torstai 17. kesäkuuta 2010

Pari sanaa säästä






Ulkona vallitsee aivan psykoottinen ilmasto.

Aamupäivästä paistoi ja helotti niin että olin läkähtyä puistossa ja mimokin pääsi kokeilemaan jääkylmää puistouintia. (kamera mukana-muistikortti kotona)

Kun sitten olimme lähdössä ilahduttamaan hauvaa koirapuistoon alkoi matkalla sataa kaatamalla.
Koirahan luimusti heti talonpieliä pitkin takaisin kotiin.

Nyt ulkona paistaa taas kun pitäisi kohta alkaa asentaa jälkikasvuaan unosille...

Ei auta siis muu kuin kuljettaa mukanaan koko arsenaalia vaatteita aina uikkapuvusta tuulitakkiin jos haluaa olla itse edes jotenkin tilanteen herrana.

Annika oli kirjoitellut hyvin samoista havainnoista joita minä päivittäin teen puistossa.
Jännää miten lasten pukeutuminen vaihtelee niin suuresti.

Tänään bongattujen listalla mm. pikkutyttö jolla pienet shortsit ja toppi.
Isompi poika jolla tiketin vk-kamat.

Itse olen todennut että kerrospukeutuminen on se joka tässä ratkaisee.aina voi ottaa pois ja lisätä.

Meillä on ollut tänään jossain vaiheessa päällä:

alkkarit
sukat
sukkahousut
pitkahihainen
lyhythihainen
farkut
fleecetakki
tuulitakki
pipo
farkkulätsä
uikkari

Pieni lentolaukku ei varmaan olisi huono mukana roikotettava?

8 kommenttia:

  1. Tuo sinun kirjoittamasi ja Annikan blogissaan pohtima pukeutumisasia on niin totta! Puistoissa näkee kyllä laidasta laitaan puettuja lapsia (en tarkoita tyyliä) juuri näin, että toisilla vk-asu ja toiset hellemekossa. Meillä usein lipsahtaa sinne liian lämpimään varustukseen, mutta ajattelen, että helpompi vähentää... PÄiväkodissakin sanoivat, että tyhjästä on paha nyhjästä, kun kaikilla ei ole tarpeeksi lisävaatetta :(. Eli päiväkotiin, puistoon, retkelle - kaikkialle semmoinen lasten lentolaukku tai aikuisten päiväreppu olisi varmaan riittävä imaisemaan sisäänsä kaiken uikkareista villahousuihin :))) TUlisipa kesä ja helteet, niin päästäisiin me äidit vähemmällä!!!

    VastaaPoista
  2. Mä jo avauduinkin tuonne Annikan puolelle, mutta me ollaan ne shortsi-ihmiset +12 asteessa. Saa kivittää. Se mikä saa välikaudet päälle, on tuuli.

    Toisaalta on kyllä aikuisillakin kalenterin mukaan pukeutujat ja ne, jotka eivät ole raaskineet luopua toppatakistaan.

    Puolustaudun sillä, että meillä on kaksi lasta, joiden veri kiehuu. Kun puen lapset päiväkotiin sään mukaan (minkä siis teen), tuloksena on kaksi hikeä valuvaa lasta. Paras pukeutuminen on se, että on ohuesti alla ja päällä tuulenpitävä kerros, jos siis tuulee. Muuten mennään ihan farkut+collegetakki-yhdistelmässä. Ja siis lapseni eivät todellakaan pysy paikallaan niin kauan, että ehtisivät paleltua.

    Puistoon en enää raahaa ylimääräistä kampetta, kun ne eivät mene päälle koko päivänä.

    VastaaPoista
  3. mari a: eiköhän näissäkin päde se-tunne omat lapsesi-fraasi. :D

    VastaaPoista
  4. Ja ei minua ainakaan haittaa, jos jonkun lapset vetelevät uikkareissa ja meillä on enemmän päällä. Juuri tänään kamujen hiki-lasten kanssa ulkoilleena tiedän, että pojat olivat t-paidassa, meidän väki pitkähihaisessa :) Onneksi ollaan erilaisia :))

    VastaaPoista
  5. Ja tavallaan sekin, että tuntee omat lapsensa mutta ei kukaan tunne toisia pelkällä silmämääräisesti katsomalla. Ja on sitten helppo "arvostella" omissa blogeissaan toisia. Ja en tarkoita Hanna sinua. Mutta omat lapset ovat juurikin noita huppari-collegehousuilla ulkoilevia tällä säällä. Ovat jo 6 ja 7 vuotiaita ja juoksevat, pomppivat, ajavat polkupyörillä jne. Annetaan kaikkien olla omia itsejään omilla valinnoillaan sun muilla.
    yst.terv. lukijasi

    VastaaPoista
  6. Minun tarkoitukseni ei ainakaan ollut arvostella ketään jos sellainen olo tuli? :O
    Itse olen se joka on aina puistossa liian vähissä vaatteissa mutta lapsella on pidempää päällä. :)

    VastaaPoista
  7. Meillä on myös näkynyt koko "kesän" ilmiö pihalta-sisälle-vaatteidenvaihtoon! Eilenkin tytöt 7v. ja 5v. menivät kotipihalle, molemmilla pitkät housut ja pitkähihainen paita. Hetken päästä isompi tuli sisälle ja sanoi että haluaa vaihtaa shortsiin ja t-paitaan, pihalla on niin kuuma. Vaihtoi vaatteet ja palasi pihalle. Muutama minuutti tämän jälkeen 5v. ja tuli pyytämään fleecetakkiaan!! Mutta tähänkin on selitys: isompi tyttö juoksee, pomppii, hyppii, heiluu ja pienempi taas viihtyy hiekkalaatikolla nypertelemässä petshopeilleen koteja :)

    VastaaPoista
  8. Olen huomannut just saman.

    Täällä ollut tällä viikolla +11 - +15 astetta ja kylmä tuuli. Olen pukenut puolitoista vuotiaalle välihousut housujen (vk-housut tai farkut) alle, bodyn, neulepaidan ja vk-takin, joko villalapaset tai vk-hanskat ja kimperin pipon.
    Poika leikkii hiekkalaatikolla, kiikkuu, laskee mäkiä, juoksentelee, ja on ollut ihan sopivasti päällä, ei ole tullut hiki, mutta ei ole kylmä nenänpääkään.

    Ja samalla puistossa on samanikäisiä myös t-paidassa ja shortseissa, ja kaikessa siltä väliltä.
    En ole lapselleni pukenut t-paitaa ja shortseja ennenkuin +25 helteessä. Täällä kun aina tuulee kylmästi jostain.

    Kaupungille mennessä olen jättänyt vk-takin ja jokus välihousutkin pois, muuten sama varustus, jos istuu vaunuissa (vaunun kannen alla), mutta lisännyt farkkujen päälle vk-housut ja laittanut tujumman villapaidan takin alle, sekä kunnollisemman pipon ja vielä kaulaliinan, jos olemme menneet pyörällä. Siinä käy niin viima, että yhtään vähemmässä lapsen nenä alkaa vuotaa ja raukkaparka on aivan syväjäässä.


    Talvella kiinnitin muuten huomiota samaan asiaan:
    Pakkasta oli reilun 30 astetta, ja meillä toppappuvun alla 3 villakerrosta sisävaatteiden päällä, toppahanskat sekä ruskovillan villakypärämyssyn päällä villapipo, jonka päällä vielä paksu talvihattu. Lisäksi villakaulaliina ja joskus sen päälle käärittynä aikuisten kaulaliina suojaamassa kasvojakin. Ei paleltanut.
    Paitsi katsoa joitakin alle vuoden ikäisiä lapsia, joilla ei ollut toppapuvun lisäksi kuin ohuenohuet puuvillaiset hansikkaat, ei kypärämyssyä lainkaan ja ohut puuvillainen kimperityylinen hattu, eikä edes huppua päässä eikä mitään kaulaliinaa! Ilman kypärämyssyä koko kaula oli paljas. En tiedä mitä toppapuvun alla oli, mutta ei näyttänyt yhtä topatulta kuin oma lapsi, joten veikkaan että vain sisävaatteet. Kyllä ihmetytti!

    VastaaPoista