perjantai 25. maaliskuuta 2011

Siitä Piilosta

En ole vedätellyt täällä ihan huvikseni vaan olen odotellut että asiat varmistuvat etten sitten kerro ihan höpöhöpöjä.

Nyt asiat on niin varmoja että uskallan jo hiukan kertoa mistä on kyse!

Kaikkihan alkoi siitä että myin Myyn pieniä vaatteita äidille joka oli lopettelemassa yritystään tässä ihan meidän nurkilla.
Liikkeellle etsittiin jatkajaa tai tilalle uutta vuokralaista ja jäin heti miettimään hommaa.
Liike lopettaa tämän kuun lopulla eli aikaa tuumailla ei liiemmin ole ollut. :D
Sen verran kuitenkin että on laskeskeltu budjetteja ja mietitty sitä sun tätä!

Päätin vuokrata tilan ja aloittaa hiukan erillaisella konseptilla.

Piilo tulee olemaan lastenvaatteiden itsepalvelukirpputori noin pääsääntöisesti.
Tilassa tulee myös olemaan pieni design osuus jossa tullaan näkemään omia tekosia,Pimpamia ja Paapiita!
Myös Ikasyrin kankaita voipi käydä pienimuotoisesti ostamassa Piilosta!
Teen piilossa myös lastenvaatteiden korjausompelua.

Piilossa tullaan myös järjestämään kurssitoimintaa,askartelua,ompelua,tuunailua,perhevalmennusta ja mitä sitten vielä keksitäänkin!

Piiloon tulee myös kestovaippalainaamo.

Piilossa voi saada siis kupposen kahvia ja kierrellä kirppuja,ostella uutta ja muuten vaan rupatella ja verkostoitua!

Pieneen Piiloon tulee tämän hetkisten laskelmien mukaan 40 myyntipöytää.

Piilo sijaitsee hyvällä paikalla Vuosaaressa ihan metroaseman lähellä! Myös bussi pysähtyy Piilon oven eteen!

Pöytiä rakennetaan jo ja hommaa hanskataan.

Piilon olisi tarkoitus aueta 1.5!

(miten Piilosta voi saada oman pöydän kerron hiukan myöhemmin!)

Tälläisesta on siis kyse!

Kaikki kannnustavat kommentit otetaan ilolla vastaan! :)
Myös epäilykset,toivomukset ja ehdotukset ovat tarpeellisia!

71 kommenttia:

  1. Kuulostaa kerrassaan mahtavalta:) Tuollaisia paikkoja saisi olla enemmänkin. Onnea uudelle yritykselle!

    VastaaPoista
  2. Missähän päin maailmaa tämä Piilo sijaitsee?
    Onnea tiellesi!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvälle! Onnea kovasti vielä, tuollaisia minusta nyky-yhteiskunnassamme todellakin tarvitaan :) Minusta sinulla on hyvä suunnitelma, jokaiselle vähän jotakin... meillä asuu ystäviä ja sukulaisia pääkaupunkiseudulla, joten pitääkin heille mainita asiasta :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hienoa!!! Tulen varmasti joku päivä käymään kunhan avaatte ovet...

    VastaaPoista
  5. Todella hyvältä kuulostaa tuollainen suunnitelma. Kumpa joskus itse kykenisin moiseen, tai että tänne meidänkin nurkille tuollainen avattaisiin.

    Tsemppiä kovasti rakentamiseen ja aloittamiseen, toivon että paikka tuo vieraita ja kannattaa!

    VastaaPoista
  6. Kivalta kuulostaa! Harmi vain että täältä meiltä on sinne matkaa sellaset reilu 600km :(

    -Sanna-

    VastaaPoista
  7. Wau, kuullostaa mahtavalta :) Onnea uudelle yrittäjälle :))

    VastaaPoista
  8. Loistavalta kuulostaa! Jos satun eksymään sinne Helsinkiin päin niin käyn ehdottomasti kurkaamassa. :) Onnea!

    VastaaPoista
  9. Ihana idea, kuulostaa lositavalta! Vaikka asunkin kauempana haluan ehdottomasti tulla käymään :)

    VastaaPoista
  10. Wautsi, tosi hieno juttu! Onnea Piilo -puuhiin!:)

    VastaaPoista
  11. Tää on kyllä Hanna ihan sun juttu,vaikka tunnetakkaan sen mitä tiedän blogisi perusteella. Lastenvaatteiden korjaus kuulostaa ihan mahtavalta ja koko yritysidea !!
    Hyvä Hanna :)

    VastaaPoista
  12. sokrutin: Kiitos! minustakin tuntuu että tämä olis mun juttu! :)

    VastaaPoista
  13. Onnea yritykselle! voi kumpa joku tännekin päin tuommoista keksisi, itse taidan olla vähän liian arka itsekseni tuommoisia yrittämään :(

    VastaaPoista
  14. Kyllä kuulostaa hienolta, hyvä Hanna! Harmittaa kyllä, että asumme täällä Lapissa, mutta jos vain reissuun sinnepäin lähdetään, niin täytyy tulla katsomaan, ehdottomasti! Onnea ja tsemppiä :)

    VastaaPoista
  15. Aivan mahtavalta kuulostaa ja varmasti tullaan kirppistelemään, kunhan piilo aukeaa. Pieni toivomus olisi suht tilavat käytävät, jotta vaunulliset ei olisi ihan tukkeena, mutta voi toki olla pienessä paikassa vähän hankala toteuttaa.

    VastaaPoista
  16. Kuulostaa kyllä kivalta!!

    VastaaPoista
  17. Onnea tulevaan, mahtava juttu. Voin kuvitella,että keskeisellä paikalla tälläinen idea tulee kyllä toimimaan. Hienoa! :)

    VastaaPoista
  18. Loistavaa :) Tuskin maltan odottaa, että pääsen käymään!

    Rose

    VastaaPoista
  19. upea juttu, onnea! monipuolisuus on varmasti hyvä valtti näillä markkinoilla.

    en voi olla kysymättä, millaiset aukioloajat ko. paikalla tulee olemaan?

    VastaaPoista
  20. Voi että, hurjasti Onnea! Mahtava liikeidea! Huisin hienoa! :D Voi et usko miten HARMITTAA, että asun niiiin kaukana!! Jos sinne päin eksyn koskaan elämässä, niin aivan taatusti tulen käymään :)

    VastaaPoista
  21. Go Hanna, ihan huippua!

    VastaaPoista
  22. Mahtavaa!!! Kannattaa muuten kysellä suomalaisista kestovaippakauppialta olisiko niiltä mahdollista saada lahjoituksia vaippalainaamoon : )

    VastaaPoista
  23. Kuulostaapa mahtavalta! Täytyy kipasta Espoon puolelta kurkkaamaan :)

    VastaaPoista
  24. Kivalta kuulostaa! =)
    Juuri tuo monipuolisuus on valttia!

    VastaaPoista
  25. Kuulostaa tosi kivalta ! Harmi että ite en asu pääkaupunkiseudulla :( Muuten oisin varmasti vakkariasiakas :)

    VastaaPoista
  26. Ihana idea ja rohkea nainen olet!!! Onnea ja menestystä!!!

    VastaaPoista
  27. Upeaa!Sinä olet laittanut tuulemaan!Varmasti tulee menestymään!

    Onnea uudelle yritykselle!

    VastaaPoista
  28. Voi kakka miksi asut niin kaukana!!! :D

    VastaaPoista
  29. Paljon Onnea ja tsemppiä Hanna uusiin haasteisiin!
    Monipuolisuus on hyvä. Kestovaippalainaamo kuulostaa erittäin hyvältä, samoin kangas-shop.
    Piipahda moikkaamassa ekovintillä,kun ehdit jutskaan mielelläni lisää, tai ollaan muuten yht.
    Aurinkoa keväälle!

    VastaaPoista
  30. Tuskin maltan odottaa : ) Luotan kyllä kykyihisi tuollaisen bisneksen vetäjänä!

    VastaaPoista
  31. Tosi mahtavaa! Olenkin harmitellut, kun täällä ei ole lähellä lastenvaatteiden itsepalvelukirppista :)

    VastaaPoista
  32. Kuulostaa ihanalta !
    Oletko itse tiskin takana pääbossina ?

    VastaaPoista
  33. Kuulostaa mahtavalta idealta kokonaisuudessaan! Onnea uudelle yrittäjälle :) Täytyy tulla ehdottomasti käymään piilossa kun pyörähtää helsingin suunnilla.

    VastaaPoista
  34. Kuulostaapa tosi hyvältä! Saapiko toivoa pientä leikkipistettä lapsille? Aukiolot kiinnostaa minuakin. Pöydän järjestelypalvelu maksua vastaan (esim 3-5e) olisi ainakin minulle plussa, koska pienen taaperon kanssa pöydän järkkäys on aika vaativaa ja pöydät menevät kokemuksen mukaan sekaisin jo alle päivässä.

    VastaaPoista
  35. Eikun homma vaan käyntiin. :) Lupaavalle kuulostaa ja varsinkin tuo kun löytyisi montaa asiaa samankaton alta!

    VastaaPoista
  36. Jeeeeeeee!!!
    Hienoahienoahienoa!
    Ja onnea rohkealle yrittäjälle, varmasti tulen kesän mittaan piipahtamaan ;)

    VastaaPoista
  37. Huippua!!!! Toivotan kovasti paljon menestystä tälle toiminnalle!!!!!! :-)

    (harmi että matka vain on vähän pitkä täältä Mansesta..)

    VastaaPoista
  38. Haaveissa on minullakin ollut oma Piilo. Ihanalta kuulostaa. Toivotan onnea ja jaksamisista!

    VastaaPoista
  39. tanja: pöytien ylläpito pienestä maksusta on tulossa! samoin leikkipaikka!

    aukioloaikoja rustailen vielä.haluan että kotiäidit ja työäidit ehtii kaikki joskus kirputella. :D

    VastaaPoista
  40. Hieno homma, kuulostaa loistavalta!

    VastaaPoista
  41. Voi ihana! Olenkin odotellut jotain tuollaista vanhan tilalle ja vielä itä-helsinkiin. :) Jippii! KiitoS! -T

    VastaaPoista
  42. Jee! Lapsi rakastaa metroa ja äiti lastenvaatteita, joten varmasti lähdetään retkelle kun avaatte! =)
    ps. Perustattehan paikalle jonkinnäköisen leikkinurkkauksen, jotta äiti saa vähän katsella vaatteita rauhassa...?

    VastaaPoista
  43. Kuulostaa tosi hienolta : ), ja onneksi tää kerava ei ole niin kaukana etteikö joskus pääsisi Piiloa kurkkimaan.

    VastaaPoista
  44. Tosi hyvä idea!!! Ja varmasti menestyy, kunhan ette hinnoittele pöytävuokria liian korkealle, muuten ei pöytiä vuokrailla tai myyjät pyytävät vaatteista ja tavaroista liian suuria summia (saadakseen edes vähän voittoa), jolloin asiakkaita ei ole. Tämä on muutamalla aiemmin hyvällä kirpulla havaittu ilmiö, kun pöytähinnat nousivat. Kiva, että saa uusiakin tuotteita ja kankaita!

    VastaaPoista
  45. Onnea kovasti!!

    Kuulostaa hyvältä, varmasti joskus minäkin poikkean, eipä ole tästä metroon mahdoton matka.

    VastaaPoista
  46. tosi kivat suunnitelmat :)
    Paljon onnea ja menestystä yritykselle!!

    VastaaPoista
  47. Jee!Tää on niin hyvä.Pöytä on pakko heti alkuun vuokrata ja varmasti useamman kerran viikossa tulen liikkeessäsi asioimaan kun naapurissa asutaan,ihan huippua!

    T.Tanja

    VastaaPoista
  48. Mahtava juttu! Liikeidea on mainio, mutta vaatii varmasti paljon sinulta voimia ja työtä(kuten myös perheeltä). Luulen, että mullakin voi tulla asiaa pitkästä aikaa Vuosaareen! ;) ONNEA JA TSEMPPIÄ!!!

    VastaaPoista
  49. Miten olet ajatellut aikatauluttaa hommat? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun itselle ehdotettiin myös pienen yrityksen pyörittämistä mutta pelkään ettei aikani riitä sekä pienelle että firmalle.. Olen vielä kova viemään töitä kotiin niin luulen että kieltäydyn :(

    VastaaPoista
  50. Oi, huippua!!!
    Sähän hyppäsit ihan tuosta vaan kunnolla yrittämään. Tosi rohkeaa.
    Meneekö teidän pienet hoitoon vai otatko töihin mukaan?
    Tuollaisessa paikassa kyllä lapsetkin varmaan viihtyis mukanakin. =)
    Oletko Hanna muuten käynyt yrittäjäkurssin?
    Mä olen ihan chicken tälläisissä asioissa.
    Menen syksyllä kurssille, jos vaan pääsen.
    Onnea suuresti!!!

    VastaaPoista
  51. Kiva Piilo! Jos tarviit työntekijää, niin ota minut ;).

    Mä olen yrittänyt etsiä työhuone/putiikkiyhdistelmää, muttei ole sopivaa löytynyt.

    VastaaPoista
  52. Tosi hieno homma!!

    Onnea uudelle putiikille ja harmi kun asutaan kauempana!

    Mutta varmasti poiketaan kun sielläpäin tullaan käymään!


    Idea on ihan huippu, kun on muutakin kuin pelkkä kirppis!!

    VastaaPoista
  53. Upeaa! Paljon onnea! Minä en ole vielä uskaltautunut, vaikka olisin starttirahankin saanut. Kieltäydyin siitä - ainakin tällä hetkellä. Silti haudon koko ajan yritysideaani lisää. Ehkä sitten joskus uskaltaudun yrittämäänkin.

    VastaaPoista
  54. Hei!
    Tuli mieleen, että voisit ehkä tarjota ns. helppomyyntiä, jolloin sinulle tuotaisiin tuotteet, sinä hinnoittelisit ja huolehtisit pyödästä (ei menisi pöytävuokraa) ja te molemmat saisitte 50% tuotosta. Oulussa Vintiökirppiksellä on esim. tällainen mahdollisuus ja on ollut ilmeisen suosittu. Paljon onnea uudelle yrittäjälle!
    -Mallu

    VastaaPoista
  55. Wau! Kuulostaa ihanalta ja rohkealta vedolta. Pieni oma sisäinen yrittä heräsi itsessänikin Piilosta lukiessa, mutta eipä ole tarpeeksi rohkeutta hypätä tästä vuorotyöläisen oravanpyörästä. Tsemppiä yrittämiseen!

    VastaaPoista
  56. Mahtava juttu - tsemppiä ja rohkeutta tällä tielle - kuulostaa tosi hyvälle konseptille!

    VastaaPoista
  57. Ihana idea :) Jostain tällaisesta olen haaveillut itsekin, paljon onnea yritykselle !

    VastaaPoista
  58. Vau! Kuulostaa mahtavalta, onnea matkaan !! Harmi kun asun niin kaukana, muuten olisin vakiasiakas,mutta jos lomareissuilla olen sielläpäin poikkean takuuvarmasti :)

    VastaaPoista
  59. Erittäin hyvältä kuulostaa, onnea uuteen yritykseen =)

    VastaaPoista
  60. Kuulostaa hyvältä, Onnea "matkaan"! Pitää kipaista täältä toiselta puolelta kaupunkia katsomaan Piilo, kunhan avaatte! =)

    Ei sinne tule myyntiin itse ompelemiasi puseroita/pipoja?

    Mimma

    VastaaPoista
  61. Mahtava idea!
    Asun vähän hankalan matkan päässä, mutta takuulla tulen käymään Piilossa. Kurssitoiminta ja tuunausjutut kuulostaa hurjan kivoilta. Miten olisi kuukausittaiset neule/tuunaus/ompelu/askartelutapaamiset?
    t. Heli, joka näki teidät tänään Energiatehtaalla

    VastaaPoista
  62. heli: jotain sellaista olen ajatellut!! :)
    itse voin vetää jotain ja minulla on hurjan taitavia ystäviä!

    eikö ollutkin tukka ihan kamala livenä! :D

    VastaaPoista
  63. Tosi hyvältä kuulostaa, monipuolista toimintaa! Onnea uudelle yritykselle!

    VastaaPoista
  64. Hanna, sä näytit tosi hyvältä siellä Energiatehtaalla! Ensin näin Mimon katselemassa Heurekan tiedeteatteria ja mielessä kävi, että tiedän tuon tytön jostain. Sitten näin teidät kokeilemassa pyöriä ja siinä vaiheessa aivoissa loksahti palaset paikoilleen.
    Vielä tuli mieleeni (en tosin tiedä tilojen koosta), että erilaiset myyjäistapahtumat olisi myös kivoja, vaikka pienimuotoisestikin. Käsityöläisten juttuja myynnissä, joulun alla joulumyyjäisiä jne.
    Hyvä idea yhdistää erilaista toimintaa. Kirppis tuo asiakkaita kursseille ja teemailtoihin ja muu toiminta taas tuo asiakkaita kirppikselle.
    t. Heli

    VastaaPoista
  65. Kuulostaa aivan huippu idealta,Aivan varmasti tulemme vierailemaan Piilossa kunhan saat vain paikan auki.

    VastaaPoista
  66. Olisin enemmän kuin onnellinen jos siellä vois oppia myös ompelemaan jotain perusjuttuja esim jonkun kurssin tmv muodossa!

    VastaaPoista