torstai 24. helmikuuta 2011

Antakaa joku minulle pari lisätuntia päivään!

Tuntuu siltä ettei aika riitä mihinkään.

Mimosa haluaisi kokoajan leikkiä ja puuhailla kaikkea ja vastailen sujuvasti jookohtaa ja einytkerkeetä.
Itseä oikein harmittaa kun kotiakin olisi kiva hoitaa ja ruokaa laittaa ja joskus joku omakin juttu tehdä.

Myyskis on ainoa joka saa huomionsa kun kaverilla on tapana herätä tässä 21.00 aikaan ja valvoa 24.00 asti.
Silloin ei ole siskoa ottamassa omaa osaansa äidin ajasta ja mahdollisesti vielä kaksi vanhempaa hymyilemässä.
Myy ei myöskään välitä vaikka äiti välillä vilkuilisi telkkua tai tietokonetta.





Saimme Rouva Kepposkan kanssa tänään aikaan reissun 80-luvulle. :D
Käväisimme nimittäin ROK Clothing nimisessä liikeessä Myllypuron putiikissa.
Liike myy omien sanojensa mukaan : USAN second handia.

Liikkeessä olevista kuteista valtaosa oli poikain ruutupaitaa ja hawai shortseja.
Pääosin siis jenkkien cittarikamaa kuten cherokeeta,old navyä jne.
Bongasin joukosta kuitenkin myös muutaman Gymboreen,lucky Wandin,hilfigerin ja muutaman muun jotka jo unohdin!
Omaan tyyliin ei ainakaan moni vaate natsannut kun meillä harvoin pidetään kolmekuisella miniä farkkuhametta ja rimpsukkaa ja räväköitä kuoseja mutta löysin kuitenkin muutaman hauskan oston.
Hinnat liikkeessä olivat himpun verran kirpparihintoja kovempia.
Hupparissa jonka ostin roikkui wal*martin tägi. :D
Tuli ihan jenkkiajat mieleen!







Rok Clothing sijaitsee tuusulassa,petikossa ja myllypurossa.
Siellä voi käydä haistelemassa jenkkimeisinkiä jos ei tämä hesalaisten meininki paljoo kiinnosta. ;D

8 kommenttia:

  1. Firma on avannut myös Vantaan Petikossa

    VastaaPoista
  2. Veikeät palloshortsit. Siskon tyttövauvalle vielä tekee löytöjä kirppareilta, mutta eipähän taho löytyä isommille mitään, ainakaan kohtuuhintaan.

    VastaaPoista
  3. KATJA : mulla on just täydellisen kokoiset muksut tällä hetkellä kirppistelyyn ja alettamiseen. :D aina jossain tangossa roikkuu 104 tai 68. :D
    viimeksi kun menin toppahousuja ostamaan ja mietin olisko lindexin alessa niin siellä oli -70% yhdet ainoat 104 housut. :D

    VastaaPoista
  4. Mä olen hakenut tuolta Tuusulan myymälästä muutaman kerran Lilatsulle yöpukuja eli niitä sukkapukuja, joissa ympinaiset jalkaterät ja vetoketju edessä, merkkeinä Gymboree ja GAP:)
    Nikelle ei oikein ole mitään löytynyt, tai no joulun alla ostettiin tonttuleikkeihin punaiset housut ja paita:)

    VastaaPoista
  5. Musta toi Tuusulan myymälä on ainakin kamala. Silkkaa 80-90 luvun kamaa...

    VastaaPoista
  6. Mun täytyy sanoa, että kerran Tuusulassa käyneenä olin todella pettynyt. Ihan karseaa 80-90 luvun kamaa aikamoiseen hintaan, kuka sellaista ostaa vielä lapsilleen. Jatkossakin siis käytän suosiolla eBayta :)
    -Rose

    VastaaPoista
  7. Ajattelin aina että käväisisin Tuusulassa , mutta nyt kun tuli Myllypuroonkin, niin pitääpi katsastaa ja muodostaa oman mielipiteen.

    VastaaPoista