sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Reilun tunnin tuuning-housut thät råk!

"Naapurin" Annika tuli eilen aamusta vanhojen farkkujensa kanssa aikeissa duunata niistä kivat retrotaskuhousut.
Itse olen joskus tehnyt housuja joissa taskut ovat ihan normi mallia mutten tälläisiä joissa tasku on lahkeen päällä myös koristetarkoituksessa.
Katselimme hetken kaavoja ja totesimme ettei se nyt niin hankalaa olekkaan!
Kypsyttelin ideaa yön yli...

Lahjoin aamulla Mimon Tiikerin omalla elokuvalla ja totesin että noin tunnissa suoriutuu housuista jos lapsonen todella on kiinnostunut tiikereistä. :D

Koitin koota nyt tälläistä tee-se-itse ohjetta mutta jostain syystä kuvat ovat ihan kamalia!
Luultavasti linssin tarkastelu osoittaa mistä kiikastaa taas...
Mutta!

Kokeilen neuvoa sen minkä taidan!

Housujen ompelemiseen ei tarvita mitään muuta kuin tavallinen ompelukone jos taloudesta vain sellainen löytyy!
Itse käytin saumuria saumoihin,normikonetta taskujen kiinnitykseen ja peitetikkaria taskunsuihin (mikä on vaan ihan hifistelyä ja ilman pärjää!)

Aluksi tarvitaan:
-ihan mikä tahansa kahdesta lahjekappaleesta koostuvan housun kaava.

-Vanhat farkut

-Kivaa retro tms koristepuuvillaa.Ei kauhean luikeroa!




Meikäläisen versiot on M kokoiset mustat mammalappikset jotka ei ylläri kyllä mahdu päälle...



Avataan lahkeet haarasaumasta ja asetellaan kaavat.
Muista asetella kaava lahkeisiin eri päin ettet saa kahta samanlaista lahjetta!

Tähän kohtaa tarvitaan tarpeeksi leveät reidet. :D



Leikkaa taskukankaasta mieluisesi mallinen tasku.
Taskuhan on kiinnittymässä sivusaumaan ja housujen vyötärölle joten muista ulottaa tasku niihin asti!




Käännä tai kanttaa jollain taskun suu ja jos ompelet tavallisella koneella käännä taskunreunat hiukan sisäänpäin ommellesasi tasku kiinni etulahkeeseen.




Minä ompelin suoran ompeleen taskunreunaan merkiksi peitetikkarille.Tuon koristehärdellin kun joutuu ompelemaan väärältä puolelta lähes sokkona.



Laita etu ja takakappale oikeat päällekkäin ja tikkaa pitkä housun sivusauma.
Katso että tikki nappaa taskunreunan sauman sisään!



Saat aikaan kaksi tälläistä palaa.
Taita nyt lahje uusiksi oikeat vastakkain ja ompele haaroista nilkkaan menevä sauma.



Käännä toinen lahje oikein ja jätä toinen nurinpäin.
Laita nurinpäin oleva oikean sisään ja tikkaa haarasauma kokonaisuudessaan.



Leikkaa sopivat resorit ja ompele vyötärölle ja lahkeisiin.
Muista katsoa että taskujen suut istuvat nätisti vyötärökappaleen alle!

Jos et tykkää resoreista niin käännä lahkeet normaalisti koneella ja vyötärölle voit laittaa vaikka kuminauhan riippuen kuinka jäykkää farkku on!

Voilaa!
Sinulla on valmiit housut!




Elokuva on todennäköisesti loppu niin voit hakea lapsen sovittamaan! :D








Me tykkäämme ja kellään ei ole samanlaisia! :)

Jos joku kaipaa jotain selvennystä niin kysykää ihmeessä!
Olen ihan surkea kässänmaikka.

14 kommenttia:

  1. Tosi kivat on!
    Kiitos muuten tästä helposta taskuohjeesta! Tätä tarvii kokeilla kun taas teen pojille vanhoista farkuista pöksyjä. On muuten oikeasti niin kiva tehdä noita kierrätyspöksyjä!!! Ja noi mahtuu niin pitkään. Panttonin viime talvisen mahtuu varmaan vielä vuoden. Hih!

    VastaaPoista
  2. anrinko: eiliset annikan versiot myös jätettiin sen verran pitkiksi että mahtuu varmaan 3-7v! :D
    ja silti ei yhtään ole sen näköinen että on siskon housut jalassa.
    Mimolta pätkäisin tästä japanilaisesta 100cm kaavasta 5cm lahkeesta ja pituutta riittää silti vielä vaikka kuinka!

    Tuo mammalappisien farkku oli tosi notkeaa ja pehmeää ja tuli kyllä kivat housut!

    VastaaPoista
  3. Hienot on housut. Kiitos ohjeesta, jospa minäkin uskaltaudun kokeilemaan taskuja=)

    VastaaPoista
  4. Tulipas kivat pöpät :), ja vaikka meidän neidit ei taida tällä hetkellä yhtään housuja tarvita niin taidan kuitenkin yhdet tekaista :), kiitokset vain inspiraatiosta!!

    VastaaPoista
  5. Hienot housut!
    Varo vaan, kohta alkaa lappaamaan lisää "naapureita" teille, meilläkin tarvittais housuja :)

    VastaaPoista
  6. Juu, noi resoripyksät on ihan parhaita käytössäkin. Tarvii tehdä noita keväällä taas lisää. =)
    Kaavaa mulla ei ole, aina vapaasti leikkaan jotain sopivaa housua silmällä pitäen. Onnistuu ihan ok silleenkin.

    VastaaPoista
  7. Kivat housut! Ja hyvät nuo ohjeet / kuvat ovat, alkoi ihan tehdä mieli ompelemaan ;)

    VastaaPoista
  8. Ei, et ole ollenkaan surkea kässänmaikka. Kannattaisi harkita siitä itselleen ammattia :) Ohjeet olivat selkeät ja uskon asiaan perehtymättömienkin onnistuvan. Kivat pöksyt saitte aikaan "tiikeriajalla"...

    VastaaPoista
  9. On kyllä hienot housut!! On se hienoa kun joku osaa :D

    VastaaPoista
  10. Hei vau kiitti, tiedä vaikka joskus osaisi :)

    VastaaPoista
  11. Tein taskubloggauksen ja laitoin tämän linkkinä sivuilleni. :)

    VastaaPoista