keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Google search advent calender

Joulu tulee!

Tänä vuonna tunnun ottavan ihan erillailla stressiä joulukuun alkamisesta koska mahdollisesti en ole avaamassa mimon kanssa ensimmäisiä kalenterin luukkuja vaan voin olla aukomassa omaa vauvaluukkua sairaalassa.

Haluan ehdottomasti tehdä mimolle joulukalenterin itse.

En tiedä mikä päähänpinttymä on nyt kyseessä mutta itse suklaa-allergikkona alun rutinoiden jälkeen tajusin miten huisa on ns.tavarakalenteri josta tuli joka aamu jotain ihan uutta ja erillaista kuin vaan pelkkä suklaakuvio!
Mielestäni kalenterisuklaa maistuu myös ihan vehkeelle ja vielä en taivu petshop tai legokalentereihin parivuotisen kanssa.

Aloin siis guuggeloida kivan oloisia kalenterin teko-ohjeita ja ajattelin piristää teitäkin niillä vaikka tihkusade ja syksyn lehdet ovat vielä suht kaukana jouluisesta meiningistä. :)


Kalenteri 1.

Huopaa ja nappeja.
Inhoamaani käsinompelua ihan pikkaisen mutta onhan tämä suloinen!!




Kalenteri 2.

Tässä kuva on ihan rupuinen mutta kivasti toteuttamalla tässä on mielestäni hyvä idea!
Vessapaperirullia ja maalia pintaan!





Kalenteri 3.

Kivaa paperia ja koristuksia.
Töttöröitä tietysti! :)




Kalenteri 4.

Tästä löysin vaan kuvan mutta aika yksiselitteinen: tulitikkuaskeja! :)




Tälläisiä tuli nyt vastaan ja näistä alan ideaa kirkastamaan.
Vessapaperirullia ainakin meidän perheessä on jos ei muuta! :D

Otetaan tietysti taas vastaan muiden ideoita!!

p.s. noista otsikoista pääsee katsomaan ohjeita!

29 kommenttia:

  1. Meillä siskoni kanssa oli lapsena seillainen kankaasta ommeltu taskukalenteri joulukuusta toiseen ja se oli tosi kiva. Sieltä saattoi löytää mitä vain - parempaa suklaatakin, joskus. Jouluaattona me siskon kanssa yleensä saatiin viimeisestä luukusta aarrekartta tai kirjallinen vihje mihin jouluaattoaamun herkut on kätketty.

    Tuo sama kalenteri otetaan meidän tytöille (no tuo vanhempihan siitä vasta jotain ehkä ymmärtää) käyttöön joulukuussa. Joulusta on hyviä muistoja. Saman aion (ainakin yrittää) jakaa omille lapsillenikin.

    Löysin kuvagooglettamalla aika ihania joulukalentereita!

    VastaaPoista
  2. -s-:minulla oli myös lapsena sellainen missä oli taskut ja jos ei aarre esim laku mahtunut sinne niin siellä oli viesti missä se on. :)

    Itse olen ajatellut myös jos hakisi pihalta tukevan oksan ja spreijaisi punaiseksi ja siihen pusseja roikkumaan.saisi koristeen samalla! :D

    VastaaPoista
  3. Aloitin juuri tällä viikolla ompeleen meille myös joulukalenteria. Meidän joulukalenterista tulee noin 100cmx50cm taulu, jossa on keskellä jouluaiheinen aplikaatio. Sivuilla roikkuu messinkirenkaista sitten 24 pussia, joihin laitetaan pojalle kaikkea pientä yllätystä.

    Itse en pidä yhtään niistä kaupan kalentereista ja nyt on eka joulu meillä, kun poika alkaa ymmärtämään kalenterin päälle, joten ajattelin nyt panostaa ja tehdä oikein kunnollisen kalenterin, josta on iloa moniksi vuoksiksi.

    VastaaPoista
  4. Joulu tulla jolkottaa. Jospa tänä vuonna olisin kerrankin ajoissa...
    Joulukalenterin teko on ollut mielessäni myöskin, tosin unohtuneena (sekin).
    Kiitos kivoista vinkeistä ja hyviä ajotuksia luukkutehtaalle.
    Riina

    VastaaPoista
  5. satu: mä jo ajattelin että olen liikeellä ihan liian aikaisin mutta onneksi on muitakin!
    Laitathan sitten kuvan kun kalenteri on valmis,kuulostaa ainakin ihanalta! :)

    VastaaPoista
  6. Meillä tulee pojille viime jouluna ostamani joulusukat roikkumaan heidän huoneeseen ja sinne laitan joka päivä jotain pientä kivaa ja jouluna sinne laitetaan iso suklainen joulupukki jokaiselle. :)
    Sukkien yläpuolelle olen askarrellut numerot, jotka siis vaihdan päivittäin.

    VastaaPoista
  7. Tein muutama vuotta sitten tytöille tulitikkuaskikalenterit (nimihirviö). Päällystin askit erilaisilla papereilla ja liimasin pitkään nauhaan.Tiimarista sai silloin ainakin puunumeroita, jotka liimasin askien päälle. Meillä on ollut nameja "luukuissa", joku aarrekarttajuttukin olisi kiva toteuttaa...

    Tuo sun vauvaluukkusutkaus oli niin hyvä, avasin aikoinaan oman luukkuni 3.12., kun Fannu syntyi :D

    VastaaPoista
  8. mia: tuossa on se hyvä puoli ettei tarvitse jokaiselle sitä 4x24 pientä luukkua!! :)

    tiina: mä tähtään kanssa siihen ekalle viikolle!! :P

    VastaaPoista
  9. Meillä vauvaluukku avautui 22.12.2008 :)

    VastaaPoista
  10. Meillä on tulitikkuaski-kalenteri ja en suosittele. Koitappa keksiä jotain sinne sisälle sopivaa! (meillä on ollut karkkia, tarroja ja magneetteja, muuta en ole sinne sopivaa keksinyt) Olen myös kirjoittanut lappuja joissa lukee esim. että dvd tai poro, mutta ei se ole niin jännittävää kuin jos saa itse kaivella suoraan kalenterista tulleen esineen.

    Näin jossain mainoslehdessä kuvan, jossa oli numeoirtuja villasukkia. Ideanhan voisi toteuttaa ihan tavan sukistakin, mahtuisi ainakin vähän jotain isompaa sisälle yllätykseksi!

    VastaaPoista
  11. minä tein tytöille pari joulua sitten kalenterin pilttipurkeista. Juuri tuon koko ongelman vuoksi. Sisälle mahtui dublojakin, sekä vähän jotain hyvää.
    -Kata

    VastaaPoista
  12. Ykkösestä saat helpomman kun omeplet esim. valkoisen huovan vastakkain punaisella langalla ihan vaan siitä päältä. Tai toisinpäin punaisen huovan valkoisella langalla. Voit siis unohtaa käsinompelun karmeuden :D

    VastaaPoista
  13. Hauskin kalenteri jonka olen väsäillyt oli sellainen isosta pahvilaatikosta koostettu hirviö. Sivuilla oli kolot, joihin oli sisäpuolelle liimattu kumihanskat joihin kuului sujauttaa kädet ja kopeloida sokkona laatikon sisältä paketti ulos. Ulostulo oli sit tietysti hirviön suu, jonka reunoilla oli teräviä hampaita paksusta pahvista estämässä liian uteliaan ja ennenaikaisen pakettien ronkkimisen suun kautta.
    Ei tarvinnut ommella, vain paljon liimaamis-leikkaamista ja vähän sutimista.

    VastaaPoista
  14. Meillä oli parivuotta sitten ihan katonrajassa paperinaru, johon kiinnitin punaiset paperipussit ihan pyykkipojilla, joissa oli huovasta liimatut numerot. Toimi hyvin, kun on neljä pientä, niin mahtui yllärit hyvin samaan pussiin. :D
    Tallessa ovat ja ajattelin ne taas tänävuonna laittaa, kun viimevuonna oli muutto puolikuussa ja olis ollu ruljanssi keksiä kalenterille uus paikka... t.Jaana

    VastaaPoista
  15. Meillä oli viime jouluna keittiön verhotangoista roikkuvat "pyykkinarut" joihin olin pyykkipojilla laittanu 24 villasukkaa roikkuun. Numerot tussilla puisiin pyykkipoikiin =) Jokaiselle lapselle oli aina sukassa pieni paketti. Lapset pyys saman kalenterin tänäki vuonna =D Kuvia siitä löytyy mun blogista vuoden takaa.....

    VastaaPoista
  16. Me ollaan tylsiä ja meille tulee varmaan perus suklaakalenteri... Isompi saa taas varmaan Lego-kalenterin joka oli viime vuonnakin! Olispa pienillekin valmiiksi joku vastaava (tosin poitsu ei varmaan tykkäis jos sais joka päivä jonkun duplon...), kun nuo omat askartelutaidot on ihan nollassa! =D

    VastaaPoista
  17. Meillä on sellainen "pyykkinaru" jolla roikkuu huovasta tehtyjä lapasia ja sukkia, tietysti pienillä pyykkipojilla kiinni. Pyykkipoikaan saa näppärästi "kotitontun" viestin yllätyksen sijainnista. Suurin riemu lienee yllätyksen lisäksi juuri se etsintä =)

    VastaaPoista
  18. Räjähdin nauramaan tuota kalenterisuklaan makua. So true :D

    VastaaPoista
  19. Tein viime vuonna verhot missä 24 taskua enkelikuvineen ja numeroineen ja taskut sen verran suuret että sinne mahtuu jo kaikenlaista.
    Verhot ripustettiin viime vuonna ja tullaan tänäkin vuonna ripustamaan keittiön ikkunaan.
    Olihan niissä väsäämistä, enkelien maalaamista, numeroiden maalaamista, taskujen ompelua, mutta tuli kyllä ihan loistavat.

    VastaaPoista
  20. Ihana idea, mäkin haluisin tehdä, pitää tulla lukemaan nää ideat joku ilta paremmalal ajalla. Niin ja ihana Mimo vauvana -postaus :)

    VastaaPoista
  21. Tosi hyviä ideoita kaikilla ja mielettömiä askarteluprojekteja!
    nyt ei kehtaa enää tehdä mitään rupuista. :D

    VastaaPoista
  22. Ompa kivoja kalenteri ideoita! Voisi ehkä itsekkin harkita omatekemää kalenteria, en kuitenkaan vielä tahdo lähteä kaksivuotiaan kanssa tuolle suklaa/karkkikalenterilinjalle.

    VastaaPoista
  23. Me ommeltiin yks joulun miehen kanssa sormet verillä tontun sukkia :) Jokatoinen sukka vihreä ja jokatoinen punainen ja sitten aina numero siinä sukan varressa.

    Edelleen on nuo käytössä tosin olisi kiva jos jokaiselle lapselle olisi oma jonka saisivat sitten aikuisena viedän omaan kotiinsa muistona mikäli haluavat.

    Meillä oli lapsena sellainen ihana joulumuori-kalenteri. Olisiko jostain kauneimmat käsityöt tmv. lehdestä malli, äiti sen ompeli. Kalenteriin oli siis applikoitu joulumuori jolla iso essu ja siinä 24 taskua.

    Meillä omassa kalenterissa on tehtäviä joulun odotukseen liittyen ja palkinnoksi saa sitten tarran, kiiltsikan, suklaan tm. namun. Meillä ainakin ovat odottaneet tosi kovasti jo nyt että mitä tehtäviä tontun sukista löytyy :)

    Tanja

    VastaaPoista
  24. Olen useampana jouluna ollut aikeissa askarrella joulukalenterin. En ole vielä ikinä saanut aikaiseksi ja nythän niitä pitäisi tehdä kolme. Käytän viimevuotista viime tingan sovellusta. Kaunis naru roikkumaan ja aamulla siihen ilmantuu kolme paperipussia :)

    Mä saan ihan riittävästi stressiä siitä, että keksin pusseihin täytettä. En viitsisi laittaa sinne joka päivä karkkia. Kerran kun pussiin laittaa pienen lelun, niin leluttomina päivinä pojat natisee, että miksei ollut lelua. Olen vakavasti harkinnut, että pahin kitisijä saisi joka päivä Pokemon-kortin ;)

    Viime vuoden hitti (muovikrääsän ohella) oli pipareiden paisto ja itsenäisyyspäivän kynttilä, jonka sai itse sytytttää.

    VastaaPoista
  25. Täällä on villasukista ollut jo mainintaa.. Viime jouluna meidän tytön mekastaessa vielä mahassa neuloin 12 silmukan villasukkia joulukortteja varten. Silloin päätin, että kunhan neiti kalenterista rupee jo ymmärtämään (eikai 1-vuotias vielä tarvi kalenteria..? :D), niin neulon sellaisia pienen lapsen (ehkä just sen 1-vuotiaan) villasukan kokoisia sukkia 24 kpl ja ripustan puisilla pyykkipojilla narulle. Visio on valmiina: luonnonvalkoiset sukat, ruskea karkea naru (sellainen pakkausnarun tyylinen), pienehköt puiset pyykkipojat ja narun ympärille ehkä jotkut tähtijouluvalot....

    VastaaPoista
  26. ihania joulukalenteri ideoita ja ihanimmilta kuulostaa nuo sukka/lapas kalenterit!!! Mä oon aina ollu niin tylsä et ollaan menty halvoilla suklaa kalentereilla noiden isompienkin lasten suhteen ja edelleen teineinä ne haluu ne perinteiset suklaa kalenterit...onhan se hienoo kun kerran vuodessa saa lähes kuukauden aloittaa päivänsä pistämällä suuta makiaksi... =D (vai vielä vehkeelle...) =D

    VastaaPoista
  27. Mun on pitänyt jo useana vuonna tehdä itse joulukalenteri. Nyt tyttö on 3v ja viimeistään pitäisi täksi jouluksi kalenteri väsätä! Ajatteli tulitikkulaatikkomallia ja laatikossa olisi jotain pientä, tai jos on jotain semmoista mikä ei laatikkoon mahdu niin sitten kartta tai vinkki missä "aarre" sijaitsee. Myös joku jouluaiheinen runo olisi kiva.

    Meillä sattuu muutto juuri marraskuun loppuun ja kiirettä on pakkaamisen kanssa, että saa nähdä kuinka meidän joulukalenterin kanssa käy.

    Lisäilin blogisi oman blogini listaan toivottavasti ei haittaa :)

    VastaaPoista
  28. Mä ajattelin meidän 6-vuotiaalle Lego -fanille tehdä oman Starwars legokalenterin. Ulkoista toteutusta en ole vielä lyönyt lukkoon, mutta joka päivä siis tulee aina muutama legopalikka. Mukaan pakkauksen kokoamisohjeesta aina yksi tai kaksi osaa. Jännä nähdä, missä kohtaa tajuaa, mikä härvelistä on tulossa :)

    -Ralla

    VastaaPoista
  29. Juuri tänään itsekin aloin ideoida tsi-joulukalenteria ja sitten sattumalta huomasinkin aiheeseen liittyvän postauksesi :) Meillä lojuu varastossa semmoin 40cm x 60cm juuttikangaspintainen ilmoitustaulu, ajattelin ommella 24 pussukkaa jotka kiinnitän tauluun, pusseihin sitten kaikkea kivaa sisälle:).. ainut ongelma taitaa olla se mihin taulu sitten sijoitetaan, voi olla että meidän 2,5veetä kiinnostais avata kaikki pussukat kerralla jos taulu on liian hyvin saatavilla :D

    Taidan olla ekaa kertaa kommentoimassa,..olen lukenut blogiasi kyllä jo jonkin aikaa ja lisännyt myös omaan linkkilistaani.

    Voimia loppuraskauteen :) ..joulusta tuleekin aivan erityinen kun on noin ihana joululahja tiedossa :)

    VastaaPoista