torstai 28. lokakuuta 2010

Sapuskia!



-Jaahas,se olisi sitten kanakeittoa tänään!



-Eihän tartte laittaa pippuria!?



-Vettä liemikuution,vihannesten ja makaroonien kanssa,tietty.



-Sitten tälläin sekotellaan.




-Kokit tekee aina tälläin että peukut ja jesh!! :D


Mimon lempihommaa on ruuan laittaminen.

Leipomisessa kaveri mittaa sujuvasti ja sotkuisesti jauhoja ja sokereita ja on tietysti ekana taikinaa nuolemassa vaikka ei tykkääkään makeasta ja lopputulos jää yleensä äidin (ja marita-tädin) "huoleksi".

Ruuanlaittamisessa saa kyllä olla luovana että keksii paistamisen ja uunien ohessa tekemistä tyypille joka tekisi mielellään kaiken-ihan-itse.
Useampaan kertaan on laitettu kuumaan keittoon tai veteen asioita tee-siivilällä että pikku handu pysyy tarpeeksi kaukana kuumista jutuista.
Leikkaamista on harjoiteltu vaikka kurkun kanssa voiveitsellä.
Salaatin repiminen se vasta nastaa on.
Kauhea harmi toki on ettei äiti anna raastinrautaa käyttöön.

Itselleni tuottaa välillä tuskaa antaa lapsosen kokata kun tietää että nopeampaa,siistimpää ja visuaalisesti kauniimpaa ruokaa saa aikaseksi usein ilman tätä pikku apukokkia.
Olen kuitenkin koittanut kasvattaa itseni siitä ulos kun muksulla kerran on haluja ja innostusta. :)
Tyydyn sitten siihen ajatukseen ettei Mimo ainakaan ole tekemässä muuta tuhmaa ja että minun tehtäväni onkin istua lattialla iltaisin siivoamassa tippuneita makarooneja.

Kohta saa alkaa leipoa jouluksi ja uskon että sitä ei tarvitse tehdä yksin! :)

Osallistuuko teillä pikkukokkeja arjen appeen taiteilemiseen?


Edit: huomasin että muutkin ovat tänäänkin ruokkineet jälkikasvuaan. :D
Päivän ruokapostauksia mm.Lasten kaa ja Niinula!

7 kommenttia:

  1. Osallistuu, juuri eilen kaadettiin riisit kiehuvaan veteen kattilaan, hiukan pelotti itseä, mutta kun mä haluan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos:D
    Itseasiassa meillä lapset söi eineksiä kun ruoan valmistuminen kesti liian kauan...torstaisin kiirus 10 vaille viideksi karateen...huomenna saavat sitten herkullista mureketta!
    Meillä lapset on aina saanut ottaa osaa ruoanlaittoon mutta pakko myöntää että meillä ei lapsia ihan pienenä koskaan rohkaistu syömään ite. Kamala sotku:( Ja kamala äiti!

    VastaaPoista
  3. Poika on kärppänä heti mukana kun laitan ruokaa. Onko mitään ripoteltavaa ?- kysyy. Eli ripottelu on kaikista mukavinta. Joskus menee ripottelu kaatamiseksi, kerran tuli aikasta äkäisiä jauhelihapullia...
    Porkkanat kuorii liiankin hyvin ja yleensä niin että jäljelle jää vain tikku. Mutta antaa toisen kuoria :)
    En mä aina huoli pikkukokkia mukaan, kun joskus haluan tehdä ihan rauhassa.

    VastaaPoista
  4. Meidän esikoinen rakastaa kokkaamista. 5v tekee jo melkoisen sujuvasti salaatinkin, eli auttaa oikeasti kotihommissa:) 2v tykkää kokkailla myös, mutta ei niin paljon kuin siskonsa. Hän tosin onkin sitten sitä kovempi siivoamaan:D

    VastaaPoista
  5. Meillä oli kans joskus 3-vuotiaana ihan suurinta hittiä laittaa ruokaa ja leipoa äidin kans. Usein päiväkodista tullessa tyttö kysy, että mitä tänään tehdään. Pakkohan se oli vaikka leipää pyöräyttää vaikka ei ois huvittanu, kun toinen oli niin innoissaan ja mukavaa yhdessä puuhailuahan se on.

    VastaaPoista
  6. Esikoinen ei aikoinaan ollut niin innokas kokki, enemmänkin keskittyi tuohon tiskauspuoleen, mutta kuopus haluaa olla aina mukana. Ainesten lisääminen ja sekottaminen on pop, saa olla tarkkana, ettei lisäile kaikkea pöydältä löytyvää, joku kakkutaikina on meinannut saada hieman lisämakua paprikasta ja yrttisekoituksesta. Ja aina pitää saada maistaa, oli sitten kyseessä suklaakakku tai lihapullataikina. Hellan ääreen en niinkään laske, sooseja on ikävä kuurata keraamiselta tasolta eikä jaksa muistaa, että kattilat + hella on kuumia. Aina ei vaan jaksaisi apulaisen aiheuttamaa härdelliä, kun yksin saisi hommat paljon helpommin, nopeammin ja vähemmällä sotkulla tehtyä.

    VastaaPoista
  7. Juu, meilläkin poika mielellään on apukokkina (tai yrittää kyllä olla pääkokkinakin). Kaikenlainen ruoanlaitto, leivonta, yms. käy. Ja esim. leipäkonetta ei saa missään nimessä aikuiset käynnistää, vaan poika kokee sen omaksi hommakseen. :)

    VastaaPoista