lauantai 4. heinäkuuta 2009

Asiaa alapäästä

Muistatteko vielä taannoisen keskustelun AV-lla jossa äidit olivat laittaneet rintojensa kuvia vertaillakseen etumuksensa muutoksia raskauksien aikana ja jälkeen?

Noh,Vauvalehden palstalta voimme todeta että tällä kertaa on menty hieman "alemmaksi".

Keskustelun aloittaja ja muutama muu ovat linkittäneet sanallisen annin lisäksi palstalle myös alapääkuviaan joissa ilmeisimmin haetaan kohtalotovereita ja mielipiteitä pimpuille jos jonkinlaisille.

Onhan se totta että raskaus ei ainakaan kaunista naisen alakertaa.Voi tulla suonikohjuja,peräpukamia ja kaiken maailman muuta turvotusta ja lörpötystä.
Varsinkin synnytyksen jälkeen on vaikea löytää eroja Lordin naaman ja oman tavaransa välillä.

Onneksi raskaus kasvattaa myös yläkertaa ja oman kropan muutoksiin suhtautuminen helpottuu.

En aio julkaista omaa pesäkoloani tähän postauksen lopuksi.(kukaan ei varmaan pettynyt? :D )

Synnytyksiä on takana 3 ja rusettini näyttää edelleen suht samalta kuin ennen muksuja.Välilihaa on leikattu 2 kertaa ja vaavuskoja ponnisteltu tunteja.Väitänkin että värkin palautumisarvot ovat ihan hyvissä lukemissa. :)

Millaisillakohan kuvilla me blogsuttajat osallistuisimme osaltamme näihin tämän sortin keskusteluihin?

Jospa postattaisiinkin ukkoja ennen ja jälkeen synnytyksen!? :D
Sitten voimme kommentoida toistemme siippoja tyyliin: onpas hyvin säilynyt! ja ei riipu yhtään tuo maha! Vähän on noita kiloja tullut? :D

Rämemajava


Käy lukemassa iltasanomien artikkeli aiheesta.
Sieltä löydät linkin vauvan keskusteluun jos kantti ja huumorintaju kestää. ;)

12 kommenttia:

  1. Ei oo totta! Mä olen kyllä missannut tuon ekankin keskustelun, vissiin koska en käytä av:ta.

    Nyt olen vakuuttunut, että av tietää kaiken, eikä tuosta nyt enää oikein voi mennä enää paremmaks / pahemmaks?!!

    Siis auts. Samaan aikaan naurattaa ja itkettää...

    VastaaPoista
  2. Luin aamusella ilta-sanomista tuon kirjoituksen ja en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa...
    Jo se taannoinen tissi keskustelukin oli...no,oli mitä oli ; )

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan lukenut vauvan AV:ta enkä näköjään ole mitään menettänyt :D

    VastaaPoista
  4. Just erään palstan kautta klikkailin noille sivuille, miksi oi miksi pitää olla niin utelias. Uh.

    Minulla ei ole kuin yksi raskaus ja synnytys takana. Onhan tuo kaveri kokenut muutoksia, laskeumakin tuli ponnistusvaiheessa mutta ahkeralla jumpalla (kumarrus pilatekselle) enää ei huomaa mitään :)

    VastaaPoista
  5. PÄivän pelastaja postaus taas:) Kiitos Hanna! Nauran ihan kippurassa täällä .....:)

    VastaaPoista
  6. Tissiketju oli plussalla. Rämemajavat oon kyllä jättäny tänä vuonna ihan omaan arvoonsa :D

    VastaaPoista
  7. Rämemajavan kuva lopussa oli aivan loistoveto :)

    VastaaPoista
  8. Voihan majava! Kyllä AV tietää ja kertoo asiat.
    Tämä oli kyllä viikon piristävin postaus :D

    VastaaPoista
  9. Mä luin sen ketjun läpi tänään ja näin kuvankin...huh. Nauroin ihan kippurassa sitä ketjua. Kaiken sen jälkeen se ketju oli kuitenkin omassa kategoriassaan positiivinen.
    Mut kuvaa en värkistäni kyllä postaisi minnekään. enkä kyllä halua katsoa sitä itsekään...edes sen peilin kanssa yksin kylppärissä.
    Sanotaan et kaikki mitä siellä muuttunut on taisteluarpia. Ja kuuluu äitien vartaloon.

    VastaaPoista
  10. anrinko: joo siis huippua oli että oikeasti henki oli aika positiivinen ja kannustava. :)

    VastaaPoista
  11. Tikusta oli tehnyt asiaa iltapäivälehti saman yhtymän toisen lehden foorumista. Miehenä en ole huomannut eroja synnyttäneiden tai synnyttämättömien paikoissa. Raskaushan vaan kaunistaa naista ja iän myötä tulevat muutokset ovat vain niitä muutoksia, jotka kuuluvat elämään. Nim. harmaantuva pömppömaha isä

    VastaaPoista
  12. Yöllä kävin lukemassa ko.ketjun ja kiva ketjuhan se oli, paitsi ne munankuvat olisi voinut jäädä pois.

    VastaaPoista