keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Eestissä


Piilon kanssa olen päässyt tekemään hyvää monen ihmisen puolesta.
Keräämme viikoittain useita säkkejä vaatteita joita ihmiset eivät enää koe tarvitsevansa lahjoitettavaksi vähäosaisemmille.

Piilolla on kontakti Gambiaan jonne pääsääntöisesti lähtee kesävaatteet pari kertaa vuodessa vietävän kontin mukana.
Olemme myös keränneet kylpyammeet,potat ja kuumemittarit valmistumaisillaan olevaan kenttäsairaalaan.

Toinen reittimme kulkee Baltiassa.Virossa,Venäjällä.
Jossa yksitoista perhettä saa enemmän täsmennettyä apua vaatepakettien,EU-ruoan tms muodossa.

Viime maanantaina raahasin itseni aamun pimeydessä viiden jälkeen keskustaan josta Marja minut noukki kyytiin autoon jossa vain hänen jalkatilansa oli tyhjillään.
Mukaan oli lastattu kahden Tallinan liepeillä asuvan nuoren perheen tarvitsemia tavaroita.

Ajelimme auton laivaan ja istuimme aamukahville jossa Marja kertoi perheistä ja poluista jotka olivat saattaneet hänet yhteen autettavien kanssa jopa 12 vuoden takaa.

Olin itse miettinyt etukäteen paljon miten suhtautuisin sellaiseen köyhyyteen josta itselläni ei ole mitään käsitystä?
Ainoa päätös jonka olin kyennyt tekemään oli se etten kuljettaisi eläinparkoja joita eittämättä tielle sattuisi mukanani Suomeen, koska en perheen allergioiden vuoksi voisi niitä kuitenkaan pitää.

N.40 minuutin päässä Tallinan keskustasta sijaitsi pieni paikka jonka silmiinpistävä yksityiskohta oli Viron suurin vankila.
Toisella puolella tietä seisoivat hyvin vaatimattomat matalat kerrostalot joissa osa ikkunoista oli laudoin paikattu.Osa kokonaan ilman laseja.Pihalla kuljeskeli kärsineen näköisiä kissapoloja jotka kuitenkin hakeutuivat ystävällisten rapsutusten toivossa jalkoihin hyörimään.

Tapasimme perheet kaatosateessa talon alaovella ja aloimme kantaa tavaroita sisälle hyvin vaatimattomiin oloihin.
Rapistuneet surulliset rappukäytävät haisivat ulos asti kissanpissalle ja likaa ja hylättyjä tavaroita sai siirrellä syrjään ettei olisi kompastunut painavat laatikot sylissään.
Sisällä puuttuvat seinä/lattiamateriaalit riitelivät ison kirjavan pehmolelu arsenaalin kanssa joka nökötti sohvan päällä koristeena.

Kodeissa asuivat kaksi nuorta äitiä yhteensä seitsemän lapsen ja yhden mahan kanssa.

Meille keitettiin teetä ja juttelimme sekalaisella Viro-Venäjä-Suomi sanavarastolla.
Kerroin että minulla on neljä lasta ja kyselin heidän lapsiensa puuhista.
Mukanani olisi ollut venäjäksi kirjoitettu kirje siitä mistä vaatteet tulevat, mutta samantien olot nähdessäni olin tajunnut ettei sillä ole mitään merkitystä.
Päätin että edustan vain omaa itseäni ihmisenä jolla sattuu olemaan liikaa sitä mitä toinen elääkseen tarvitsee.

Olin myös alunperin päättänyt ottaa muutaman kuvan reissultani.
Marja pyysi ihmisiä kokoontumaan kuvaa varten ja kaikki istuivat iloisen hymyn kera sohvalle poseeraamaan.
Naps ja tallentui kaunis kuva onnellisista ihmisistä ja iloisista lapsista.
Tajuan että voi olla hyvin onnellinen vaikka paljoa ei olisikaan kun kaikki ovat terveitä ja on läheisiä joilta saa tukea.

Laittaessani järkkäriäni kassiin tiedostan myös hyvin että kamerani maksaa varmaankin enemmän kun heidän omaisuutensa yhteensä.Koen syyllisyyttä siitä etten voi tehdä enempää heidän olojensa parantamiseksi. Haluan potkaista naamaan sitä joka kehtaa pyytää vuokraa tälläisistä olosuhteista ja vaatia kiinteistöjen kunnossapitoa!

Sen sijaan ojennan leipomamme kakut ja lapsille karkkiaskit. Palun. Aitäh.
Ole hyvä.Kiitos.

Päätän napata kuvat rapusta lähtiessämme.

Tuttavamme alkavat näyttää innokkailta avaamaan paketteja, mutta odottavat selvästi yksityisyyttä ja niin hyvästelemme ja toivotamme kaikkea hyvää.

Ajamme takaisin Tallinnaan ja nousemme laivaan jossa kehittelemme rungon Jouluystävä-kampanjalle jonka lanseeraamme Piilossa marraskuussa vähäosaisten ystäviemme jouluiloksi.

Haluan kiittää kaikkia teitä jotka osallistutte mahdollisuuksienne mukaan lahjoitusten antamiseen.
Voin kertoa että jos olisin saanut otettua kuvan pienestä vuoden ikäisestä tytöstä jonkun teistä lahjoittama nukke sylissään kertoisi se teille tämän asian paremmin kun ikinä itse pystyn kuvailemaan.

Kiitos.











16 kommenttia:

  1. Kiitos Hanna että teit tämän postauksen. Oma elämä tuntuu taas paljon helpommalta. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos todella. Ihana postaus.
    Surullinen, rauhallinen ja samaan aikaa onnekas.Miksi pitääkään nähdä tälläistä, jotta osaa arvostaa sitää omaa pientä elämää.
    Eihän meillä olekkaan mitään hätää, kyllä täällä pärjätään. Nämä ko. ihmiset sen todistaa!

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava juttu!!

    VastaaPoista
  4. Tosi hienoa, että voitte näin auttaa apua tarvitsevia ja päästä itsekin näkemään tälläistä arkea.
    Äiti laittoi 90-luvulla aina mun pienet vaatteet Eestiin muutamalle perheelle, koska mun sisarukset on poikia ja sisko 10vuotta nuorempi. Muistan aina kuinka iloinen eräs tyttö oli vaatteistani :) Ei ne ollut merkkivaatteita, mutta tosi siistejä ja hyväkuntoisia.
    Itsekin olen lähes kaikki lapsuuden kesät viettänyt Eestissä ja nähnyt monenlaista.
    Kun kuvailit tuon rappukäytävän hajua, jotenkin sain sen muistojen lokeroista sieraimiin niin, että ihan kylmää.

    VastaaPoista
  5. Jestas mitkä olot! Olen todellakin kuvitellut että Virossa ei enää olisi ihan tuollaista. Mutta jos on on aian mahtavaa että saavat edes jonkinlaista apua täältä paremmista oloista. Upea homma teiltä!

    VastaaPoista
  6. Hienoa toimintaa, tuli tätä lukiessa samalla hyvä ja surullinen olo. Niinhän se on, että meillä Suomessa moni köyhäksikin luokiteltu elää yltäkylläistä elämää, kun verrataan muihin maihin. Jouluystävä-tempaustanne odotellessa, laitankin jo jemmaan jotain lahjoitettavaksi sopivaa!

    ps. kissakuva on erityisen hieno!:)

    VastaaPoista
  7. Ihan mahtavaa, että teette tällaisia tempauksia. Jouluystävä -keräyksestä odotan infoa, siihen kyllä mekin osallistutaan. Osaat Hanna ottaa hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  8. Tuli kyllä ihan tippa silmä :( Osaa aina vaan enemmän arvosta sitä oma elämää...

    Ps.Vaikka viro on EU:ssa, lapsilisät ym tuet ovat siellä ihan naurettavia. Ainakin 90-luvun puolivälissä tuttuni sai lapsilisä/kotihoitotukea just sen verran et olisi juuri ja juuri riittänyt Pampers pakettiin, hän oli yksihuoltaja ja tietenkin se rahaa ei mennyt siihen vaippapakettiin vaan ruokaan! Hänellä oli onneksi perhe auttamassa, mutta hyvin köyhät olivat oltavat hälläkin! Noi tuet ovat kyllä ihan naerettava tasoa nytkin vielä, harmillista! Ja paljon työttömyyttä!

    VastaaPoista
  9. Hieno homma,Hanna! Kerro ihmeessä meille muillekin miten voidaan olla avuksi:)

    VastaaPoista
  10. Kiitos. Juuri ennen tätä luin jonkun toisen blogin päivityksen uusista T2H-toppatakeista tms. ja täytyy sanoa,että kyllä me niiiin eri planeetalta olemme Viron kanssa vaikka välissä on vain pahainen lätäkkö.
    Olen iloinen ja onnellinen että kaltaisiasi ihmisiä on. Yhden merkkitoppiksen hinnalla tämä perhe söisi kuukauden.
    Huokaus.

    VastaaPoista
  11. Taidankin tuntea Marjan! Hieno homma teiltä molemmilta. Puhuttelevat kuvat. Tarjoapas esimerkiksi Meidän Perhe-lehteen jutuksi.

    VastaaPoista
  12. Olipa surullinen ja samalla hieno juttu.

    Kävi mielessä olisimmeko samassa tilanteessa Suomessakin, jos historia olisi "kirjoitettu" jälkimmäisen Maailmasodan jälkeen toisin.

    Hannele

    VastaaPoista
  13. Löysin tämän postauksen vasta nyt, mutta ajattelen että parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Onneksi toin sen meille tarpeettoman makuupussin Piiloon. :) Voisin tuoda muutakin, jos vaan otatte vastaan?

    VastaaPoista
  14. Ooo, tosi ihanaa että teet tälläistä hyväntekeväisyyttä! like!

    VastaaPoista