maanantai 10. toukokuuta 2010

Me tytöt

Ennen kun erosimme koitimme keksiä jotain parisuhteen ja perheen piristystä.
Lainasimme koiraa jonka kanssa treenailimme ja fiilistelimme josko meille tulisi karvainen kaveri espanjasta asti.
Näytti siltä että allergioita ei juurikaan siipalle ilmennyt näistä espanjooloista ja päätimme vilkuilla meille kaveria Espanjan Katukoirien sivuilta.

Viikkotolkulla plarailimme koiria ja mietimme kukahan olisi sellainen kaveri joka sopeutuisi lapsiperheeseen ja olisi vielä nuori ja elämänhaluinen kovasta alustaan huolimatta.

Sitten sain sähköpostissa kuvan Solista.
Sol Sol oli löydetty takapihan roskisvajasta ruokanaan pelkkiä jätteitä ja muutenkin osanaan kovaa kohtelua.Muut koiraperheestä jäivät vajaan kun Sol sieltä pelastettiin.
Sol Sol on podengo rotuinen metsästyskoira joka ei espanjassa ole minkään arvoinen juurikaan.


Sol oli heti se jonka halusimme lennättää suomeen.

Sol jonka nimeksi vaihtui suomessa Lola on ihana, suloinen,hellyydenkipeä mutta luonteikas ja hupsu kaveri jolla on ikää noin 7-8kk ja jota Mimo tietysti rakastaa aivan sekopäisenä.

Koiraa katsoessamme emme tienneet tulevasta vauvasta vielä mitään ja täytyy myöntää että en tiedä näenkö itseäni mimon,vauvan ja rakin kanssa aamukuudelta pissalenkillä.
Elämä on täynnä tilanteita joihin tarvitsee vaan tahtoa ja sopeutumista.













Viimeistään ehkä nyt joudun sadetakin ostoon jota olen koko aikuisikäni vältellyt.

31 kommenttia:

  1. Ihana!

    Meillä on myös kaksi koiraa ja kyllähän se välillä hermoja raastaa lapsiperheessä, mutta en kyllä poiskaan antaisi! On aika ihanaa seurata lasten ja koirien suhteiden muodostumista, kun ne on kaikki toisilleen niin rakkaita <3

    Meillä ainakin on koirat aina hyvin sopeutuneet uusiin tulokkaisiin :)

    VastaaPoista
  2. Viivu: no minäkin olen ajatellut että on muillakin lapsiperheillä tai yhoilla koiria!

    tuntuu että meikäläisen elämä menee nyt jonkun muun suunnitelmien mukaan mutta en valita kun näen mimon ja lola lopsukan yhdessä.
    Toinen halaa niin kovaa ja kertoo että on ollut ikävä vaikka on ollut vaan päiväunilla.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun Mimo ja Lola tuntuu oikeen toistensa tosiystäviltä <3

    VastaaPoista
  4. Voi että, kylläpä tuntuu koira olevan Mimolle tärkeä:) Olen aina ihaillen katsellut äitejä, jotka vaunuja työnnellen jaksavat vielä koiraakin ulkoiluttaa, joten ei muuta kuin tsemppiä vaan siihen suuntaan!

    Meillä on vain laiska vanha kissarouva, joka inhoaa jopa parvekkeella ulkoilemista...

    VastaaPoista
  5. ilona: lola on mimolle tosi tärkeä. puhui jo ennen koiran ottamista lainakoiran jälkeen että meille tulee joskus ihan oma koira. :)

    Testikoiraa hoidimme myös siksi että jos mimo olisi ollut kokoajan koiran kimpussa repimässä niin ettei koira saa omaa rauhaa olisimme odottaneet vielä hiukan mimon kasvua.

    VastaaPoista
  6. Suloinen hauva! =)

    (Mä inhoan myös ulkoilua sateella, yksi syy olla hankkimatta koiraa... =D)

    VastaaPoista
  7. Hellyttäviä kuvia! Koiran (lemmikin) ystävyys on pienelle lapselle iso ja tärkeä asia. Se opettaa pientä ihmistä empatiakykyyn ja vähempiosaisen huomioon ottamiseenkin. Perheelläni oli sekarotuinen löytökoira ollessani 5-11 -vuotias ja tämä koira oli rakkain ja paras ystäväni, jonka turkkiin saattoi painaa hädän tullen pään ja itkeä. Koiran kuolema tuntui silloin 11-vuotiaana musertavalta, kuin olisi menettänyt parhaan ystävän tai perheenjäsenen, ja tavallaan menettikin. Silti en vaihtaisi näitä lapsuuden aikoja mistään hinnasta pois. Vieläkin joskus tippa nousee linssiin kun muistelen tätä meidän koiraa...
    Hienoa, että päätitte ottaa koiran Espanjasta, ettekä esim. rotukoiraa epämääräisiltä kasvattajilta. Itsekin säännöllisesti kuikuilen espanjankoirien sivuilla. Meillä tosin on kolme itsetietoista kissaneitiä, jotka eivät ikinä hyväksyisi koiraa meille. Ehkä sitten joskus keski-iän kynnyksellä, kun kissoista aika on jättänyt...Kyllä meidän pikkumies saa kissoistakin hyvät unikaverit. :D

    VastaaPoista
  8. Suloinen! Teillä sit riittääpi muutosta.
    Kuinka kauan tuo prosessi muuten kesti ottaa koira noin kaukaa? Entä mitä tuli maksamaan?

    VastaaPoista
  9. Ihanat ystävät! Mimolla taitais olla aika ihana karvainen kamu.

    VastaaPoista
  10. Voi ei,ei tälläisiä koirajuttuja nyt kun meillä koirakuume on taas tytöllä päällä!
    Nuo ihanat naapurimmekin aikoo ottaa uuden koiran...l
    Ja itekin olen alkanut nähdä koiria joka paikassa(ennen se oli vatsoja:)...
    Viimeksi tänään kun astuin ulko-ovesta ulos,kadun toiselta puolelta katsoi suoraan silmiini ihana westie...
    Viivytystaisteluahan tämä on,tiedetään...
    Onhan niistä niin paljon iloa (ja hyötyä=kun raahaavat emäntänsä/isäntänsä pihalle haukkaamaan raitista happea vaikka sataisi mitä taivaalta:)!
    Suloinen pari teillä!

    VastaaPoista
  11. Oi mitkä ystävykset, suloista:)

    VastaaPoista
  12. Tosi hyvä tuuri pienelle tytölle, että näin teitte.
    Joskus sattumallakin on tarkoituksensa ;).

    VastaaPoista
  13. Tosi suloinen koira! Mekin ollaan mietitty että antaisimme jollekin kodittomalle koiralle hyvän kodin :) Saa nähdä toteutuuko ajatus..

    VastaaPoista
  14. Mikään ole käsinkosketeltavampaa kuin lapsen ja eläimen kiintymys toisiinsa. Meidän esikoinen on niin läheinen kissansa kanssa että kisun pieni karkuretki on jo maailmaan suurin juttu 10 - vuotiaalle.

    VastaaPoista
  15. Lousku on kyllä kiva kaveri Mimolle!

    VastaaPoista
  16. Ihanan näköinen koira. Onko teillä ollut ennen lemmikkiä?

    VastaaPoista
  17. anonyymi: on toki. :) kun mimo oli vauva meillä oli mopsi.Itselläni on ollut aikoinaan: käärme,lisko,kissoja (paljon),kani,rottia ja akvaario. :D

    VastaaPoista
  18. Voi miten ihana Aurinko, Aurinko<3<3. Mulla on siis niin jatkuva koirakuume ettei oo tosikaan... Mies on tosi allerginen kissoille ja jonkunverran myös kaneille. Koira on testattu lapsena mut sillon ei ollut, nyt ei ole vielä käynyt uudestaan. Ennen sitä ei kuiteskaan voida karvaista kaveria hankkia... Ja minä haluan ison koiran, sakemannin tai labbiksen = ison pihan ja paljon tilaa asunnossa... Että siihen taloon / isoon rivariin. Sitten joskus:) Mutta ehdottomasti joskus!!

    Haluan myös että lapset oppisivat kunnioittamaan eläimiä ja kohtelemaan niitä oikein ja kantamaan vastuutakin lemmikistä. Koiraa en silti TELMALLE ottais ja sitten vaatis että pieni lapsi lenkittää ja hoitaa. Kyllä se on sitten koko perheen koira.

    Meidän uudet naapurit taitaa kasvattaa bernhardinkoiria, siellä on nimittäin 4 ISOA yksilöä ja 4 pentua tällä hetkellä. Pennut oli yhtenä päivänä sellasessa kehässä pihalla ja meinasin pyörtyä ihastuksesta :D Haluaisin adoptoida ne kaikki! Pikku beethovenit!

    Kiva romaani tuli.. :D IHANA AIHE!

    VastaaPoista
  19. Voi ku söpö haukku ! Toi vika kuva on aivan ihana :')

    VastaaPoista
  20. Suloinen Lola. Meillä oli koira kun Sofia ja Henri olivat pieniä, tai koira oli meillä 15 vuotta. Ja nyt on Sofian koira Julle, joka on Niklaksen kaveri ja innokas tuhoamaan paikkoja ja leluja:) Niin ja jostain olen lukenut, että koira perheessä vähentää pienten lasten allergioita. Allekirjoitan tuon meidän perheen osalta.

    VastaaPoista
  21. Ihana koiruus :). Kyllä sitä pärjää lasten ja koiran kans. Koirankin voi totuttaa siihen ettei vielä heti 6:lta tarvi pihalle mennä :). Kyl noist nelijalkasist on ollut iso ilo murheiden keskellä vaik tosiaan välil työtäkin niis on. Ihania hetkiä uuden ystävän kanssa :)

    VastaaPoista
  22. Ihana! Meillä on iso koira, joka oli pentu Puhin ollessa vauva. Meillä oli raskausaikana kauheat kriisit, ja parisuhde oli katkollakin välillä, silloin tuli mietittyä koirankin kohtaloa. Liitto on onneksi jatkunut, mutta mies sairastaa depressiota, eikä läheskään aina ole perheenpyörityskunnossa. Olen tottunut hoitamaan kaiken kotona. Meillä elämää koiran kaa helpotti muutto sellaiseen kotiin, jossa etuovesta pääsee (omalle) pihalle. Silloin voi hätätapauksessa päästää koiran vaan käymään pisulla, ja lenkin voi siirtää sopivampaan ajankohtaan. Meidän Vanjalla on kyllä käsittämätön pidättelykyky, siitä kiitos karvakorvalle. :) Hermoja sulta vaaditaan anyway, lähetän paaaaaljon tsemppiä ja energiaa!

    VastaaPoista
  23. Voi miten suloiset nuo kaverukset ovat yhdessä. Eiköhän se koiran hoito jotenkin järjesty sekin. Meillä kun on ollut anopin koita hoidossa, niin kesällä se on tosi jees. Mutta räntäsateessa on suuri kiusaus pissattaa se tuohon omalle pihapläntille ;)

    VastaaPoista
  24. Voi! Suloinen uusi tulokas teidän perheessä. Ja voi kuinka mahtavia kuvia kaveruksista!

    VastaaPoista
  25. Mähän en kyllä tykkää koirista yhtään, mutta tuo veijari on niin hassunnäköinen, että on kyllä symppis! Ihan siis kuvassa, kunhan ei tule kuolaamaan mun sormille tai vaatimaan aamulenkille kello kuus.

    Meille korkeintaan kissa, kunhan on leikattu ja kunhan asutaan maalla, että voi avata oven ja kissa pääsee omille teilleen.

    Myönnän, olen laiska. Todella. En jaksaisi lähteä lenkille koiran kanssa.

    VastaaPoista
  26. Koiruus on kyllä ihan teidän näköinen! Mistä ihmeestä sait idean? Kerta kaikkisen suloinen parivaljakko. Ei pysty sanomaan, kumpi on onnellisempi.

    VastaaPoista
  27. Suloiset kaverukset!
    Lola on aina tervetullut Kaapon kaveriksi jos joskus väsyttää :D
    Siis ihan aikuisten oikesti, tänne voidaan hakea jos tarvitsee hoitopaikkaa.

    VastaaPoista
  28. jasupo: mun on pitänyt soitella sulle jo pitemmän aikaa mutten ole ehtinyt!
    miten voit?
    Idea lähti oikeastaan siitä että -j-:llä on espanjoolo ja päästiin kokeilemaan tuota allergiajuttua. siitä sitten kun aloin lukea koirien tarinoita ja kohtaloita olisin voinut ottaa jokaisen piskin!

    Katja: meidän loksu tulee mainiosti toimeen toisien koirien kanssa! Tuon tarjouksen pidän kyllä mielessä!! :)

    VastaaPoista
  29. Ihania, nehän ovat Mimon kans ihan samannäköiset, sama viaton nappikatse molemmilla :)

    Jaksamista raskauden raskauteen, itse olen samassa jamassa, ikiunet vain kelpaisi!

    Kiitos pipopostista!

    VastaaPoista
  30. <3 Lola <3

    Jos saa samaan syssyyn kiinostuneille mainostaa, niin aiheeseen voipi tutustua esimerkiksi osoitteissa www.espanjankatukoirat.com, www.espanjankoirat.com sekä www.kulkukoirat.com.

    Meillä on kaksi koiraa samasta paikasta kuin Lola, eli Espanjan Katukoirilta :)

    Terveisin -J- kirjautumatta

    VastaaPoista