maanantai 29. maaliskuuta 2010

Ulkoilusta

Kävimme siipan kanssa sanaharkkaa lapsen kanssa ulkoilemisesta.

Hänestä se puree pyllyä siksi ettei siellä ole hänelle mitään ohjelmaa.
Varsinkin kun mimo oli pienempi ja kaiveli yksin ojia ja matoja oli kuulemma vielä tylsempää.
Mainitsematta tietysti sitä että tällä hetkellä koko piha on loskaa ja lammikkoa.

Minäkään en ole ulkoiluihme niinkuin olen jo aiemmin sanonut.
Inhoan ulkovaatteiden tuomaa tönkköyttä ja kerrospukeutumisen tuntua mutta tykkään kuitenkin seikkailla metsässä ja lammikoissa.

Mies myös vetosi siihen että minulla on usein pihalla seuraa.
Soittelen usein naapuriin kysellen ulkoilisiko joku meidän kanssamme.

Isit eivät soittele toisilleen .

Tänään olin kyllä ihan valmis taas unohtamaan ulkoilun kun pihalla paikoittain upottava hanki onkin yhtäkkiä polveen asti ja loska hulahtaa kumpparin varresta sisään.

Mutta eihän se meitä varten ole se ulkoilu vaan mimoa. :)


Blogger ei anna laittaa kuvia! :(

11 kommenttia:

  1. Ei anna : ( Mäkin jouduin laittaa kuvablogin kautta.

    VastaaPoista
  2. Meillä on just päinvastoin, mies soittelee kaikki lapselliset kaverinsa läpi ennen kuin lähtee ulos, eilä mene puistoon, jollei saa tuttua seuraa, menee sitten vaikka kahvilaan tai hoploppiin. Mä taas menen vaan ulos ja luotan siihen että joku tuttu kuitenkin on siellä jo valmiiksi.

    t.Stine

    VastaaPoista
  3. Pakollista ja usein ihan palkitsevaakin mut se lähteminen on joka päivä yhtä tympeetä.Kiva se on katsoo kun nasse virnistelee onnellisena selällään lätäkössä mut onhan se kohtalaisen tylsää pari kertaa päivässä,7 x viikossa toistettuna.Jos vaan on seuraa niin menee kivuttomammin.Mies ulkoilee yksin pojan kanssa tai sit mennään kaikki yhdessä mut hänelle tuo ei tunnu tuottavan tuskaa.Touhuaa siellä lätäkössä paljon minuu innokkaammin joten ehkä hänel virikkeet riittää sen takia..Itel pitää olla joku kannustin joka päivä et saan lähdettyä,edes maitopurkin hakeminen lähikaupasta.Siinä tulee Untokin purkaneeks energiaa kun kävelee penkat läpi ja syynää joka auton ja rapakon.Ja itsel on sellanen olo et ulkoilulla on joku konkreettinen tavoite,muukin kun lapsen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen :)

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, lapsen on päästävä ulos ja tutustuttava myös loskaan ;)

    Ja kyllä se raitis ilma loppupeleissä omaakin päätä auttaa, vaikka muu kroppa on usein eri mieltä!

    Meillä sairastettiin muutama päivä ja eilen lapsi 3v VAATI päästä ulos kerrostalon pihalle upottavaan, märkään lumeen. Ja niin mentiin eikä ilman pissahätää oltais ikinä päästy itkuitta sisälle. Nyt kun oli kurahousut ja haalarit kerran riisuttu pottakeikkaa varten, sai äiti tekosyyn jäädä siltä keikalta sisätiloihin.

    VastaaPoista
  5. Miusta tuo ulkona oleminen ilman aikuisseuraa ON tylsää! Mutta lapsesta ei. Toki Onni tykkää, että tytöt on myös pihalla ja naapurin lapsia, mutta kyllä se tuolla saa yksinkin jos jonkinmoista touhua tunniksi kaheksi ihan helposti :) Ja nyt kun on vettä ja loskaa, niin voi jee! Siellä se puljaa innoissaan. Noh, itellä ei aina ole tekemistä pihalla ja jee on vähän toisenlaisella äänenpainolla... No, on tuossa toisaalta itellekin hommaa, oon putsannu etupihaa, ja kohta se onkin asfaltilla vaikka muualla on toista metriä korkeat kinokset :D

    VastaaPoista
  6. Kyllähän se pukemisrumba välillä kyllästyttää, mutta ulos on päästävä.. muuten meillä kaatuu seinät päälle :)

    VastaaPoista
  7. No ei se meilläkään aina kivaa ole, samalla pihalla asuu tasan yksi leikki-ikäisten lasten kotiäiti. Aikataulut menee yksiin ehkä kerran viikossa. Tylsää siis on tosiaan itellä, mutta lasten vuoksi siellä jaksaa tönöttää. Aina kuitenkin on hyvä mieli happihyppelyllä hankittu.
    Tällä hetkellä taas on 1/3 kipeänä, joten ei kahteen paikkaan repeä millään. Kiva olisi kyllä vähän happea haukata =)

    VastaaPoista
  8. Tää on varmaan ikuisuusaihe. Nyt kun oon raskaana, niin viikonlopun ulkoilut menee meillä niin, että mies puuhailee pihalla tytön kanssa lumiukkoja jne tai sit vei pulkkamäkeen, hiihtämään tms. Nyt hakkaavat jäätä, tekevät puuhommia ja vaan pomppii lätäköissä. Miehen kanssa on sovittu, että pääsee pilkille/omiin hommiin, kun on uuvuttanut tytön päikkärivalmiiksi. Mä sit laitan ruuat ja nukutan. Sopii mulle.

    Mutta pienempänä oli kyllä aina haasteena saada mies ylipuhutuksi puistoreissuun... Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  9. Kyllä se ulkoilu on meikäläisestäkin todella tylsää näin talvisin. Kevät, kun koittaa niin asiat muuttuu :)
    Meidän hienohelmakin viitsii kävellä sitten taas, koska tuonne vesilätäkköön ja loskaan neiti ei todellakaan jalallaan astu. En tiedä keneen on tullut, ei ainaskaan vanhempiinsa :D Se on sitten semmosta kökkimistä paikallaan, jos ei ota rattaita ja lähde lenkille.
    Meidän ulkoilu on siis yleensä talvisin nyt ollu lenkkeilyä ja sitä meillä tekee mies kaikkein eniten ja vielä mielellään tuplarattaiden kanssa.
    Menishän se, jos olisi seuraa, mut eipä sitä seuraa voi taikoa. Taloyhtiön leikkikenttä on yhtä lampea vaan tällä hetkellä eikä lumitöitä ole tehty koko talvena, joten voit kuvitella ne hanget siellä. Kiikutkin ovat koko talven poissa, joten neidin suuri innostus niitä kohtaan joutui tauolle.

    Sitä lämmintä kesää ootellessa....

    VastaaPoista
  10. Meillä onneksi mies tykkää ulkoilla, vaikka tänä talvena se ulkoilu on jäänyt sattuneesta syystä vähemmälle. Nyt jo menee Niklaksen kanssa ulos keppien kanssa katselemaan pihaa. Mulla pitää olla ulkona aina jotain puuhaa ja tänä talvena tuota lunta on riittänyt ihan liiaksi puuhaksi asti. Meillä ei tässä ihan naapurustossa asu samanikäisiä lapsia, joten omalla pihalla leikitään aika paljon.

    VastaaPoista
  11. Sitä se on kotiäidin arki, vie lapsi ulos ja hoida lapsi. Muistin mukaan kirjoitit jokin aika sitten, haaveilevasi kotona olosta Mimon kouluikään? Elämä on valintoja, voithan valita toisinkin, viedä lapsesi tarhaan ja mennä mukaan työelämään, silloin sinun ei tarvitse huolehtia ulkoiluttamisesta, ruuanlaitosta,pukemisesta yms. kotiäidin arkeen kuuluvista asioista yksin.

    VastaaPoista