Kiitos kaikille edelliseen postaukseen vastanneille!
Sain aika hyvää infoa ja innostusta mitä kaipasinkin. :)
Saan kokeiltavaksi naapurista kasan vaippoja joilla on onnistuneesti ainakin yksi muksu vaipatettu ja varmaan vielä hyvän luennon kaupan päälle.
Ei tarvitse ihan alkulimoista aloittaa.
Olen tässä parin päivän aikana alkanut kärsiä kovasti siitä faktasta että odotan ilman puolisoa.
Tuntuu että vaikka on kuinka ystäviä joiden kanssa jutella ja vatvoa asioita olisi mukavaa että sen voisi tehdä sen ihmisen kanssa joka on osallistunut koko kaverin luomiseen.
Nimen miettimiset tai muut asiat...vaunut... ihan mitä vaan.
Onhan se eri asia kun niistä keskustellaan naamatusten kuin että vaihdetaan viestiä tai huudellaan feissarin viestiboxissa.
Tämän vuoden lapsimessuilla jo iski ahdistus kun katselin pariskuntia jotka innoissaan pohtivat turvakaukaloiden ulottuvuuksia.
Ei siinnä mitään. Onhan odottaminen hirveän itsekeskeistä aikaa ja jotenkin sisäänkääntynyttä. Varsinkin siihen asti kun vauvasta ei ulkoisesti näy muita elonmerkkejä kuin äidin hormoonitäyteiset jutut ja lausahdukset.
Kuitenkin olisihan se mukavaa jos ei tarvitsisi odotella asioidensa kanssa siihen kun nähdään tai alkaa kaivamaan puhelinta jostain kolosta.
Juttu kun on yleensä jo latistunut matkalla ja jää sitten kokonaan kertomatta...
Onhan minulla tietysti pieni odotuskaveri jonka mukaan vauvan nimeksi tulee :vauva.
Kuitenkaan esim hartiahierontaa on turha odottaa siltä suunnalta. :D
Lasken että parisuhde,se toinen puolisko,on niitä harvoja asioita joita voit itsellesi enää antaa kun sinulla on jo lapsia.
Et voi antaa juurikaan aikaa tai kokemuksia niinkään vapaasti kuin sitä kumppanuutta joka on vaan ihan sinua varten.
En minäkään halua että alle kolmekymppisenä jään naiseksi jota koko loppu elämässään rakastavat vain lapset.
Mutta nyt toistaiseksi sen on riitettävä.
Varmasti rankkaa aikaa! Jaksamista! <3
VastaaPoistaEn osaa kauheasti mitään lohdutuksen sanoja antaa, mutta JÄTTIMÄINEN VIRTUAALIHALAUS! <3
VastaaPoistaMontako lasta sinulla on? Jotenkin olen saanut sellaisen mielikuvan että muitakin kuin Mimo, mutta missäs he ovat kun ei blogissa näy..?
VastaaPoistaanonyymi: jos lukee taaksepäin niin kyllä se selviä...
VastaaPoistaMutta siis,minulla on kolme lasta. 10,9 ja 2.5v.
Tyttö, poika ja tyttö.
kaksi isompaa lasta ovat erityislapsia ja heidän erityisyyksiään ja omia töitämme jne huomioiden valitsimme että lapset hoituvat pääsääntöisesti isänsä luona.
Esim pojan kanssa on käytettävä fyysistä voimaa.
Myös isän kausiluontoinen työ oli tähän vaikuttava päätös.
Olen siis isompien lapsieni etä-äitinä.
Myöskään minusta koululainen ei kuulu enää bloggauksen aiheeksi koska hän voi itsensä vaikka googlella löytää.tai joku koulukaveri voi.
Äideillä on tapana kirjoittaa mukeloistaan ja sattumuksista humoristiseen sävyyn joka ei välttämättä palvele koululaista positiivisesti ja siksi haluan välttää isojen asioiden puintia tässä blogissa jonka nimi on mimon menossa.
aloittaessani mietin onko eristyislapsen kanssa eläminen se mistä haluan kirjoittaa mutta valitsin näin.
kuitenkin katson että voin pitää blogia pikkulapsen elämästä siihen asti kun hän on itse kykeneväinen vaikuttamaan asiaan.
Tavallaan rinnastan sen vauva-valokuvien tai vauva-albumin katseluun ajalta jolloin lapsi on ollut pieni.
Pitää varmaan tuonne sivupalkkiin tämä rimpsu kirjoittaa kun sitä niin usein kysytään...
Mä olen ihan sitä mieltä, että siihen yksinoloon vaan tottuu, ainakin mä olen tottunut. Toki välillä kaipaa sitä toista aikuista rinnalle, mutta nykyisin yhä harvemmin. Tosin onhan tässä porhallettu pian jo nelisen vuotta yksinhuoltajana (joka ei pidä sisällään todellakaan edes mitään "lapsi joka toinen viikonloppu isällään"). Kurjimpia on ehkä tilanteet kun lapsi on todella kipeä, silloin edes ei auta vaikka kuinka olen sairaanhoitaja :D.
VastaaPoistaOn se hyvä ekanan polttaa sikaria ja juoda perseet ja sitten antaa lapsen toisten hoidettavaksi. Todella tylsää hylätä lapset noin.
VastaaPoistaEtkä varmasti tule olemaankaan vain lapsiesi rakastama,vaikka sekin toki on paljon,enemmän kuin monella.Tolla huumorintajulla ja elämänasenteella varustettu nainen ei jää huomaamatta.Oot varmasti rankassa vaiheessa just nyt mutta kun pienimmät mukelot vähän kasvavat tissistä irti niin pääset muistuttamaan itsellesi että oot muutakin kuin äiti.Viisaasti sanottu että nyt on lasten kiintymyksen riitettävä.Anoppi,4 lapsen äiti,sanoi että itsensä oli vaan unohdettava joksikin aikaa ja saatava se tyydytys ja ilo elämäänsä siitä että lapsilla oli kaikki hyvin.Oma aika ja identiteetti löytyi hänelläkin kyllä taas äitiyden alta kun tiiviimmät pikkulapsiajat oli takana.Lämmin rutistus siulle,täällä on monia mielellään jakamassa ajatuksia ja seuraamassa kuulumisia jos se vähän lohduttaa!
VastaaPoistaoikein lämpimät kiitokset taas todella asiallisesta kommentistasi...
VastaaPoistaSe on anonyyminä hyvä huudella.Aika kivikautista kuvitella että erityislasten ongelmat johtuu automaattisesti äidin käytöksestä.Eiköhän se oo jo ihan tieteellisestikin 2000-luvulla todistettu että esim. autismi ei johdu tunnekylmistä äideistä ja jokainen erityislapsi ei kärsi fas-oireistosta..
VastaaPoistaolen miettinyt sitä itsekkin miksi se että olen katsonut lasten saavan parempaa hoitoa isänsä kanssa tällä hetkellä on osoitus hylkäämisestä??
VastaaPoistaeikö jokainen äiti halua parasta lapsilleen?
jos se paras on sitä että työssä käyvä henkilö on äiti ja isä hoitaa lapsiaan niin miksi siitä pitää hyökätä kimppuuni?
vieläkö joku ajattelee että isä on lastensa lapsenvahti ei huoltaja?...
olen kyllä käynyt omat angstini tästä ratkaisusta ja edelleen katson sen olevan parempi näin.
Sitä ei koskaan tiedä kuinka elämä kuljettaa. Tuskinpa vain jäät ihan yksikseen =)
VastaaPoistaAten ja Linnean aikaan kärsin osittain noista samoista tunteista. Yksin odottaminen on aika yksinäistä.
Kiva että sait kestovaippoja lainaan! Olen varma että tuollainen näppärä käsityöihminen kun sinä hurahtaa kohta täysin kestovaippoihin ja kohta saammekin jo ihastella omaa mallistoasi :-)
VastaaPoistaAnonyymille vaan ihan tiedoksi että lapset ovat 50/50 molempien vanhempien! Se että yleisesti malli on niin että eron hetkellä äiti ottaa suurimman vastuun lapsista, ei tarkoita että aina olisi pakko tehdä niin. Myös isät voivat ihan yhtä hyvin ottaa lastensa lähihuoltajuuden, ovathan hekin lastensa vanhempia yhtä lailla. Tilanteet ovat niin yksilöllisiä ja jos tässä tapauksessa lasten isä osaa paremmin käsitellä erityslasta, niin eikö sitten ole järkevämpää että tämä lapsi on sitten pääsääntöisesti isänsä luonna?!?!
Tsemppiä yksinäiseen odotukseen!
zanne; niin ja mainittakoon tässä vielä että eron tultua minä olin vuosia lasten kanssa yksin kunnes katsoimme että rahallisesti emme tule pärjäämään ja toisen oli pakko mennä töihin.
VastaaPoistaminun työni oli helpompi ja normaaleissa ajoissa tehtävää.
Mielestäni etä-äitiyden arvostelu on todella väheksyvää ja epäkunnioittavaa myös isää kohtaan. Eikö lapsen isä muka ole kelvollinen lasten huoltajaksi?
VastaaPoistaEn nyt edes vaivaudu kommentoimaan kuinka säälittävää on anonyymina kommentoida toisten perheratkaisuja.
Ja alkuperäiseen, kuten joku jo sanoikin, tuollainen nainen ei varmasti jää yksin! :) Ehkä vaan täytyy oppia "uusille tavoille", eli jakaa sitä arkea muiden kuin puolison kanssa. (Kunnes se uusi puoliso löytyy, ehkä silloin kun sitä vähiten odottaa.) :)
Raskasta varmasti tulee välillä, mutta kaikesta selviää rakkaudella ja sinnikkyydellä. Nautitaan siitä mitä meillä on, eikä murehdita sitä mitä meillä ei ole. :)
Minna&Viola (joka ei vieläkään jaksa kirjautua...)
Miksihän se aina onkin niin,että äiti,jonka lapset asuvat OMAN isänsä luona,on hylännyt heidät! Jos lapset asuvat äidillään,ei puhuta isän hylkäämistä lapsista,olettaen siis kummasakin tapauksessa,että normaalit tapaamisasiat ovat kunnossa!
VastaaPoistaVoimia sinulle kovasti elämäntilanteeseen,varmasti on rankat vuodet edessä! Mutta,ihan varmasti vielä löydät elämänkumppanin itsellesi :)
Jaksuja,
fiona
Itse olet tiesi valinnut.
VastaaPoistaHeiiii... pakko testata, kirjauduin vihdoin ja viimein! Ei tartte julkaista, jos toimii. )
VastaaPoistaMinna&Viola
Ei sitä aina pääse valitsemaan, mihin haluaa elämän kulkea..Typerä ja ajattelematon kommentti.. =(
VastaaPoistaTsemppiä Hanna ja kiitos ihanasta blogista. Meillä harkitaan pikkukolmosen yritystä ja niin pitkällä olen jo ajatuksissani, että JOS se vauva meille vielä tulee, haluan myös kokeilla kestoja, joten kirjoitathan tänne sitten siitä arjesta, kun se on ajankohtaista. =D Mukavaa kesän jatkoa!!
Mimma
Täällä on yksi isänsä kanssa ensimmäiset vanhempien eron jälkeiset vuodet kasvanut ja asunut, tosin olin "jo" 9v, ja minun kantaani asiassa kuunneltiin. En kyllä koe kasvaneeni kovin vinoon ja välit säilyivät ja ovat yhä hyvät äitini kanssa. Hän vain teki 3-vuorotyötä, isäni päivätyötä ja ratkaisu oli näin hyvä. Suku tuomitsi heti äitini, en voi kuin kuvitella, miten pahalle se hänestä tuntui :/
VastaaPoistaVoimia, Hanna, raskaaseen vaiheeseen!
Hölmöt kommentit kertovat kirjoittajista itsestään, ei hölmöiltä voi vaatia samaa kuin normaali järjellä varustetulta ihmiseltä.
VastaaPoistaSinä Hanna olet loisto äiti sen näkee kaikista sun lapsista vaikka Mimo minulle heistä kaikkein tutuin onkin.
Voimia ja aurinkoa odotukseen.
Ihan varmasti löydät vielä sen kaverinkin sitten kun sen aika on. Olet vielä niin nuori, että elämässäsi kerkeää tapahtua mitä vain. Toivon, että joskus sua vastaan tupsahtava kaveri on yhtä elämämyönteinen, toiminnallinen, sosiaalisen ja lapsia rakastava "pölleröinen" kuin sinäkin;) Jotenkin se menee aina lopuksi niin, että asiat vaan jotensankin järjestyvät kohdilleen:)
Lämpöisiä ajatuksia <3