torstai 16. joulukuuta 2010

Torstaina




Isosiskona olo maistuu edelleen mimolle.
Isin ja äidin komennot ja normi arjen säännöt eivät vieläkään.
Isi ei kelpaa yhtään mihinkään ja öisinkin kun neiti käy pissillä saadaan aikaan huutoraivari jos ovelle vessapuuhia tarkastamaan saapuukin isä.
Pari kertaa neiti kokeili : mä en ite osaa laittaa mun pikkuhousuja!-tyylisiä juttuja mutta juuri minkäänlaista taantumista ei onneksi (kopkop) ole tullut.






Myykkis on nyt reilun viikon ikäinen.
Ulkonäkö on pikkaisen muuttunut kun kaveri on saanut maitoa systeemiinsä ja vaikka kaverilla on vieläkin todella pieni pää ja luikero olemus ovat ne saaneet hiukan vauvamaisuutta kaverikseen.
Vauva on edelleen kovin lungi yksilö joka valvoo parikin tuntia tarkkailleen ja syöpötellen ja nukkuu sitten 4h pätkiä.
Öisin neitokainen syö kaksi kertaa.
Myös kakkapuuhat ajoitetaan yöhön.

Kestovaippataipaleelle kuuluu ihan hyvää!
Parhaimmiksi olen todennut meillä olleet muutamat nalle nöttöset ja pikkupirpanat joissa mielestäni on tarpeeksi pituutta myös selässä.

Hankalaksi olen havainnut juuri sen että moni vaippa on kovin matalaa mallia kun varsinkin tuollaiselle kaverille jolla ei ole mitään rasvaa kankuissa laittaisin mielelläni hiukan pidemmän vaippasen.

Toinen mikä on mietityttänyt koskee yövaippahommia.
Kaveri kun kuitenkin nukkuu pitkiä pätkiä niin kestovaippa on sitten se joka sen herättää kosteudelleen.
Tietysti tähän ratkaisu on laittaa tarpeeksi imua mutta hurjalta tuntuu sellainen pommi tuollaisen rimpulan pyllyn alla.






Eilen kävimme ensimmäistä kertaa ulkona myyn kanssa kun veimme mimon kerhoon ja käväisimme siitä hoitamassa muutaman lahja-asian itiksessä.
Aika oli selvästi liian lyhyt kun en saanut aikaan juuri mitään ja koitan paremmalla onnella tänään.
Myy nukkui koko matkan kärryssä hienosti ja käväisi vaan haukkaamassa tissiä kun pysähdyimme fasulle kahville.

Varmaan hulppeaa olla talvivauva kun varustus on rapiat 30 vaatekappaletta joka kerta! :D

18 kommenttia:

  1. Ihania kuvia - kylläpäs Mimo näyttää isolta vauvan vierellä. :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä on suloinen kestovaippapeppu!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanan söötti tuo teidän vaaveli :)

    VastaaPoista
  4. Onks sulla mitään kuivaliinapintaisia vaippoja? Esim uninallessa on coolmax sisäpintana, niin ettei kosteus jää iholle.

    t Mimiskunkin äiti

    VastaaPoista
  5. Hih, kuinka tulikin pitkästä aikaa kuin salama kirkkaalta taivaalta sellainen olo että nyt nettiin ja katsastamaan mitä teille kuuluu. Kannatti! Superonnittelut pikkuisesta!

    -nti Täti

    VastaaPoista
  6. Ihana Myy <3 Miten voi olla niiiiiin samannäkönen kuin Mimo pienenä :D en kestä!!

    Ja TAAS tuli melkeen vauvakuume :D

    VastaaPoista
  7. Niisk. Onpa hän niin ihana. *huokaus*

    Tuo bannerikuva on ihana!

    VastaaPoista
  8. Muistan itse myös viime talvesta, ne pienen vauvan vaatemäärät kun lähdettiin ulos, aikamoiset toppaukset sai laittaa! :D

    ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  9. Voi sentään, mikä Myykkis. :)
    Sanoinkuvaamattoman suloinen paketti!
    Yritän pysytellä täältä pois, kun nää kuvat ei lainkaan helpota mun vauvakuumetta. :)
    Mutta siis, upeita kuvia!

    Meilläkin oli vastasyntyneenä nöttöset ja pikkupirpanoiden pikkumussut parhaita. Bamboo doubler pyllyä vasten ja hh woolit olivat varmimmat villapöksyt. Taskuvaippoihin ja aio-vaippoihin siirryttiin sitten myöhemmin, kun rimppakintut saivat vähän lisää pyöreyttä.
    Yövilliksinä parhaimpia olivat engelin kaksinkertaiset merinot.
    Meilläkin niitä saattaa vielä olla erinäisissä koissa, voin lähettää jos löydän ja jos haluat. :)

    Auttaisiko joku kuivaliina peppua vasten yöuniin..?

    VastaaPoista
  10. Aivan huippusuloinen tytteli!! Ja isosisko myös!

    Vaikka itse pojallamme kestoilenkin päivisin ihan täysin, niin en jaksa yökestoja juuri tuon heräämisen takia. Edellinen nukkui sen verran sikeämmin, että sai öisinkin kestovaipat, jotka isommalla olivatkin sitten jo aikamoisia paketteja :-) Mutta siis ihan vain omana mielipiteenäni sanoisin, että ehkä kannttaa odottaa, että pikkuinen on kasvanut sen verran, että on kuitenkin vaippaansa suurempi öisinkin ;) Pääsee helpommalla... Ja kuivaliina on tosiaan aika hyvä, niitä voi käyttää ihan irrallisinakin, ei tarvitse olla valmiiksi kiinni vaipassa.

    t: Satunnainen lukija

    VastaaPoista
  11. Meillä unta rakastavilla vanhemmilla on ollu tapana,että unilla lapsilla on kertisvaipat ja tarvittaessa myös jos lähdetään matkustamaan niin ettei vaippaa pääsee vaihtamaan hyvin.
    Muuten sitten kestot.

    Meillä on tämä systeemi toiminut ja onhan silläkin tullut säästettyä ja jätettä vähennettyä

    VastaaPoista
  12. Voi miten söpöjä nax eepurin tyttöjä!!!

    VastaaPoista
  13. Meillä oli yöllä harso kuivaliinan kanssa ja kuori päällä. Melkoinen paketti mutta kun vauva ei kääny iin eipä tuntunut haittaavan elämää. Yöllä vaippa kyllä vaihdettiin pari kertaa.

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania kuvia tytöistä!♥

    Onnea vielä suloisesta vauvasta! Jos en ole muistanut onnitella. En ehdi enää oikein kommentoida...

    VastaaPoista
  15. voi kuinka Myy on suloinen! Tuo on niin kaunis kuva Myystä ja Mimosta sulla otsikon ´takana´.

    VastaaPoista
  16. No onpas sööttejä kuvia sanon minäkin :) Talvivauvan vaatetus on kyllä välillä aika hurja!

    VastaaPoista
  17. Kuivaliinoja siis metsästämään!

    VastaaPoista
  18. Kiva, että olette kestoiluun päässyt mukaan! Fleecestä voi leikata kans kuivaliinoja, mut ei välttämättä sovi kaikille ihoille! ;D

    VastaaPoista