sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Ihan mun oma päänsärkyni

En voi kirjoittaa tänään mimosta.
En ole juurikaan nähnyt kaveria koko päivän aikana.

Yhden maissa aloin nähdä sahalaitoja ja muita kummia kuvioita vasemalla silmällä ja aavistelin panadoleja naamaan migreeniin pelossa.
Ensimmäisen kerran kun sain aurallisen migreenikohtauksen yleisguru -J- sanoi että puolessa tunnissa saan megahedarin.
En uskonut silloin mutta nyt tiesin jo tosiaan varautua ja onneksi nukkumassa oleva mimo mahdollisti omaakin koisintaa.

Tunnin välein hain uutta nappia ja silmät kipuilivat ja vanne otsalla kiristyi,oksettikin.
Kun lapsi neljän maissa heräsi soitin naapuriin ja pyysin mimolle turvapaikkaa ja kenties lämmintä ateriaa.
Itse palasin tärisemään sängynpohjalle panadoli tonnien kautta.
Puoli seitsemältä elämä alkoi vihdoin voittaa ja kasasin itseni ulos ja kävelylle läheiseen puistoon.

Ikinä ei ole ollut sellainen tunne etten kykene lastani hoitamaan paitsi tänään.

Onneksi lähellä on ihania naapureita joihin voi aina luottaa kun apua tarvitaan!


Aamulla vielä kunnossa ollessani kävin hakemassa "pojan" kotiin. :)
Tilasin ihanalta Hopittihopilta mimolle customrattaat kun omaa retrorunkoa ei alkanut huhuilusta huolimatta löytyä.
Toiveissani oli mustaa,keltaista,vihreää.
Mimon toiveissa halimölli.
Kärryt ovat juostavat,kevyet,päällinen likaa hylkivää ja muuta mitä toivelistalla ei ollut mutta otamme ilomielin ominaisuuksina vastaan.





Tälläiset sain kotiin viemisiksi!
Olisin voinut ottaa minkä tahansa kärryn verstaallaa olevista tuunatuista!!
Mimokin on niin onnellinen halimöllikärryistään että piti vielä nukkumaan mennessä mainita että : minulla on äiti halimöllirattaat!
Näillä mennään koko loppu ratasikä asenteella.

Tietysti samaan hintaan saa kahdetkin muoviset Gracot tai muut.
Uniikkiutta,kotimaista käsityötä ja omaa mölliä sillä ei saa. :)

25 kommenttia:

  1. Upeat on! Ja niin teidän tyyliset. =)
    Mimo on sit ihana kävelevä mainos sulle ja rattaiden tuunaajalle.
    Ostaisin itsekin paljon mielummin nuo kuin muoviset Gracot. Ei tule meille ikuna koskaan!
    Emmaljungan softyt on ihan parhaat ja niissä mahtuu pitkä 5v istumaan kun väsähtää. =)

    VastaaPoista
  2. anrinko ; mä olisin itse halunnut vaikka mitä muita kuvia mutta mimolle mölli on in. :D
    ja mikäs siinnä,tykkään itsekkin tuosta Paapiin mulle piirtämästä möllikästä hirveästi!

    VastaaPoista
  3. Hauskat kärryt! Ehdottomasti paremmat kuin jotkut muoviset.

    VastaaPoista
  4. oij! aivan ihanat rattaat,kyllä noissa kelpaa körryytellä pitempiäkin matkoja :)

    VastaaPoista
  5. Softyt on niin hyvät, meiltähän ne lähti nyt vasta, kun en enää ilkeä tuota laiskamatoa niissä kuskata. Bussissakin teki mieli aina melkein ilmoittaa, että "on mulla tuo kuukausikorttikin, että ei tässä sen takia pummilla mennä" :D Mimolla on monta hyvää ratasvuotta vielä edessä, kyllä nyt kelpovaa.

    VastaaPoista
  6. On ne upeet, kyllä kelpaa painella pitkin kulmakuntia!

    Ponyt oli meilläkin kovassa käytössä, kevyet mutta kuitenkin tukevat, pääsi vaikka metsäpolkuja kulkemaan. Tuonne ne on kellariin säilötty, jos vaikka jskus niitä lapsenlapsia niillä työntelisi...

    VastaaPoista
  7. Hienot rattaat teillä!

    Olen pahoillani puolestasi tuosta migreenistä. En onneksi osaa edes kuvitella mitä se on, kun omani on paaaaaljon lievempi.

    VastaaPoista
  8. Wau mitkä rattaat! Softyt on supernäppärät, niillä pääsee minne vaan, kun ne on niin kapeat ja kevyet. Nyt tekis mieli tuunata omatkin :) Hei, ota iisisti sen Panadolin kanssa, se ei välttämättä isoinakaan annoksina auta ja ihan hirveesti yli 3g päivässä ei kannata ottaa. Ootko ommellut niin paljon, että niskat on jumissa? Osta seuraavaa kertaa varten varalle kaappiin ketoprofeiinia (Ketorin, Ketomex, Orudis) se toimii monella paremmin. Toivottavasti tänään on jo hyvä olo!

    -sanna ja muru

    VastaaPoista
  9. Tosi upeet rattaat ! Innostuin tästä nyt ite niin paljon et taidan tuunata meillekin komeat rattaat :)

    VastaaPoista
  10. Meilläkin on vielä softyt, ihan vaan ulkomaanreissujen varalta, Fannikin kesällä kuitenkin täyttää jo 5v.

    Mulla on kerran ollut kanssa täysin toimintakyvyn vienyt ns. aurallinen migreeni, joka kestikin kolme päivää tuolloin. Välillä helpotti ja taas palasi. Onneks on nyt jo pari vuotta pysynyt pois.

    VastaaPoista
  11. migreeniin saa parempiakin lääkkeitä, ei tarvitse kuin yksi tai kaksi ottaa =)
    ihanat rattaat! mun mielestä noita vanhoja runkoja taas tulee vastaan viikottain..

    VastaaPoista
  12. Vau! Nuo rattaat minäkin huolisin.
    Migreeniin hakisin kunnon dropit. Panadol on turhan mieto ja käy maksan päälle.

    VastaaPoista
  13. katja: joo ne ei olekkaan parhaat. :(
    pitää kysellä saisinki jotain kovempaa kamaa kun tämä oli nyt vasta toinen aurallinen mutten kyllä halua lisää!

    VastaaPoista
  14. Heips,
    kurja toi migreenijuttu, muttä tajuttoman hienot rattaat !!!
    Meillä oli samat mustapunasena mut ei noi hienolla tuunauksella.

    VastaaPoista
  15. Ai kun makeet rattaat nyt Mimolla :)

    Migreenit on yih. Mulla on ollut kaksi isoa migreenikohtausta sahalaitoineen. Toisella kertaa toinen käsikin meni ihan tunnottomaksi, säikäytti.

    VastaaPoista
  16. Auts, sympatiat lähtee täältäkin noihin päänsärkyihin.

    Aikas käheet menopelit ja miten sen nyt sanoisi... niiiiiin teidän näköiset! ;))

    VastaaPoista
  17. Tyhmä kysymys ihan yleisesti noista kuomuttomista rattaista: mites sadekelillä? Siis onko kuomuttomiin olemassa joku oma sadesuojamalli vai kastutaanko?

    VastaaPoista
  18. anonyymi: sillon vedetään niskaan sellainen sadeviitta joka kattaa lapsen ja kärryn. :D
    työntäjä kastuu :D

    VastaaPoista
  19. VItsi, mä olen katellu noita Hopittihopin rattaita jo kauan, kun ne on NIIN ihania! Mutta en tietty viitsi tänne Islantiin alkaa tilaamaan :) NYt sitten tänään löysin kirpparilta vanhat Brion Ponyt. Eikun tuunaamaan, saas nähdä mitä tulee :D

    VastaaPoista
  20. noihin saa mustan kuomun brioa myyvistä liikkeistä, on n 30e ja kiinnitys ei aiheuta tietääkseni mitään reikiä runkoon.
    ja noihin on myös avomallin sadesuojia, myydään avorattaan sadesuoja-nimellä.. siinä on huppu lapselle :D meillä on sellainen käytössä polkupyörän istuimessa sadesäällä

    VastaaPoista
  21. Migreeni on jaiks ja aurallinen varsinkin. Itselläni on joskus ollut myös särytön migreeni ja se vasta pelotti kun käsi meni "halvaantuneeksi", puhe puuroutui (kieli turtana) ja toinen silmä ei nähnyt... Vietin pitkän tovin monenmoisissa kuvauksissa ja tutkimuksissa, mutta migreeni se kuulemma "vain" oli... Hyi.
    Minä saan pian tuplaPonyt, jee! Siskoni on perhepvähoitaja ja heidän saatua uutta kalustoa saan entiset! Niitä sitten vain tuunaamaan ennen kuin toisen paikan käyttäjä syntyy :)

    VastaaPoista