torstai 21. lokakuuta 2010

Synnyttämisen matikka

Vaivaan päätäni harvoilla asioilla koskien raskautta.

Nimen lisäksi yksi konkreettinen paniikin paikka on kuitenkin se mitä tapahtuu kun synnytys käynnistyy?

Esikoisen jälkeen tahti on ollut tappavan tasainen.
Poika 6h.
Mimon avautumisvaihe 4h josta kaveri sitten itse vietti pää väärässä asennossa loput 7h...
Mutta jos nyt seurataan kaavaa niin voinko ottaa tälläkin kertaa avautumisvaiheesta 2h pois ja koko synnytyksen kestoksi jää sitten hysteeriset 2h?!!?

Kun synnytys käynnistyy elämme siis toivossa ettei se ala lapsiveden menolla.

Kaksi kertaa on vesi mennyt osittaisena eli kalvoon on tullut yläseinään reikä (tytöt) mutta loppujen lopuksi kaikki vedet on päästetty kätilön toimesta.
Kuitenkin supistusten voimaisaa aloittelua on ajallisesti hiukan pidemmälti kuin vesien menon jälkeistä elämää.

Kun synnytys sitten todella on käynnissä on mahdollista että:

A.) Isukki on töissä/toisella puolen helsinkiä.

Olemme päättäneet että viimeisellä viikolla Arto siirtyy meidän residenssiin mutta esim työpäivä voi olla mahdollisesti kyseessä.
Kauanko kestää kampista vuosaareen taksilla?
Noin:30min?

B.) Mimon vahti on keravalla tai töissä.

Paikalle mimon kaveriksi hälytetään Tiina-täti joka saattaa tosiaan olla vaikka kervoossa tilanteen tullen!
Kauanko kestää tulla keravalta?
Reilu tunti? 1.5h?

C.) Kukaan lähellä asuvista autollisista kaveriperheistä ei vastaa puhelimeen tai ole kotona.
Kauanko kestää ennenkuin tulee paniikki?
Noin.3 minuuttia?

Elän siinnä toivossa että tilanteen alkaessa saan kiinni sekä arton että tiina ja vielä jonkun naapurinkin.
Viimeinen back-uppi on ottaa alle kumijalka ja kaahata sillä kättärille sivuten Roosan ja Telman kotia matkan varrella ja dumpata isosisko sinne kunnes on selvinnyt kauanko keravalta matkustaa paikalle.
Tämä operaatio kestää ehkä noin 1h ja sittenhän jää iloinen toinen mokoma aikaa "ottaa tilanne haltuun".

Kaikkein viimeisin hätävarani on se että Ranian äiti Mamirani on ollut mukana synnytyksessä.
Meiltä heille käveleminen kestää noin 5min! :D

15 kommenttia:

  1. Oma pieni kokemus viiden lapsen synnyttäneenä; esikoinen 24 h ja kaikki muut 12 h. Aika monella toisen lapsen kanssa aika puolittuu ja pysyy sitten suunnilleen samana muissa synnytyksissä. Toki eroja on ja synnytykset vaihtelee, ja jos tulee joku hätä, esim. istukka irtoaa tai sydänäänet vaimenee, aika-arviot muuttuu sen mukaan. Mutta näin minulla.

    VastaaPoista
  2. Meillä on vähän samanlaista jännitystä tosin sen suhteen, että pääseekö mies mukaan synnytykseen. Mulla lähtö ambulanssilla oli sen verran huomiota herättävä, että naapuri oli jo kotona pukenut päälleen ja oli aikeissa tulla meille kyselemään, että tarvitsemmeko apua. Mies ehti ensin heidän ovelleen koputtelemaan.

    Mä yritän tehdä etätyöpäivän juuri silloin kun synnytät :) Toinen tosi kätevä aika olisi lähteä synnyttämään vähän ennen lasten nukkumaanmeno aikaa -varmasti ollaan kotona.

    VastaaPoista
  3. kuopus syntyi vajaa 4h:a siitä, kun supistukset alkoivat ja lapsenvahti soitettiin paikalle (jota odoteltiin vajaa tunti). sairaalaan mentyämme nopean tutkimuksen jälkeen vedet menivät ja kätilö ehdotteli altaaseen menoa ym. kun avautuminen oli vielä niin vaiheessa. totesin, että minusta kyllä tuntuu, että lapsi syntyisi jo. kätilö naureskeli, että eihän se nyt vielä, mutta katsoi suostuttelun jälkeen kuitenkin. "herranjumala, täällähän näkyy jo pää, äkkiä saliin!" eikä puhettakaan mistään kivunlievityksistä. seuraavan kerran olen kuulemma syöksysynnyttäjäkerhossa, joille voidaan sopia aika käynnistykselle ja pääsee rauhassa paikan päälle ottamaan tilanteen haltuun. esikoisen synnytys kesti n. 8h. joten kyllä ne ajat näyttää puolittuvan :o)

    VastaaPoista
  4. Hih. Keravalta kuule ehtii Kättärille synnyttämäänkin puolessa tunnissa, eli älä huoli. Nimim. omalla autolla sinne ja tunnin jälkeen esikoinen kainalossa. Ja sinne Itä-Helsinkiin pääsee varsin kätevästi. Eli nou hätä. Ja tsemppiä ihan kauhiasti!!

    VastaaPoista
  5. nou hätä, kyllä mä jotenki paikalle pääsen :) hyvällä tuurillahan mä asun jo pasilassa sillon niin ei kestä ees niin kauaa :D duu naat pänik!

    t: fuzzy

    VastaaPoista
  6. Joko mä alan kasata pyyhkeitä ja keittämään vettä;))
    *kaivaa vanhoja naistentautien muistiinpanoja...*

    Puhelin on päällä loppuvuoden kaikkina kellonaikoina. Hyvin se menee!

    t.mamirani

    VastaaPoista
  7. Asioilla on tapana järjestyä ;)

    VastaaPoista
  8. Hih, mua nauratti tuo Keravalta 1,5h :D Toki jos julkisilla tulee niin voikin olla tuota luokkaa. Jos autolla niin puolisen tuntia riittää hyvin :) Tsemppiä, kyllä asiat järjestyy :)

    VastaaPoista
  9. Teette vaan kaikki treffit siellä kättärillä, otat Mimon sinne mukaan ja daddy tulee töistä sinne, samoin myös täti sieltä Keravalta :D.

    Ajattele niitä jotka asuu Pohjois-Suomessa, niillä saattaapi matkat lähimpään sairaalaankin olla aaaaaika paljon pidempiä kun 2h ja kyllä nekin selviää :D.

    VastaaPoista
  10. Nii-in. Mulla on mies viikot toisella paikkakunnalla töissä ja ehtii sieltä paikalle 3 tunnissa. Mulla ei ole toisia lapsia huolena, mutta kyllä huolta on ihan tarpeeksi kun ensimmäinen synnytys on kyseessä.

    VastaaPoista
  11. Ällös hättäile, kyllä työ varmaan ehitte oikein hyvin!
    Meillä herra kakkonen päätti puskasta ittensä pihalle ajassa 1h 36min. Ja hommahan lähti käyntiin ihan vaan vesien menolla, ilman varoituksia. Siinä sitä oli vähäsen kiire, kun piti pakata oma sairaalakassi, isosiskolle oma vaatekassi ja ajaa autolla 72km sairaalaan.
    Loppumatka sujuikin kivasti ambulanssilla, kunha mies oli eka kaahannu n. 45km kohti sairaalaa. Ja poika ehti syntyä sairaalassa, eikä matkalla lanssiin! :D

    VastaaPoista
  12. Ei se aina (tässä tapauksessasi ehkä onneksi?) puolitu se synnytysaika :)

    Miulla esikoinen kalvojen puhkaisusta 12h, tytär kalvojen puhkeamisesta 4h ja nuorimmainen melkein 5h... joskin 3h kohdalla olin jo kutakuinkin auki, sitten supistukset vaan laantuivat, eikä ponnistustarvetta tullunna ... joten salissa meni enemmän kuin miehen lapsenvahdille lupaamat 3h :D

    Varmasti hommat järjestyvät -siehän olet niin päättäväinen, että lapsihan syntyy vasta sitten kun sie saat lapsen hoitoon ja ittes synnärille :)

    Voimia loppuviikkoihin!

    VastaaPoista
  13. Mulla ensimmäinen ja tällä hetkellä ainokainen lapsi synty n.6 tunnissa. Pari tuntia kotona odottelin että supistusten väli tihenee ja sitte taksilla synnärille (n. 20min) ja siitä sitten synnyttämään. Monet tosiaan asuu satojen kilsojen päässä lähimmästä sairaalasta joten onnellisia olemme me joiden välimatkat kaupungeissa ovat _hiukkasen_ lyhyemmät :D mut tsemiä ja toivottavasti kaikki menee hyvin,ja eiköhän se menekin :)

    VastaaPoista
  14. Keravalta ajaa teille (joka on ihan meidän naapurissa) n. 25min (olin ennen Keravalla töissä).
    Eli sen suhteen, no hätä.
    Täältä Kättärille menee n. 15-20min, kokemuksen syvällä rintaäänelle ;-), eli no hätä! Kyllä ehditte!

    VastaaPoista
  15. Tuttuja huolia minulle kolmesti jo tuhannen vuoden takaa. Tosin minulla ei ollut ketään, ei mitään, ei missään - ja silti hengissä selvittiin.
    Jokainen hetki tuo ratkaisut tullessaan, vaikka ensin naapurin ovikello ja sitten loput puhelimitse. Arto tulee lentäen, kun pääsee, tiän... Aikaa yli kk ja minä jo tärisen ;D

    Tsemppiä toivottelee
    Mumetsku

    VastaaPoista