Minä en tunne ketään jonka mielestä synnyttäminen on ihanaa.
En ole koskaan päässyt siis keskustelemaan ihmisen kanssa joka kokee että se kipu jota synnytyksessä koetaan on jotenkin puhdasta ja alkukantaista ja voimauttavaa ja mahtavaa.
Kaikkihan tietää että se lopputulos tietysti on mutta!
Joku saattaa luulla että se särky loppuu siihen kun lapsi on pihalla.
Ehei! sitten aletaan kiskoa sitä istukkaa!
Tämä on minusta aina ollut ihan törkeän brutaalia että juuri kun kaikki kipu on loppunut niin joku alkaa nykiä napanuorasta loppuviimeisiä pihalle.
Sillä hetkellä kun ei tuntien särkyjen jälkeen jaksaisi yhtään pientäkään kipua.
No,sitten jos pääsit ilman välilihan leikkausta tai muita tikkejä niin hyvä! Jos et niin istut kumirenkaalla viikon.
Itse olen kokonut kaksi molempia versioita.
Sen jälkeen alkaa tissihuolet.
Imetät ahkerasti niin saat nänninpäät haavoille.
Itse sain taas niin pahan haavan että pumppasin veristä maitoa pois päivän ja kun unohdin sen ainoan kerran laittaa rasvaa niin nänni kuivui paitaan kiinni ja sitä irrottaessa lähti melkein koko alueen kokoinen ihokaistale...
Maidon nousukin koskee kun sitä on liikaa.
Täydet rinnat on tosi herkät. Jos kuvittelit että voit nukkua mahallasi niin HA!
Mitä enemmän synnytyksiä takana,sitä paremmat jälkisupistukset.
Omani kestivät 5 päivää ja kiskoin niihin särkylääkkeitä.
Mainitaan nyt vielä niska ja hartiasärky kun imetät ties missä ja ties mitenpäin.
Näiden lisäksi kannattaa lähteä ulos pakkaseen fleecetakissa kun kuvittelet että et joudu kävelemään juurikaan ulkona viimassa ja tuulessa.
Siitä saa koko tissiosaston kipeäksi,kuumeisen olon,päänsäryn ja alkavan migreenin!
Eikä näillä tietysti ole mitään väliä.
Sitä vauvaa on ihan pakko silti nukuttaa rintakehällä kun se on niin ihana vaikka vähän sattuiskin. :)
(Tämän bloggauksen ei ole tarkoitus pelotella vauvakuumeisia!)
On se vaan niin suloinen tuo teidän Myy! Ja Hanna, minä koen synnyttämisen juuri niin kuin kuvailit. Minusta synnyttäminen on juurikin IHANAA! Taidan olla vähän epänormaali tapaus vissiin ;)
VastaaPoistaNo ei ne kivut siihen lopu. Mulla kesti kolme kuukautta karsea kirvely aina kusella käydessä. Ei paljo naurattannu. Mutta onneksi ei tarvinnu renkaalla istua. Ei se synnytys kivaa ole, mutta kivempaa kun tämä raskaus. Siinä kipu kestää kuitenkin vain sen muutaman tunnin. Mua ei kyllä se istukan ulkoistaminen sattunut lainkaan. Toivottavasti tästäkin synnytyksestä selviän ilman epparia!
VastaaPoistaNoi tissikivut kuulostaa karmeilta. Tsemppiä!
wiltsu: mun tarttee vissiin sitten keskustella sun kanssa aiheesta. :D
VastaaPoistase on jännä miten sen kivun voimakkuuden unohtaa raskausaikana mutta muistaa samantien kun ne taas alkaa.
Varmaan ensimmäisiä lauseita kättärillä huonekaverin kanssa joka oli juuri synnyttänyt toisen poikansa oli: vitsi että oli taas ihan hanurista! miksi sitä pitää tietoisesti lähteä tähän kun tietää mitä se on . :D
Synnyttäminen on kaikessa kauheudessaan uskomattoman ihanaa! :D Mulla aina osastolle pääsyn jälkeen on ikävä synnytyssaliin. Ehkä siksi, että sielä kokee niin suuria tunteita! Niin suurta kipua, niin suurta helpotusta, niin suurta jännitystä ja niin suurta rakkautta ja kiitollisuutta!
VastaaPoistaMutta Myyllä on ihan Mimon silmät! Kohta luullaan kaksosiksi :D
Ihania kuvia pikkasesta ja tosiaan synnytys ei ole mitään verrattuna kaikkeen siihen jälkimeininkiin
VastaaPoistaKaiken tuon kolme kertaa kokeneena, kaikki se kipu ei pelota yhtään, eikä myöskään lievennä koko ajan pahenevaa vauvakuumetta! Voi miksi minulla pitää olla krooninen vauvakuume!!?
VastaaPoista-Eerika
Minulla on kaikissa kolmessa synnytyksessä jäänyt istukka kiinni. Ekassa se repesi sisälle ja poistettiin nukutuksessa jossa vuodin 5L, toisessa se lähti tunnin repimisen jälkeen tuoden mukanaan 2L verta ja kolmannessa istukka irtosi akupunktion ja tunnin repimisen jälkeen eikä vuotoakaan ollut kuin litra joten tiedän kyllä nämä istukka- "ihanuudet" minä kestän kyllä avautumisen mutta ponnistus vaihe on sellaista teurastusta että siinä on huudettu per.... leet ja itketty äitiä sekä lyöty ja haukuttu miestä.Jälkisupistukset tosiaan pahenee vaan joka kerta ja pari päivää synnytyksen jälkeen rinnat menee aivan verille ja vauva syö sitten veristä maitoa ja rinnanpäistä puuttuu iho kokonaan. Tuska on ihan kamala ja paraneminen/tottuminen vie ainakin pari viikkoa. Toisen synnytyksen jälkeen minulla lisäksi kesti jälkivuoto 3kk että tosi autuasta. Mutta siitä huolimatta että viimeksi synnytyssalissa vannoin nyrkki pystyssä etten koskaan jalallani tänne astu niin parin kk päästä se on vaan taas mentävä:)
VastaaPoistaTissikivut saa kyllä mun täydet sympatiat. Voisin melkein sanoa, että tissikivut on pahemmat kuin synnytys. Itsekkin myös pumppasin veristä maitoa ja vauvan haukatessa kiinni rinnasta tuntui, että itseltä lähtee taju kivusta.
VastaaPoistaTuttua touhua.
VastaaPoistaMulla on ollut kahdesti noita ongelmia ja istukkaakin on jouduttu poistamaan leikkaissali puolella. Mutta kävi mulla ihan loistotuurikin. Kuopuksen perätilasynnytys oli sen verran onnistunut, että siinä pääsin kyllä tosi helpolla. Tilannetta tasoitti synnytyksen jälkeen alkanut eterorokko.
Mun mielestä synnyttäminen on ihanaa :-) Haluaisin kokea sen taas. Ongelma on vaan siinä, etten halua olla raskaana enkä halua lisää lapsia ;-)
VastaaPoistaKuulostaa kovin tutulta.Pidän raskausaikaa paljon pahempana kuin synnytystä,oheisoireilua oli molempien kanssa niin paljon että olin koko raskausajan jossain vaivoissa,eikä mitään pikkunärästystä vaan insuliinia ja migreeniä,keppien kanssa kävelyä.Ei se synnyttäminen kivaa toki ole mutta se kipu kun on 'tervettä' kipua niin pystyin tiettyyn pisteeseen (7 cm :) ) itseäni psyykkaamaan sen kanssa.Rintatulehduksia on ollu kymmenkunta,ainakin enkä oo koskaan ollu niin kipeä.Vatsakatarrit ja umpisuoli on ihan piece of cake rintatulehdukseen verrattuna.En pystynyt edes nostamaan lasta syliin vaikka makasi vieressäni sängyssä,enkä sanomaan miehelle että auta nyt helvetti,itkin vaan kivusta.Mutta kolmessa kuukaudessa tulehdukset hepotti molempien kohdalla.Kylmä on varmaan pahin syy mutta viime kesän helteet ja hikoilu aiheutti myös.Käsihygieniaa painotetaan mutten huomannut käsidesistäkään olevan apua rintatulehduksiin.
VastaaPoistaEnsisynnyttäjänä en kehdannu parista tikistä valittaa kun koitos oli ohi mutta kun kiemurtelin pöydällä niin kätilö tuikkasi lisää puudutetta,joka pisto ja langan kulku tuntui ja vaikka luulis että pikku nipistykset ei siinä vaiheessa paljon haittais niin se oli ihan hirveetä..
rimpsukaisa: meikäläisellä kanssa joka kerta ainakin yksi rintatulehdus ja se on ihan kamalaa.
VastaaPoistaEsikoisen kanssa sain sen jenkeissä 30 asteen helteessä ja sattui niin perkeleesti kun koitin vaan kiukulla imettää että enpä juuri tehnyt muuta kuin itkin sen kaksi päivää ennenkun helpotti.
taas heti jos johonkin koskee alan pelätä jo valmiiksi tulehdusta.
Joo, eipä kukaan puhunut että synnytyksen jälkeen ne kivut vasta ALKAA !
VastaaPoistaImetys oli aivan kamalaa tuskaa, mulla oli myös kummassakin rinnassa rintatulehdus. Toinen kun parani niin sitten tuli toiseen. Vetäisin kaksi antibioottikuuria putkeen.
Mua oli kyllä peloteltu synnytyksellä, mutta KUKAAN ei ollut sanonut, että maha ei tosiaan laske yhdessä yössä raskautta edeltävään tilaan, pidät sitä vaippaa ja että imetys sattuu aika paljon aluksi.
VastaaPoistaOlin ihan jo unohtanut ajan, ei siis hirveitä traumoja onneksi mulle jäänyt, tosin kaikki meni kohtuullisen kivuttomasti, toivottomasti tälläkin kertaa.
No ei se kivaa ole, itseasiassa aikamoista helvettiä. Ja ne kivut jälkikäteen...huoh.
VastaaPoistaJa pitäis jollain panadolilla selvitä!!!! Ei onnistunut multa. Kävelin, itkin ja valvoin sairaalassa yöt kun supisteli niin saamaristi.=(
Imetyksen kanssa ei kipuja ole ollut koskaan eikä tulehduksia.
Mutta ne jälkivuodot...mä ainakin olen vuotanut aina ainakin sen kolme viikkoa. Ja silleen "vähänlaisesti" eli pari sairaalavaippaa päälekkäin ekan viikon. Hiphurraa!!!
Ihania nuo kuva!!!
Kaamea vauvakuume, mutta odotettava on...
Saatikka tilanne jossa on sekä välilihassa että vatsassa haava. Ei kivaa sekään ja kaikki kirjoittamasi siihen päälle.
VastaaPoistaIhanaisia kuvia taasen Myystä!
Kuulostaa niin tutulta. Mulla on molemmat synnytykset olleet pitkiä ja todella kivuliaita eikä odotus ajatkaan olleet kaikista helpoimmat mutta silti vauvakuumetta vaan pukkaa. Esikoista imettäessä oli myös rintatulehdus ja se oli kyllä kamalaa.
VastaaPoistaOnpas suloinen kuva Myystä.
Synnyttämisestä voisin keskustella vaikka ikuisuuden! :) Se on kyllä totta, että esim. perhevalmennuksessa keskitytään paljolti odotusaikaan ja itse synnyttämiseen. Kukaan ei taida muistaa mainita, että mitäs sen jälkeen.
VastaaPoistaMinulla on takana neljä synnytystä. Eka oli kamalin, tehtiin eppari, joka oli KIPEÄ kaksi viikkoa. Imetys ei sujunut kuin makuultaan jne. Seuraavat synnytykset ovat menneet melko hyvin. Tokassa taidettiin tarvita pari pientä tikkiä, mutta alapää ei ollut kipeä. Jälkisupparit yllättivät kovuudellaan. Kahdella viimeisellä kerralla osasin jo varautua niihinkin ja vedin säännöllisesti särkylääkettä ekat päivät. Kolmen vikan synnytyksen jälkeen istuin heti ja kävelin itsekseni synnyttäneiden osastolle ja olin tosi hyvässä voinnissa. KErran on ollut rintatulehdus, se oli kamalaa. Siitäkin on jo tosin aikaa vuosia. Rinnat eivät tainneet pahasti mennä rikki imetyksissä (paitsi ekan kohdalla). Vauvoilla oli kai hyvä imuote ja kahden vikan kohdalla parin ekan vkon imuuttelut hoidettiin pääasiassa rintapumpulla (vauvat olivat keskolassa).
Summa summarum, musta synnyttäminen on ihanaa. Odottaminen ei niinkään. Vikasta synnytyksestä jäi aivan ihana fiilis, en tarvinnut minkään valtakunnan kivunlievitystä. Senkin olen todennut, että ilokaasu ei sovi mulle. Eli jos vielä menisin joskus synnyttämään niin... luomuna olis kiva homma hoitaa jälleen. Mutta, se mikä musta vauvan saamisessa on kaameinta , on ne vatsavaivat ja jatkuva vauvan itku ja valvominen. Että...ehkä lapsiluku jää tähän.
Kaikkea hyvää teille vauva-arkeen! Tsemppiä :)
Synnyttäminen on tietyllä tavalla kyllä ihanaa puuhaa. :) Se kipu on jotenki niin erilaista ja tietyllä tavalla ihanaa, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Toista lasta synnyttäessäni tarjottiin spinaalia, laskin supistusten määrää ja aikaa joka ensimmäisellä kesti viimesessä viidessä sentissä. Ja totesin et etten taaskaan kuitenkaan kerkiäis saada sitä, niin sanoin et se piikkien pistäminen käy kipeempää ku ne supistukset. Ja niin mentiin se synnytys ilman kivunlievityksiä ja hyvin meni.
VastaaPoistaNe synnytyksen jälkeiset toimen piteet on kyllä viho viimesiä, se kipu on jotenki niin vihlovaa. Nytkin harjottelija meinas laittaa yhen tikin ku oli vähä emättimen suulla joku nirhauma. Minä sanoin ettet laita yhtään mitään sinne, et kyllä se paranee. Ja hyvin on parantunu. Imetyskin sujunut ihan hyvin, maidon nousu kyllä joka kerran laittaa vähän voihkimaan.
Meidän neiti ny viiden viikon :)
-Kata
miun on pakko vielä kommentoida tätä; Mie <3 synnyttää!!!
VastaaPoistamie tosin olen KOKO raskausajan Todella pahoinvoiva, kipeä, okesenteleva, kärttyinen jne... eli synnyttämään en enää valitettavasti pääse -mutta menisin viivana ilosta kiljuen jos vaan pääsisin <3 En ole tajunnutkaan millaisia muiden synnytykset ovat omiini verrattuna -joten oli avartavaa lukea tätä postaustasi sekä kommentteja... Antaa hyvää perspektiiviä! Ehkä mie juuri siksi nautin synnyttämisestä, että mie en tiedä mitään noista teiän kuvailemista pitkittyneistä ja kivuliaista synnytyksistä tahi jälkitiloista?!
Miun kokemukseni synnyttämisestä on varmaan sitten poikkeuksellinen? mie en ole kertaakaan näiden kolmen synnytykseni jälkeen (olempa revennyt tahi en) tarttenut sitä rengasta ja koska jälkisupparit ovat olleet niin napakoita ne ovat menneet vuorokaudessa ohi -joten vuotokin on loppunut viim.5 päivässä... ja menkat ovat joka kerta palanneet 1kk synnytyksestä... eikä miulla ole ikinä ollut rintatulehdustakaan?
Mutta tämä nuorin tyttäresi on syötävän suloinen <3 ja Mimo on yhtä viehtättävä kuin ennenkin, ja oikein isosisko nyt hänkin :)
Tsemppiä vauvaiseen arkeenne!
Ihana pieni viirusilmä :) Muistan niin hyvin noi ekat viikot ja sen miten vauvan katselu oli ihanaa. Ei kai siihen koskaan kyllästy :)
VastaaPoistaMä olen ehkä poikkeus, mutta mun mielestä synnyttäminen ei nyt ollut mikään kovin kummoinen juttu. Kipu oli siedettävää sen koko kuusi-seitsemän tuntia mitä koko homma kesti ja tilanne lähinnä mielenkiintoinen. Sain II-asteen repeämät, mutten niitä itse tuntenut ja seuraavana päivänä pystyin taas istua normaalisti. Samoin mitään jälkisupistuksia ei ollut.
Ainoa kamala asia oli maidon nouseminen. Vieläkin saan siitä kylmiä väreitä kun ajattelenkin sitä kipua...olotilakin oli varmaan jotain epäonnistunutta rintojen suurennusleikkausta vastaava. Hyh. Onneksi mun rinnat palautui melko pian normaaleiksi paitsi pari arpea sain siitä a-kupista c-kuppiin muutoksesta. Rintatulehduksilta sääytyin myös ja menkat alkoi heti imetyksen loputtua säännöllisinä. Nännit oli tosin verellä koko Joaksen ekan viikon ja se ensimmäinen imaisi tuntui vihlovana kipuna, mutta jotenkin ajattelin sen vain kuuluvan asiaan ja kun siihen osasi varautua, niin sen myös kesti.
En ollenkaan vähättele muiden kokemuksia vaan olen onnekas siitä, ettei mulle jäänyt mitään kamalia synnytystraumoja vaan muisto positiivisesta kokemuksesta.
Raskaus taas oli todella tylsää. Ei mitään ongelmia, mutta pahat arvet jäi vain muistoksi. Voisin mielelläni synnyttää vaikka kuinka monesti jos kaikki sujuisi kuten tuo eka kerta, mutta raskaana oleminen ei vaan ole mun juttu. Monet tutut on kertoneet, kuinka ovat nauttineet mahasta ja tunteneet itsensä naiselliseksi...mä taas tunsin itseni vain suureksi valaaksi ja odotin vain koska pääsen mahasta eroon.
Voi mikä ihana pikkuinen!
VastaaPoistaMä tykkäsin synnyttää! En tosin väitä että se on kivutonta! Olen kokenut monta eri versiota, eka tuli hätäsektiolla ja silloin kipu oli lähinnä psyykkisellä tasolla, seuraava käynnistettiin oksitosiinitipalla, kivut ei hallittavissa mutta kaksi viimeistä on mennyt melkein luomuna ilokaasun kanssa ja ne oli kivoja! Mä kerroin mennessä jo kätilölle ettei minuun kosketa silloin kun ponnistuttaa ja onneksi se tilanne ei ole minuuttia kauemman kestänytkään...
Mulle tympein aika on ollut synnytyksestä seuraavat viikot. Vauva tietty on ihana mutta olen aina ollut niin sekaisin hormooneista että se on ollut kyllä ihan helvettiä! Voisin olla raskaana ja synnyttää kunhan joku aloittaisi sen imetystaipaleen ja ottais ainakin puolet mun hormooneista!
Tuo on kyllä niin totta! Olen aina nauranut tuolle lauseelle "kivut loppuvat siihen paikkaan, kun saat lapsen rinnan päälle"
VastaaPoistaEi minusta ei todellakaan :(
Esikoisen jälkeen, pystyin sanomaan vasta 2kk synnytyksen jälkeen :
"Nyt minuun ei satu enää yhtään"
Toisen lapsen jälkeen se tapahtui n.2-3 viikkoa synnytyksestä.
Niin suloinen myy ♥
Oi että, omaa synnytystarinaansa varmaan jaksaisi selostaa aina ja ikuisesti :D
VastaaPoistaMulla itse synnytys meni aivan loistavasti. Jaksoin ilman mitään apuja tosi pitkään kunnes päätin huvikseni kokeilla ilokaasua. Kamalaa! Pää meni aivan sekaisin. Kun kalvot puhkaistiin, kipu yltyi. Olisin sietänyt senkin kävellen synnärin lattiaan kuoppia, mutta vauvan sydänäänet heikkenivät ollessani pystyssä. Kun jouduin jumiutumaan pöydälle, sain epiduraalin. Sen saamisesta n. 30 min ja vauva oli ulkona. Et aika pitkälle sitä kipua kestin ihan luomuna :) Istukan irrottelua en edes tuntenut ja montakymmentä tikkiä meni sujuvasti. En ollut erityisemmän kipeä eivätkä jälkisupparit olleet mitään. Maidon nousu rintoihin ei sattunut.
Mutta kyllä mua silti pelottaa kaikki tuo, jos joskus saadaan lisää lapsia! :D
Musta synnyttäminen oli kans jotenkin niin alkukantaista ja vaistojen ohjaamaa, etten osannut kuin fiilistellä mukana, MUTTA allekirjoitan TODELLAKIN tuon jälkimaininkihelvetin. Ihan kaameeta!
VastaaPoista(montako lasta sinulla on? mimo, myy ja ?)
Juu hei. Synnyttäminen on ihanaa. Se euforia ja se jännitys ja se adrenaliinin virta. Ja se ilo kun saa kohdalleen synnytyksen joka menee hallitusti, jossa saa itse olla aktiivisena supistusten aikana (oli muuten viimeinen synnytys, ja vielä kaksossynnytys!). Kun on järjissään ja kuuntelee kätilöä ja tekee yhdessä työtä tuon rautaisen ammattilaisen kanssa. Ja joo, mä tykkäsin myös ilokaasusta.
VastaaPoistaMutta ainahan tällaisen hehkutuksen jälkeen tulee se mutta.
Istukan repiminen on ihan arsesta. Se rautainen ammattilaiskätilö sai näpeilleen kun herkesi painamaan mun tyhjää vatsaröllykkää. Mitä *piip* sä teet?
Se lapsivuodeaika oli karseaa, kuten juuri kuvailitkin. Alun vuoto-maidonnousu-kolotus-vaiheen ainut ilo oli se maailmanviisaus silmissään katsova vauva/t.
Ja sitten, tuli päivä jolloin maitoa riitti, paikat kesti istumista, ja hormonihikoilu tasoittui. Ja silti oli se ihana vauva :)
Onnea omistasi :)
Susanna
Totta turiset! Ei oo kyllä miehillä aavistustakaan mitä me naiset saadaan kokea, tietysti sen onnen lisäksi.
VastaaPoistaMeitsi ei istunut kuukauteen! Että viikon kumirenkaalla istumisella pääsee vielä helpolla...
Mutta onneksi tosiaan koittaa se päivä, että on taas (fyysisesti) oma itsensä. :)
Mitäs isoimmat sisarukset ovat tykänneet vauvasta ?
VastaaPoistaMiksi ihmeessä mullakin on kamala vauvakuume vaikka koko odotus aika ja synnytys oli yhtä helvettiä? Koko raskaus ajan oksensin joka päivä useamman kerran, viimeisen kerran ponnistus vaiheessa, painoa tuli lissää 30 kg jotka ei lähde pois vaikka mitä tekisin (poika 1v), synnytys kesti 32 tuntia ja koko ajan tuli supistuksia 3min välein. epiduraalin sain mutta se ei tehonnut. Pojalla oli sitten pää vielä väärässä asennossa ja sain ihan valtavan epparin joka repesi toisena päivänä leikkauksen jälkeen ja oli osittain uki vieä 12vk synnytyksestä ja oli todella kipeä.. sitten vielä normaalit tissikivut ja jälkisupparit siihen päälle.. noh todennäköisesti ensi kerta ei ainenkaan paljon vaikeammaksi mene.. vai voiko mennä??
VastaaPoista