keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Tunteekin itsensä jo oompaloompaksi

Kaikea pitää kokeilla.
Yksi niistä on selvästikkin sateenkaarikakku! :D

Joskus jossain ruokablogissa törmäsin sellaiseen ja ainoa joka siitä jäi mieleen oli: you can use any spongecake recipe you want!

Testattiin sitten mimon kanssa ihan perusmallia olevalla sokerikakulla ja jauhemaisilla elintarvikeväreillä mitä saadaan aikaan!

Jos ei nyt lasketa että tein väreistä liian tummia kun en muistanut että ne tummuvat uunissa ja että taikinaa olisi voinut vuokaan nähden olla kaksinkertainen satsi...
Parasta kirkkainta väriä saisi aikaan varmaankin jonkinlaisilla geelimäisillä väreillä!
Mutta ajatelkaa nyt jos kakun vaikka kuorruttaisi ja synttärisankarin leikatessa sieltä pullahtaa sateenkaari. :)

Odotamme Willy Wonkaa kahveelle!







--------------------------------------------------------------------------------


Loppuun vielä pääsiäisen iloksi albiinotiikeri kissa miiri.



"Tiikeri silmissäni, metsästäjät kannoillani.
On suussani veren maku kun juoksen pois jostain."







"On isot valkoiset tiikerit karanneet,
on kadonneet jäljet länsituuleen.
Ja rukous kiirii moskeijaan hiljaiseen kun
isot valkoiset tiikerit katoaa pimeyteen."





On hiljaista edessäni, kun oven potkaisen tieltäni.
Mä tunnen, on iso valkoinen täällä jossain.
Tiikeri silmissäni, metsästäjät kannoillani.
Minä ymmärrän sua, sinä ymmärrät mua.
Se on jotain.



16 kommenttia:

  1. Vitsi toi viimenen kuva, repesin! :)Ihana Mimottaja!meillä Eevi menee huomenna hoidosta virpomaan ja tulee käymään myös mun työmaalla, jännää :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kakku!:D ..meillä poika varmaan haluais ehdottomasti leipoa tuollaista!

    Ompas sulonen tiikeri teillä! ja tuo viimenen kuva on kyllä paras :D

    VastaaPoista
  3. Meidän pojat vois sanoa kakulle kiitos ei :) Väri olis jo liian eksoottinen.
    Ihana viimeinen kuva :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana Mimoliini, aivan ihania kuvia, ja aivan hulvattoman värinen kakku :)

    VastaaPoista
  5. Hauska idea tuo kakun värjääminen.
    Ja nuo kuvat, olipa veikeä iloinen pikku tiikeri :-)

    VastaaPoista
  6. Vitsi mikä tiikeri! Päivän piristys! :D

    VastaaPoista
  7. Hei, oh hoh mikä kakku! Ihana Tiikeli ;) -Tiina

    VastaaPoista
  8. Ihana kakku idea. Sopis mulle, mietin aina lasten synttäreitä järjestäessä että minkä kaiken voisin värjätä.
    V.loppuna Neean synttäreille värjäsin voileipäkakun kuorrutteen vihreäksi ja osa vierasta kutsui sitä avaruus mönjäksi... mitenköhän tuollainen sateenkaari kakku uppoisi meidän vieraisiiin.

    VastaaPoista
  9. Eeiihh! Toi kakku paistettuna näyttää ihan likilaskuiselta punajuuri-parsakaali-pateelta, jonka anoppi on tehnyt jouluna kasvisyöjäminiälleen. Sori ;D

    Kakku-ennen-paistoa-kuva on oikein hauska. Ja Mimo söpö.

    VastaaPoista
  10. GRRRR.. vai miten se tiikeri sanoikaan :) :)

    VastaaPoista
  11. helmikkä : älä nyt viitti! :D
    se ei tosiaan ole ihan sitä mitä ajattelin kun on noin tumma mutta ens kerralla sit!! :D

    VastaaPoista
  12. Ihana kakku. Ihana idea. Ihana tyttö. Tiikeri. Ihana-ihana-ihana! :)

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  13. Mietin tuossa tyhmänä, että miten oot saanut sen taikinan pysymään raakana tuossa vuoassa sillä lailla, että nuo eri väriset osiot ei sekoitu? Onko sulla joku erikoisempi vuoka jossa on seinämät vai miten tuo on tehty :)

    VastaaPoista