vaikuttaa myös keskenmenot, ne on kuitenkin aina rankkoja molemmille? Että ehkäpä päätös voi vielä muuttua jos keskenmenot on yksi syy?
Laura: Onhan se ollut ikävää että on sattunut monta huonoa tuuria ja varmasti myös osa miehen päätöstä mutta ei kuulemma kuitenkaan ratkaisevassa asemassa.
VastaaPoistaTiedän tunteesi ainakin osaksi. Itse olisin ollut valmis pikku kakkoseen jo jokin aikaa sitten, mutta mies sanoi ei, nyt on hieman lämpenemässä, mutta onneksi hänkin haluaa lisää lapsia, sitten jossain vaiheessa. Itse olisin tyytyväinen kahteen lapseen, mies haluaisi 3.
VastaaPoistaTulevaisuus minullakin epäselvä, nyt kun ensin opiskelen(olisi nyt hyvä sauma tehdä se toinen lapsi ja sitten voisi hyvillä mielin suunnitella tulevaa) ja sitten haaveeni olisi perustaa tänne Tampereelle pieni lastenvaateliike, sellainen kun täältä puuttuu kohta kokonaan. Mutta tsemppiä teille ja toivottavasti asiat järjestyvät parhain päin!
Sympatiat täältäkin, vaikken koskaan pystykkään käsittämään miltä sinusta tuntuu.
VastaaPoistaMeillä lapsia on nyt kaikkiaan 6, ja lapsiluku tulee kasvamaan. Voin varmaan olla monen mielestä hullu, mutta mitäpä muutakaan tekisin elämässäni. Ehdin olla ennen lapsia työelämässä ja juoksennella muutenkin ympäri kyliä.
Ensimmmäisen jälkeen olin varma ettei se jäisi viimeisekseni ja nyt vielä nelosenkin jälkeen on tunne ettei meillä lapsiluku ole täynnä.
Sitä en sitten tiedä mitkä olisivat ajatukset, jos jostain syystä ei enää tärppäisikään. Tähän asti tämä lastentulo kun on ollut äärimmäisen helppoa.
Ok, se olikin vain veikkaus.
VastaaPoistaNo, mutta ei meillekään pitänyt alunperin tulla kuin esikoinen, mutta kuinkas vaan sitten kuitenkin kävi. Kolmosesta haaveillaan, kumma kyllä molemmat.
laura: ja hyvä sellainen.onhan sillä osaksi tekemistä asian kanssa tietysti.
VastaaPoistaitselle näistä keskenmenoista on tullut päinvastoin tarve näyttää että se sittenkin onnistuisi. :/
Hanna, tiedän miltä susta tuntuu. Siis tuon tulevaisuuden kannalta. En mäkään tiedä mikä musta isona tulee. Että onko mun ompelemissa jutuissa niin paljon ideaa että se kannattaisi sitten ihan oikeasti. Nyt kun vain vähän teen. Mutta ehkä sitten olisikin kun tekisin vain tätä eikä olisi lapset hoidettavana. En tiedä, mutta en kauheasti murehdi. Elämä kantaa. Tarvii vaan tehdä niin kuin sydän sanoo ja antaa kaikkensa. Ihan sama sit mitä tekee. =)
VastaaPoistaMe täällä jännäillään muuton kanssa. Ensi viikolla menemme Kemiöön katsomaan kahta taloa...
En pysty samaistumaan tuohon, miltä tuntuu kun mies ei halua enempää lapsia (ja itse haluaisi), mutta tuohon "mitä minä sitten teen?" hyvinkin.
VastaaPoistaMinullakin oli samanlainen tilanne. Ahdistavaa, kun kaikki on niin auki. Ei tiedä tulevasta. Ei töistä, entäs lapset?
Minulla on kaksi pientä lasta, joiden kanssa haluan olla mahdollisimman pitkään kotona. Saimme ratkaistua asian ja nyt olen ollut työsuhteessa 1,5kk. Teen töitä kotona, lapset saavat olla kotona ja olen onnellinen. Ihana tilanne, olla onnellinen. Tehdä töitä, nauttia arjesta, eikä tarvitse murehtia tulevasta.
Olen vihdoin oppinut elämään "tätä hetkeä". En odota viikonloppua, en seuraavaa lomaa. Elämä on tässä ja nautin tästä hetkestä.
Äiti ymmärtää poikaansa,joka 21- vuotiaana tuli isäksi ja oli siitä onnellinen. 23-vuotiaan "Ei ikinä" voi merkitä aivan toista 32-vuotiaana. :)Etkä sinäkään Hanna vielä siinä viheessa olisi liian vanha tekemään lapsia.
VastaaPoistaPoika on pienestä pitäen kyllä halunnut vain yhden lapsen, mutta aina halunnut lapsen.
Ymmärrän myös pojan vapauden kaipuun sillä on raskasta ottaa niin suuri vastuu elämästä nuorena miehenä, tietämättä mitä elämä tuo tullessaan. Sinulla se oli hieman helpompaa, tiesithän sen jo etukäteen mitä haluat ja mihin sitoudut.
Toivon teidän löytävän ratkaisut kiperiin tilanteisiin molempia tyydyttävällä tavalla, toivon myös teidän arkeen helpotusta.
Jotenkin uskoisin asioiden ja mielipiteiden olevan aivan toisia jos sitä rahaa olisi enemmän käytössä eikä arki pelkkää työn tekemistä niin kotona kuin kodinulkopuolella, ilman sitä oikeaa lomaa.
noh, onhan teille aikaa vielä muuttaa mieltä, ei 27-vuotiaana kannata surra, ettei enää tule uusia lapsia. Niin paljon voi jo muutamassa vuodessa muuttua.
VastaaPoistaVoi kuinka harmillinen homma. Se on aina tiukka paikka, kun ei ajatukset tässä asiassa kohtaakaan. Varmasti ottaa kipeää. Meillä on omat kipumme koettu saman asian tiimoilla, vaikkei tilanne ihan samanlainen ollutkaan. Pystyn kuitenkin samaistumaan sun lapsenkaipuusen täysin.Ymmärrän myös miestäsi, ei varmasti ole helppoa nyt hälläkään.
VastaaPoistaEn voi muuta sanoa, kuin että antakaa ajan kulua. Monin paikoin olen jälkikäteen huomannut, kuinka elämä on kantanut ja kuinka asiat on loksahtaneet kohdilleen.
Voimia ja aurinkoa elämäänne!
Mäkin Hanna mietin, että eikö sun mies ole kauhean nuori? Sanoo siis päälle kolmekymppinen ja ihan kaikella ystävyydellä (kuten varmaan anoppikin, joka kauniisti kirjoitti).
VastaaPoistaMusta on hyvä ajatus kokeilla tota yritysjuttua (vieläkin on mielessä se sun tilauksesta tekemä liljapipo, joka oli vaan niiiiin hieno) ja muutenkin antaa asioiden tapahtua painollaan. Sulla on ideoita ja energiaa enemmän kuin monessa isossa yrityksessä ja oon ihan varma, että sun tuoreilla ideoilla saat yrityksesi kukoistamaan.
Itse tietenkin olen ehkä jäävi näin uraäitinä sanomaan, mutta kyllä sun into uusista ideoista ja yrityksen asioista on ainakin mulle välittynyt ihan aitona haluna onnistua, eikä vaan elämän tyhjiön täyttäjänä.
Kaikkea hyvää teidän ihanalle perheelle ja pohdintanne on kyllä varmasti monelle tuttua, joko lapsiluvun tai tulevaisuusajatusten suhteen.
Meillä mies haluaisi mahdollisimman monta lasta, mä oon halunnut aina kolme ja nyt nää kaksoset täyttää sen lukeman. Mutta ei sitä koskaan tiedä, niin kuin ei teilläkään...
Ai niin ja pikaista paranemista, kipeänä kaikki näyttää jotenkin niin ankealta, vaikka ulkona paistaisikin aurinko.
sanna: on tietysti. alkuperäisen suunnitelman lopettaminenhan tässä minua vaivaakin.
VastaaPoistaEn ollut ajatellut nyt lähteä työelämään palatakseni kuuden vuoden jälkeen tekemään lapsia lisää (jos näin kävisi).
tyhjiötä ei ole tarvinnut täytellä koska mies päätti asian puolestani kyselemättä.
Tilanne on siis aika uusi.
Ideat kumpuavat siis muualta. :)
Suren tietysti tässä sitä että hahmottelen hommaa uusiksi kun aluksi on suunniteltu muuta.
Anoppi: näinhän se on.
Minut tuntevana tiedät ehkä että jonkun asian kieltäminen on meikäläiselle kova pala. :)
Meillä on nyt kaksi lasta ja aina olen ajatellut että niitä tulisi kolme. Tällä hetkellä tuntuu ettei enempiä tehdä, mies hyvin vahvasti sitä mieltä. Mutta tulevasta ei tiedä! Eikä siitä muuttuuko mieli vielä sen suhteen.
VastaaPoistaTyöasioita olen kelannut jo pitkään ja sitä mikä minusta tulee isona. Samoja mietin kuin sinä siis. Tuntuu että nyt on se hetki jolloin pitäisi uskaltaa! Ja pitäisi osata päättää! Mutta kun ei osaa eikä uskalla!! Välillä itkettää ja välillä silmät loistaa innosta.
.
.
Mutta eipähän elämä ole tasapaksua.
Hei!
VastaaPoistaVähän samat pohdinnat, lapsi just 2 vee ja omat kuviot jokseenkin hukassa. Itse jatkoin kyllä opiskeluja syksyllä ja vuoden sisään olis tarkoitus valmistua. Joteenkaan ei huvittaisi lasta heti siihen perään, koska opintotuilla tienattu äitiyspäiväraha ei houkuta ja seuraavan kanssa haluaisin olla kotona sen 3 vuotta, sillä tämä opiskelijaäitiys syö välillä naista. Vuokralla asutaan ja oma kotikin ois kiva, mutta siihen tarvitaan myös minun rahapanosta. Mies kyllä haluaisi vielä toisen, mutta tällämenolla ikäeroa on kohta varmaan se 5 vuotta. Ja oma ikäkin karttuu.
Onhan Mimolla kuitenkin ne 2 sisarusta tukena tulevaisuudessa.
Minun tekisi mieli kirjoittaa paljon, mutta en voi kaikkea kirjoittaa näin julkisesti..
VastaaPoistaTiedän kyllä tilanteesi, olen itsekin ollut samassa tilanteessa. Kokemuksesta voin sanoa että miesten mieli muuttuu nopeaan ;) Joten sinuna en vielä heittäisi kirvestä kaivoon! Te olette kummatkin vielä nuoria ja aikaa on.. mutta mikä on kohtalo?! Lapsia ei tule haluamalla, sen tiedän itsekin :(
Itse meen päivä kerrallaan eteenpäin, oli asia mikä tahansa, koska se tuntuu niin lopulliselta sanoa "ei koskaan enää". Ei ihme, jos tuntuu pahalta.
VastaaPoistaMielestäni se tuntuu liian jyrkältä, koska sitä ei tiedä mihkä se elämän tie vielä vie ja, kun on vielä vuosia kuljettavana niin ei pitäisi laittaa sitä viimeistä pistettä perään hätiköidysti.
Mieluiten sanoisi: ei nyt, mut ehkä vielä joskus... ehkä ja vain ainoastaan silloin jos se tuntuu hyvältä, mutta ei nyt.
Tauko voi itse kullekin tehdä välillä hyvää. Miettiä asioita, että mitä sitä oikeasti haluaakaan.
Itsellä mies oli alkujaan "ei avioliittoa, ei lapsia"-periaatteella liikenteessä, mutta mitä tapahtuikaan, kun aikaa kului. Ensin tuli yksi ja nyt niitä lapsosia on kaksi SEKÄ häät ensi kesänä, että niin ne puheet muuttuu :)
Jaksuja sulle Hanna ja toivon ettei tuosta koidu sulle liikaa murhetta sydämellesi <3
Voi,kun ikävää Hanna!
VastaaPoistaAntakaa ajan kulua ja ei se ainokaisen osakaan niin kamala ole! Mielikin voi muuttua!
Minäkin olisin aikoinaan halunnut enemmän lapsia,mutta keskenmenot ja sen uhka ainoan onnistuneen raskauden aikana hillitsivät minuakin.(Mies ei kyllä alunperinkään halunnut kuin yhden lapsen!)
Nyt varovasti odotellaan lastenlapsia ;)
Nauttikaa Mimosta ja toisistanne!!!
t:Tuija
Voi, te olette vielä niin mielettömän nuoria. Sulla Hanna on peliaikaa lastentekoasiassa about 15 vuotta ainakin. Ei siis varmaan kannata lyödä vielä hanskoja tiskiin-
VastaaPoistaKaveripiirissäni on useitakin pariskuntia, joissa on ollut tuo sama tilanne; mies ei halua enää lapsia. Aika monessa mieli on muuttunut, ja lapsia tullut lisää lyhyemmän tai pidemmän ajan kuluttua.
Suru tilanteesta on kuitenkin tietty tässä ja nyt. Eikä siinä varmaan lohduta se, että ehkä mies joskus mahdollisesti muuttaa mielensä. Tosi hyvä juttu kuitenkin että mitä ilmeisemmin olette jaksaneet asiasta jutella perinpohjaisesti.
Eikös Mimolla kuitenkin ole sisarpuolia? Eli eihän hän ihan "yksin" sikäli ole.
Jaksamista ja voimia. Niin kuin Muumipappa sanoo: "Luultavasti myrskyjä on siksi, että huomenna paistaisi aurinko."
Petra
olen aina toivonut/halunnut 4 lasta
VastaaPoistaMiehen päätöksellä meillä on "vain" kaksi
"surutyötä" joudun tekemään, mutta tässä asiassa minun on vain pakko joustaa, ellen heitä kaikkea hyvää menemään ja etsi miestä joka haluaa lisää lapsia.
toivon että en koskaan katkeroidu miehelleni siitä etten saanut toteuttaa lapsiluku unelmaani.
Olen onneksi saanut olla kotiäitinä jo 6 vuotta.
Ymmärrän mieheni päätöksen ja on se katkera pala nieltäväksi.
Onneksi elämässä on paljon uusia aioita joihin voimme keskittyä perheenä erilailla nyt kun lapset ovat jo 4 ja melkein 6v.
Halaus sinulle!
Voi sua Hanna. Eihän Mimo ole mitenkään yksin, sinullahan on kolme lasta, te olette jo SUURPERHE :)
VastaaPoistaMinulla on samanikäinen mies kuin sinulla ja minullakin 2 lasta edellisestä liitosta + nyt yksi yhteinen, en tunne että olisin jotakin vaille jäänyt tai mitään...
Ja aikaahan tässä on niin meillä kuin teilläkin!
Tsemppiä tsemppiä!
laura: mimolle ei valitettavasti ole kovasti iloa isommista sisaruksista. :(
VastaaPoistaKeskimmäinen ei noteeraa mimoa mitenkään ,joskus tuuppii. (autisti)
Ja isoin tyttö reagoi kuin pehmolelukissaan.On hetken kiva ja sitten unohdetaan. (asberger)
Kummankaan seuraan ei voi mimoa jättää valvomatta.
Minä en osaa oikein kauheasti mitään sanoa, muutakuin tulin ison HALAUKSEN sulle lähettämään! Toivotaan että asiat vielä kääntyy molempia tyydyttäviksi, ettei mitään jäisi hampaankoloon. :|
VastaaPoistaYmmärrän hirveän hyvin tuonkin että toivot myös sisarusta Mimolle sen lisäksi että vielä yhtä lasta teille. Oma siskoni on ollut mulle aina yksi maailman tärkein ihminen ja samaa toivoisin tietty myös Telmalle.
Erityislapsethan voivat antaa vaikka kuinka, ainakin opettaa sitä suvaitsevaisuutta. Mielenkiintoista olisi muuten tietää, että miten ihmeen hieninosti olet arjen 3 lapsen kanssa saanut sujumaan ja missä välissä vielä ompelet? Itse teen työtä erityislasten, kuin myös "normaalienkin" parissa. Lapset ovat kyllä ihanan suvaitsevaisia, kun pienestä asti ovat saaneet siihen mahdollisuuden.
VastaaPoista