torstai 29. heinäkuuta 2010

Läheltä piti

Täällä on hiljaista.
Mitään ihmettä ei tapahdu noin niinkun ikinä.

Paitsi tänään.

Vetelimme rauhassa iltapalaa naamioon kun ristiveto veti vauhdilla keittiön tuuletusikkunan kiinni.
Ei siinnä muuten mitään mutta ikkunan blokkarina toimi tosi painava kolmen aikuisen miehen nyrkin kokoinen leppäkertuksi maalattu kivi!

Sain ihan apeshit hepulin kun tajusin että kivi lähti kuin ohjus ikkunasta!
Oleillaan kuitenkin kuutoskerroksen korkeudessa!
Asuntomme muutenkin on sijoitettu niin että keittiön ikkuna on rapun vieressä!
Riskit siis saada hevileppis kuuppaan oli aika suuret!

Mimo harmistui ja alkoi itkeä tuotoksensa perään ja pakkohan minun oli lähteä ottamaan selvää makaako rapun edessä joku reikä päässä.

Hiippailin hiljaa alaovelle josta huomasin heti leppiksen pötköttämässä kivetyksellä yhdessä osassa eikä jättimäistä kraateriakaan näkynyt missään.
Ilmeisimmin oli ottanut pomppua kukkapenkin mullista.

Kiittelen mielessä juuri alkanutta sadetta joka karsi varmasti käpystelijöitä pihalla ja korjasin vaarallisen pörriäisen parempaan talteen.

Syytän kaikesta liian helteisiä säitä jotka pakottavat keksimään stoppereita ikkunanrakoihin tuuletuksen takaamiseksi.

Luojan kiitos kenellekkään ei tapahtunut mitään!




Lennä lennä leppäkerttu!

5 kommenttia:

  1. Huiii! Onneksi tosiaan ei jäänyt kukaan leppiksen alle.

    VastaaPoista
  2. Onneks ei tosiaan mitään sattunu

    VastaaPoista
  3. Huh, hyvä ettei mitään sattunut!!!

    VastaaPoista
  4. Huhhuh, onneksi kukaan ei jäänyt alle!

    VastaaPoista
  5. voi kauheeta... mutta olishan se hienoo et jos aika on tullut ni lähteä mimon maalamalla leppiskivellä kalloon.. :/

    VastaaPoista