maanantai 22. elokuuta 2011

Kaupoilla

Yksi hyvä puoli on siinnä että on aina töissä.

Rahaa ei kulu juurikaan koska koskaan ei pääse kaupoille. (paitsi että kävelen lindexin läpi lähes aina kotimatkalla jos olen jalkaisin...joka nykyisin on harvoin...)

En osaa ostaa varastoon muuta kuin sukkahousuja! Niissä AINA menee seuraava koko ihan varmasti.

Ostan toppaa kun alkaa sataa lunta ja ostan lipsukat kun seuraavana päivänä on biitsireissu.
Tästä on onneksi myös hyötyä työpaikallani!

Olen myös tosi huono tilaamaan nettikaupasta.
Lapsukaisillani on pitkät selät ja laihat mahat.Kuvasta ei aina näe koko totuutta.

Todella monessa blogissa on nyt nähty näitä henkkarin uusia mutta aasin siltani kuitenkin sinne johtaa.

Kuvien perusteella kuvittelin että ne keltaiset on meidän juttu.Sen lisäksi ettei niitä juuri edes ollut eivät ne olleetkaan kivoimmat.
Eikä se kissaneiti-paitakaan jonka pritti on ihan mahtava sitten ollutkaan kiva kun matsku oli jäykähköä collegea ja niskassa isohko vetoketju.

Sen sijaan höyrähdin tuohon veriappelssiinin väriseen.
Tai no, mikä lie! Poltettu oranssi?
Kuvistakaan tuskin oikea sävy selviää.













Ettei Myy jäisi paitsioon hain hänelle DPAM:ista sienipaidan.
Olin tarkoituksella jättäyt paidan vielä ostamatta kun epäilin printin kestoa ja nyt kävin kyselemässä oliko rekliksiä aiheesta tullut.Tuttu myyjä ei ainakaan myöntänyt ja paita läksi mukaan.
Mimolle sieltä I hate pink-paita vahingossa samassa sävyssä!
Neidistä kuulemma hauska vitsi kun eihän se ole totta! :D



Paree vaan ettei tulekkaan ihan niin usein enää ostosteltua!
Ei taida lompuuki kestää,vaikka kyllähän sitä pitää "oikeassa kaupassakin" käydä joskus ihan vaan mielenterveyden takia. :)


8 kommenttia:

  1. Vau, kivoja ostoksia! Haikeena aina vilkuilen pikkutyttöjen vaateosastolle. Siellä kun sattuu olemaan kaikenlaisia ihanuuksia toisinkin kuin kouluikäisten vaateosastolla.

    VastaaPoista
  2. tuo: i Hate Pink on hauska!!!! :D

    VastaaPoista
  3. Jos olisin töissä kirpparilla niin en varmaan uutta ostais juuri koskaan! Haikeudella muistelen aikaa kun olin kotiäiti ja oli aikaa kierrellä kirppareita, sieltähän löytyi vaikka mitä! Eikä todellakaan tarvinnut lapsia ryysyihin pukea, siitä asiasta kun olen kovin tarkka :)

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko!Ei ole nettikaupassa,höh.

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja vaatteita! Toi pilkullinen mekko on aivan ihana!

    VastaaPoista
  6. Nuo on hyvän värisiä teidän tytöille. Keltainen ei ollenkaan minusta sovi heille, anteeksi suorasukaisuuteni. Nyt näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  7. anonyymi: antaa tulla vaan. :)

    keltainen sopi mimolle hetken kesällä kun kaveri oli hiukan ruskettunut. Myylle ei ollenkaan kun on vielä siskoaankin vaaleampi "sinisehkö".

    Itse mää sitä tungen kun se on musta niin kiva. :)
    vielä kun saa päättää!

    VastaaPoista
  8. mä just eilen katselin tuota pilkullista mekkoa henkalla, ja samalla mietin harmikseni että oma tyyppini on vielä niin vauva, ettei sille voi isoja vaatteita ostaa. Mutta sopii teidän Mimolle ihan loistavasti!

    VastaaPoista