sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Meet me@Kakkugalleria

Tänään juhlittiin sitten sitä meikäläisen viimeistä vuotta alle kolmekymppisenä painelemalla naisporukalla Fredan Kakkugallerian All-you-can-eat buffettiin.

Olimme jo hiukan vaille 12.00 ovella norkoamassa mikä sattuikin olemaan hyvä veto sillä toisin kuin ajattelin niin kakkua saa siihen asti kun kakkua riittää ja kaakkuina toimivat siis viikon viimeiset palaset.

Istuimme pöytään ja maksoimme hurjan 11e ja saimme lautasen johon valittiin vitriinistä kerrallaan 3 palaa kakkua.
Siellä oli mm. :
Valkosuklaa-punaherukka,sacher,passion-mansikka,porkkanakakku,punaherukka-vanilja,minikokoisia runebergin torttuja,lime-sitruuna-marenkipiirakkaa...



Itse luulin että kyllähän sitä kakkua syö tuosta vaan pala tolkulla.
Ei sitä muuten syö!
Varsinkin kun kyseessä on lähes pelkästään hyydytekakkuja jotka ovat makeaa höttöä.
Varsinaista kakkupohjaa näissä ei ollut nimeksikään.
Kyllä hiukan kaipasi sellaista suu-tuntumaa.

Monen suosikki oli lime-marenkipiirakka.
Minusta se oli kamalinta. :D
Marenki maistui liikaa raa´alle kananmunalle!
Porkkanakakkujen fanina liputan sen puolesta.
Lähes yhteistuumin totesimme että passionjuttu oli kamalinta. Esanssista.

Kakkugalleria oli oikein nasta paikka istua läpisemässä hyvien ystävien kanssa eikä kustannuksetkaan ole pahat jos vertaa mitä helsingissä saa 11e normi kahvilasta...
Suosittelen kyllä juuri tälläisiä erikoistilaisuuksia varten! :)

Parantelimme sitten kakkuähkyjä tutussa M-taivaassa.





Kiitos kaikille mukana olleille ihanasta päivästä! <3

Olen aivan varma että mäkkärin teinit näkevät painajaisia siitä että olisivat "isoina" niinkuin ne kamalat kälättävät ja räkättävät tädit. :D

10 kommenttia:

  1. omg, mä rakastan noiden kakkuja, ihan siis pakko päästä tonne. Suklaa-mustaherukka on suosikki vanhastaan!

    VastaaPoista
  2. Olen ihan mieletön herkkuperse. Mutta nyt raskaana ollessa makean syöminen on vaihtunut suolaseen :) Fazerin sinisestäkin nappasin eilen VAAN kaksi pientä palaa ainakin viiden rivin sijasta ja oli PAHAA!!!
    Mä normitilassa pitäisin kovasti tuosta kakkulautasellisesta, mutta nyt toi mäkkärin hamppari kuulostaa ehdottomasti paremmalta ;)

    VastaaPoista
  3. Heippa, MUMS ja NAMS! Oi joi joi tulee ihan suu kosteaksi kun noita kakkukuvia katselee! -Tiina

    VastaaPoista
  4. Oi mikä taivas!! Mä haluun kanssa ;D

    VastaaPoista
  5. Kiitos vaan seurasta kaikille kälättäville tädeille : )

    VastaaPoista
  6. Vau mikä kakkutaivas :))

    Hauska huomata, että meillä on ikäeroa tasan päivä ja nimikin sattuu olemaan sama! Kohti kolmeakymppiä siis...

    VastaaPoista
  7. En tiennytkään, että niitä kakkuja on noin rajoitetusti tarjolla... :/

    VastaaPoista
  8. Kyllähän tuolla 11eurolla saa jo aika paljon hyvää, valikoima ei nettisivun mukaan kovin kummoinen...

    VastaaPoista
  9. Oi, ihana paikka! Pitää kyllä joskus päästä kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  10. Tosi namin näkösiä kakkuja, pitänee joskus mennä! =)
    Saako samalla rahalla kahviakin? :D

    VastaaPoista