tiistai 14. syyskuuta 2010

Odotusta

Vauvan saapumiseen on nyt noin kolme kuukautta.

Mimokin on jaksanut hienosti odottaa.
Suureneva masu vaan alkaa rajoittaa tekemisiä aika kivasti.
Jos esim kuvittelee laittavansa polvisukkia ja pitkävartisia kenkiä jalkaan saa sen suorittaa tuolia apuna käyttäen kun yksinkertaisesti vaan ei enää ulottuvuus riitä.

Kaikki on sujunut oikein mallikkaasti.

Nyt loppua kohden pulssini nousee rankan kuntosalisykkeen paikkeille anemian takia niinkuin aiemmissakin raskauksissa ja kuuma ja hengästyminen alkavat viihdyttää joka päivä oloani.
Onneksi alkanut syksy on napakkaa viileää,ainoastaan mimolle on vaikea perustella miksi äidin ei tarvitse laittaa takkia kun kaveri on kääritty pehmusteisiin.

Vauvalla alkaa olla kaikkea.
Lipastossa pullistelee lainattuja,ostettuja ja kirppisteltyjä vaatteita pinnasänkykin on jo varaston uumenissa.

Ainoa mikä puuttuu ja mistä stressikin varmasti taas iskee on se nimi!

Mimosan kohdalla mietimme nimiksi Sagaa ja Alisaa ja funtsailimme pitäisikö jompikumpi nimistä jättää mahdolliselle siskolle?
Koska nimi kuulosti niin hyvältä pötkössä niin latasimme kaikki kivat nimet siihen täydelliseksi nimeksi pikkuiselle.

Nyt on harmittanut kovasti ettemme säästäneet esim Alisaa ihan vaan vaikka mahdollisen siskon varalle...

Mikään nimi ei ole oikein kolahtanut vaikka niitä on vatvottu.

Olemme siirtäneet Ei etunimeksi-listalle mm.nimet:

Odessa
Venla
Lumia
Milka
Venny
Kiana
Isla
Enya
Olivia
ja
Valeria

Mitään ihan perinteistä emme halua myöskään siksi ettei se sitten sointuisi muiden lasten nimien kanssa.
Kuitenkaan meillä ei myöskään sytytä ns. Steiner nimistä kuten: alona tai nuura...

Hankalaa on!!!

Jos asuisimme englannissa voisi lapsen nimeksi tulla Amy.
Suomessa Eimi ei toimi samoin ollenkaan...

86 päivää ei ole pitkä aika kun on mietittävänä tärkeitä juttuja.

Toivon todella että se nimi materialisoituu jostain ilokseni tässä lähiaikoina.

Muiden odottajien kuulumisia kuulisin myös mielelläni! :)

37 kommenttia:

  1. Teidän ei-listalta löytyy mun hurjasti tykkäämä Isla. Mietin nimeä Oulalle, silloin maha-aikaan kun sen vielä piti olla tyttö. :)

    VastaaPoista
  2. Emmi: listalla on lähinnä minun ehdotuksia jotka on torpattu. :D
    Oulaa ehdottelin jo mimon kohdalla ennen kun tiedettiin että tyttö tulee!
    Teillä on molemmilla lapsilla minun lemppari nimiä! :)

    VastaaPoista
  3. Nimen mietintä onkin ihan kamalaa kun lapsia alkaa olla enemmän kuin kaksi. ;D
    Mutta usko pois, vielä se juuri oikea löytyy.

    Hyvän haalarin muuten ostit Mimolle talveen! ;)

    VastaaPoista
  4. Meillä on nimet vaan mystisesti ilmestyny ja väestörekisteristä tarkistettu ettei oo ihan eniten kastettuja.Unto ja Liisa,perin perinteistä.Ei apuja siihen pulmaan siis täältä mutta luuletko hormonikuumotuksissas tarvitsevasi toppahousuja ulkoiluihin loppumetreille sitten?Kysyin joskus aiemmin muttet varmaan huomannu.Saat jos haluat,nätit ne ei oo mutta toimii.Huuto.netistä huusin viime talveks,joku tehny ite oletettavasti,vyötärönympärystä voi säätää sellasella vetoketjukiskolla.Koosta en osaa sanoa muuta kuin sen et itse käytin äitiysvaatteita pääasiassa koossa M.Värinä musta.Pengoin varastoa kirppikselle tänään ja sattuivat käteen.

    VastaaPoista
  5. Mitä jos lapsi syntyy nimi mukanaan? Vaikka olisit päättänyt mitä etukäteen.

    Esikoiselle oli mietitty nimeksi LUMI.
    Likka huusi ensimmäiset 45 minuuttia täyttä huutoa kuin syntymäshokissa. Ei sellaista nimeä voinut antaa Tuitulle.
    Lumihan oli jotain vaaleaa, hempeää, eteeristä, runollista,särkyvää, herkkää, läpikuultavaa.

    Oi, mä rakastan keksiä nimiä. Lukion hissan tunnit keksittiin mitä hauskempia yhdistelmiä vihkon syrjään vieruskaverin kanssa.

    VastaaPoista
  6. Luulen keksineeni teidän tulokkaalle juuri sopivan nimen :)

    VIVEKA

    Eikös se sointuisi hyvin Mimosa siskonkin nimeen, eikä ole sellainen nimi mikä aina tulisi vastaan :)

    KK

    VastaaPoista
  7. Täälläkin ihana syksyn viileys hellii =) Vieläkin tuntuu että läkähtyy vaikka mittari välillä näyttää jo alle 10 lämpöastetta.
    Meillä puuttuu nimi pojalle. Nyt en oo sitä edes vielä miettiny, ku aattelin oottaa rakenneultraan. Jos sit ei tarviiskaan miettiä niitä pojan nimiä ;)

    VastaaPoista
  8. Mekään ei haluttu tavisnimeä joten meillä on Lumina :) Vaikeita juttuja!

    VastaaPoista
  9. Me saatiin maanantaina tietää meidän masuasukin sukupuoli, ja kiista nimistä pääsi alkamaan. Meilläkin oli listoilla Isla, mutta suosikeiksi on päätymässä vähän perinteisempiä nimiä kuten Taimi, Saima, Kerttu yms.

    Ja täälläkin on jo ihan pirusti vaivaa tämän mahan kanssa, niin paljon ettei iltaisin voi juuri tehdä muuta kuin maata sohvalla ja olla vaan. Kuitenkin hienoa katsoa miten masu kasvaa ja kehittyy, ja varsin hienoa oli nähdä tyyppi ultrassa! Olen myös vähän päättänyt, että lopullinen nimi tulee sitten kun Klöntti (masuasukki) ulostautuu, eli kun näemme minkä nimiseltä se oikein näyttää. Voihan se olla, ettei se näytäkään yhtään siltä kuin mitä nimeä olimme sille ajatelleet.

    Mun odotusblogi on muuten täällä http://odotuksellinenelama.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Meillä Momosta ei pitänyt tulla nimistään ollenkaan vaan neidille oli valmiina kaksi nimeä, joista voisimme sitten hänet nähtyään poimia sene sopivamman, mutta kuinka ollakkaan hän ei ollut kummankaan nimen oloinen, joten kaikki meni uusiksi. Onneksi neiti antoi inspiraation ja nimi tuli kuin itsestään :) Musta yksi todella kaunis nimi on Liia...

    VastaaPoista
  11. Jos joskus saan tytön, hänen nimeksi tulee Amy, olen aina tykännyt siitä se on ihana!

    Mimosan siskolle sopisi vaikka Jadessa, Elisa, Elsa, Pipsa, Lilja, Kiara, Minja jne. :)

    VastaaPoista
  12. Mutta onko sillä sitten mitään merkitystä, vaikka siskon nimi olisikin jo Mimon toisena tai kolmantena nimenä? Mun mielestäni ei mitään :D

    Noita toisia nimiä tulee kuultua todella harvoin ja tosi harvon niitä myöskin mihinkään rustataan.
    Vai onko ihan poissuljettu vaihtoehto?

    t: Ksenia

    VastaaPoista
  13. Täällä on vastaan hypännyt seuraavat numet: Sarikka ja Annarilla.Normikamaa, mut höystettynä ekstralla...........

    H-P

    VastaaPoista
  14. Minäkin tuossa mietin, että eihän se mitään haittaa, vaikka nappaisitkin uudelle tulokkaalle sellaisen nimen, joka on jo yksi Mimon nimistä. Alisa/Aliisa on mun mielestä tosi nätti nimi. Ja sellaisen voisin hyvinkin laittaa lapselleni, jos niitä lisää tulisi.

    Mimosa on vähän sellainen keijunimi mun mielestä, joten siihen sopisi hyvin tuo Alisa tai esim. Helinä tai Tiuku.

    VastaaPoista
  15. Entäs Marikki? :D minä olen jotenkin ihastunut siihen! Toisaalta siitä tulee mieleen mieleen se Astrid Lingrenin Marikki mutta mitän tykkään ;)

    VastaaPoista
  16. Meillä kakkosen kohdalla nimipaniikki iski ristiäisiä edeltävänä iltana, ei siis tosiaankaan ollut tiedossa ennen syntymää (ei kyllä tiedetty sukupuoltakaan) eikä heti syntymän jälkeenkään kirkastunut. Sairaalan lomakkeisiin joku hätävaihtoehto rustattiin, mutta se karsittiin sitten lopulta kokonaan pois. Eli aikaa on vielä syntymän jälkeenkin pohtia nimiä :).

    VastaaPoista
  17. lumisa
    lumissa
    lumina
    odessa mimo ja ode
    odesa
    lumika mimo ja lumi
    jadessa
    jadeka

    pippuri
    alessa
    aletta
    kamomilla
    stiina

    marikka
    merikki
    MERISA

    VastaaPoista
  18. Miten olisi Emmiina?

    VastaaPoista
  19. Meiltä jäi tytöiltä käyttämättä kolme erilaista nimeä, jotka vieläkin vähän kaivelevat --olisiko niistä teille?

    Rosanna
    Natalia (joulun vauvalle ihana)
    Verna

    VastaaPoista
  20. Mä ehdottaisin pienelle tytölle nimeksi Elvira tai Amalia, Leona on myöskin ihana.
    Itse olen kahden pojan äiti, niin on mukava välillä miettiä tyttöjen nimiä.

    VastaaPoista
  21. Minä kans oon pyöritelly nuita nimivaihtoehtoja. Miestä se homma ei kiinnosta yhtään. Sairaalan papereistakin puuttuu se hätävaihtoehto. (vaarana on et lapsi voi joutua lastenosastolle, niin ottavat sit sen nimen pian käyttöönkin) Niin pitäs sinnekin joku "järkevä" keksiä.
    Eilen näin ultrassa kaverin kasvokuvan ja vähän kasvon piirteitä. (käsi oli edessä niin ei kovin hyvää kuvaa saanut)
    Kyllähän tuo maha meinaa jo vaivata. Lelujen noukkiminen lattialtakin on ihan tuskaa. (lastalla yhteen kasaan ja sit istuu viereen lajitteleen niin sit onnistuu)
    rv tänään 28 :)

    Miltä kuulostas nimi vaihtoehdoiksi
    Melissa tai Minka
    -Kata

    VastaaPoista
  22. Minäkin komppaan Alisaa ainakin joksikin etunimistä... Olisi sitten siskoilla yhdistävä tekijä nimissäkin :-)

    Tsemppiä niiden sukkien jalkaan vetämiseen!

    VastaaPoista
  23. Käviskö Eini? Sehän on vanha suomalainen nimi.. Kurkkasin väestörekisterin sivuilta, niin oli siellä hieman yli 100 Eimiäkin :o)

    VastaaPoista
  24. Minunkin mielestäni Alisaa voi hyvin käyttää! Alisa Venla Odessa
    Alisa Venla Valeria
    Alisa Peppi Lotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu....

    =)

    VastaaPoista
  25. Minna: leona on yksi myös minun hylätyistä suosikeista jonka unohdin tuohon listata!! Ei kelpaa isille se.. :S

    täysikuu: mimosa ja kissanminttu olis aika kova pari! :D

    VastaaPoista
  26. kata: mennäänpä samoissa! meikäläisellä huomenna 28! hauska kuulla miten kolleegoilla menee!

    VastaaPoista
  27. Tuo Annan vinkkaama Liia ja anonyymin ehdottama Marikki ovat myös sellaisia, mitä mielessäni pyörittelin tyttöluuloissani. Aivan ihania nimiä molemmat. :)

    VastaaPoista
  28. Minä ehdottaisin nimeä Saini, mun mielestä oikein ihana tytön nimi=)

    VastaaPoista
  29. Miltä kuulostais Minessa tai Alissa? Alissa melkein kuin Alisa mutta kuitenkin eri!

    VastaaPoista
  30. Mä ehdotan Elea-nimeä.
    Lila

    VastaaPoista
  31. Hylättyjen nimien listalta löytyi kolmen tutun lapsen nimi ja meidän kuopuksen toinen nimi :) Ehdotan meidän esikoisen toista nimeä, Neelia. Tai Neela. Tuo Elea on myös aivan ihana nimi.

    VastaaPoista
  32. Odessa on ihana, mut mun mies ei ikinä suostuisi (jos olisin raskaana ja tulisi tyttö). Itte olen joskus ajatellut, että Selina on myös kaunis. Ja Leni. Ja Neemi. Ja kerran tunsin intialaisen tytön nimeltä Nila.

    VastaaPoista
  33. Ihana huomata, ettei tuo nimenvalinta ole muillekaan mutkatonta. :) Meille joudutaan valitsemaan kansainvälinen nimi sukusyistä, mutta itseäni miellyttäisivät vanhasuomalaiset nimet. Poimin näistä siun kommenteista tuon Leonan tyttö-listalle, saapa nähdä mitä isäihminen sanoo siihen. Meillähän ei sukupuolta saanut selville, ja oma vahva poikaolo hävisi sen siliän tien. Kattellaan sitten tammikuussa..

    VastaaPoista
  34. Serafiina tai Malla?

    VastaaPoista