keskiviikko 28. joulukuuta 2011



Mikään ei ole ankeampaa kuin ansaita itselleen paska mutsi-palkinto iltaisin.

Mimo ei ole väsynyt Myyn kanssa samaan aikaan ja kostaa sen tulemalla imetys/nukutus-session keskelle häiriköimään vaikka olisin kuinka järkännyt tekemistä, katseltavaa ja luettavaa siksi aikaa.

Nukutus kun kestää noin 10min ja kaveri kaahaa tautisen kovaan ääneen jollottaen sisään n.2min välein alkaa äidillä savu nousta korvista jo ensimmäisen neljän jälkeen.

Mikään uhkailu,lahjominen,järkipuhe ei auta,eikä se että koitat sitten tarjota omaan sänkyyn menoa jos kerran puuhailu ei enää innosta.
Kaveri seisoo keskellä huonetta ja huutaa kurkunpää ostarille asti loistaen ettei mene pois eikä sänkyyn.
Tässä vaiheessa pieni tonttukin on tarpeeksi hereillä itkeäkseen sitä kun sisko karjuu.

Uhkaan laskea kolmeen ja siihen mennessä on poistuttava tai kiivettävä sänkyyn tai minä autan kantamalla kirjojen ja kuuntelukasettien pariin...

Kaveri ei poistu jolloin heitän ärjyvän kaunottareni olalle ja kannan olkkariin.

Pikkuinen nousee tässä vaiheessa hysteerisenä parkumaan kun äiti lähti.

Isompi jää karjumaan äitiä ja heittelemään tavaroita olohuoneeseen.

Pieni nukahtaa noin 10min päästä rauhoututtuaan ja palaan purkamaan asiaa räyhärinsessan kanssa.

-Sinä et voi tulla Myyn nukutusaikana tahallasi reuhaamaan sinne.Meitä on täällä muitakin kuin sinä ja Myyn tarvitsee päästä nukkumaan enkä halua että sinä estät sitä koska sinua huvittaa kiukutella äidille.

-Äidillä alkaa savu nousta korvista kun sinä et usko mitään vaikka kuulet ihan hyvin mitä puhun sulle ja ehdotan ratkaisuksi.
Mitä sun mielestä pitäis tehdä silloin jos pyydän sua poistumaan tai kiipeämään sänkyyn etkä tee kumpaakaan vaan huudat niin että talo raikaa ja Myytä pelottaa?

-EI MITÄÄN!!!

-Eii... Ihan yhtälailla jos Myy tekee sinulle kiusaa niin äidin tehtävä on pitää sinunkin puolia. Sinä et voi estää Myytä menemästä nukkumaan kun sitä väsyttää.

-Mitä meidän sun mielestä pitäis tehdä?

-Sä voisit sanoa mulle että voiksä mennä vähäks aikaa pois?

-No niinhän mä sanoinkin!!

-No mut enks kerralla mä aion kuunnella.

Halit ja pusit ja isompi petiin.
Sitten onkin aikaa miettiä että mitähän Cacciatore olisi sanonut tai tehnyt?

-Harmi kun ei ollu niin iso riita että sais sovintojätskii... -kuuluu sängystä vielä.

Niinpä, kylläpä harmittaa.

Menen ojentamaan itselleni sen paskis-palkinnon päärynä Ville Vallattoman muodossa.




8 kommenttia:

  1. Pienet räyhärinsessat on just niin tätä.

    Vaikka Cacciatore ja kumppanit kehottavat aikuista olemaan rauhallinen, se ei tod. tasan aina onnistu. Samassa uhma-tahto-"sonnassa" tarvotaan täälläkin.

    Eikun tsemppiä vaan. Kai se jossain vaiheessa helpottaa!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä <3
    Meillä 8v on keksinyt että miksi Hänen täytyy mennä nukkumaan yhtäaikaa 5-vuotiaan kanssa. Kun on kolme vuotta vanhempi ja vois valvoa pitempään. Juu, varmana vois, mutta kun se ei käy äidille ja isälle :DD

    VastaaPoista
  3. "-Harmi kun ei ollu niin iso riita että sais sovintojätskii... -kuuluu sängystä vielä."


    Ahhahhhaaa, eikä :'D Ihan paras. Äitillä tosin ei tainnut naurattaa sillä hetkellä.

    VastaaPoista
  4. Sympatiat täältä.

    Meillä on ollut meno sellaista, että äitikin alkaa taantua uhma-angsti-tapaukseksi :(

    VastaaPoista
  5. "Harmi kun ei ollu niin iso riita että sais sovintojätskii."

    Ihan paras mukula sulla :D:D:D!

    Postauksesi ei olisi voinut tulla sopivampaan aikaan. Sain juuri (klo 2:26) nuorimmaisen, 2v, nukahtamaan yöunilleen ja edelleen mielessä kiehuu :(. Ihan käsittämätöntä, että muksun silmät mollottaa väsymyksestä lurpallaan, mutta nukahtaa EI voi. Sama kuin ehdottaisin, että mitäs jos mentäisiin ottamaan oikein monta rokotusta! :/

    EEEEEIIIII! Mennään pois, luetaan, halitaan, anna pusu, VALOT!, EEEI VALOAA POIS!!, Äiiiitikin tulee nukkumaan! ÄÄÄÄÄÄÄÄ, BYÄÄÄÄÄÄ, AAAAAAAAAAAA!

    Jos lapsi ei näyttäisi nukkuessaan siltä miltä se näyttää, voisi olla vihaisempikin. Jokainen äiti tietää, että nukkuvaa lastansa voisi katsella vaikka kuinka kauan. Miten se uni (kun se vihdoin ja viimein tulee :D) on niin syvää ja tasista, miten pieni suu on supussa ja luomien alla värähtelee, kun päivän touhut tulevat uniinkin :). miten pehmoinen lon apsen poski ja miten KAUNIS oma lapsi on <3!

    Jaksamista äitien arkeen (ja niihin iltoihin!!)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaapa tutulta! Useamman lapsen kanssa on minusta kaikkein ärsyttävintä se, että ne sabotoivat toistensa unta. Meillä on menossa vaihe, että iltaisin saadaan toinen riekkumaan vaikka tämä ois väsyny ja sitte kaksistaan hillutaan, hypitään sängyistä ja hihitellään eikä uskota mitään ennen kuin äiti karjuu kurkun kipeeksi. Siitäki tulee aina niin hyvä fiilis äidille. Not.

    VastaaPoista
  7. Ihana: Sovintojätskiä! :) :) En lähtis vielä ojentamaan sulle paskamutsi-palkintoa tästä hyvästä! Täähän meni kuitenkin ihan kivasti ja lopputulos oli hyvä! :)

    Mä uhkaan olla lopun elämän lukematta iltasatuja, jos ei ala pää pysymään tyynyssä! :) Joskus tehoaa, joskus ei! :)

    VastaaPoista
  8. Voi elämä!!! :D Nauran täällä vedet silmissä! Piti lukea ihan miehellekin ääneen. Alku on kuin meidän elämästä, mutta Mimo kyllä nyt veti pidemmän korren ton sovintojätskinsä kanssa! :D Ihana!

    -Ralla

    VastaaPoista