lauantai 11. joulukuuta 2010

Uusi aamu





Huomenta!

Aamu on valjennut vuosaareen ja ensimmäinen kotiyö on nukuttu suht hyvin!

Yön ohjelmassa oli vain pari pidempää syöttöä joiden jälkeen kaveri kiskoi tuntikausia unta.
Yksi kakka myös suoritettiin äidin paidalle ja lattialle kun menin liian aikaisin vaippaa vaihtamaan.
Nyt kun maitoa alkaa tulla on se vissiin aluksi hiukan tainnuttavaa kamaa. :D
Äsken herättelimme joulupallon syömään ettei ala verensokeri laskea kun unta oli nyitty semmoiset 5h yöllisen seurustelun jälkeen.

Mitäs sille isosiskolle kuuluukaan?

Mimo on ollut kokoajan kovin hellä vauvaa kohtaan.
Sairaalaan kun tulivat ensimmäistä kertaa katsomaan mimon ensikommentti oli : missä on se minun vauva?
Halia ja pusua sataa ja paijausta ja kaikkeen halutaan osallistua vain motoriikkaa estää hiukan aktiivisimman osallistumisen kun sisko-likka saattaa jäädä vahingossa vaikka jalan alle.
Myykkis nauttii ilmeisen selvästi mimon äänestä ja toljottaa ikenet paistaen kummaa saundia.


Itse kaveri on kovin herkillä ja kiukku ja harmistus tulee vähemmästäkin komentamisesta tai vastoinkäymisestä.
Ihan peruskäskytkin ja säännöt voi saada aikaan surkeaa määyntää.
Muutenkin kolmen erikoisen päivän jolloin rytmit ja perus-arki olivat hukassa jälkeen arkeen palaaminen on suoritettu niin normaalin kaavan mukaan kun vaan olemme pystyneet.
Kuulin että mimo oli sanonut usemmankin kerran haluavansa äidin kun olimme poissa.
(jotenkin se lämmittää kun itsekkään ei ole kovin paljoa ollut kaverista erossa ja ikävä oli kova.eikä tälläisiä juttuja koskaan muuten saa kuulla. :) )
Nyt äiti on taas tarjolla ja koitamme tukea mimoa minkä osaamme.
Suurin työ minulla tuntuu ainakin olevan siinnä ettei tule sanottua: ei nyt saa sitä tai tätä tai voi tehdä kun VAUVA on tässä/sylissä,tissillä...


Niin,ja kaverin nimeksi on oikeasti tulossa tuo mainitty Myy. :)
Tämä oli melkein sellainen että kun tyyppi syliin saatiin niin se oli siinnä.



Nyt kutsuu maitohuolto tuolla joten palailemme taas asiaan! :D







(Myykkiksen ihana Dunssin 50cm yökkäri tuli kaverille lahjaksi Termiitti poikien perheeltä! <3)

Isin mietteitä voi lukea täältä. :)

19 kommenttia:

  1. voi että, ei voi sanoa ku että ihania ihania ihania kuvia, ihania lapsosia <3 Niin sulosia nuo Mimo ja Myy yhdessä :) Ja hieno juttu että Mimo on hellä vauvaa kohtaan, ei oo ihme jos äitiä kohtaan vähän vielä kiukutellaan, onhan se uus juttu että talossa on pieni joka vie väkisin äidin huomiota!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia!
    Täytyy päästä katsomaan livenä ja PIAN!

    VastaaPoista
  3. voi hän on niin söpö! ja kiva kun koko oli noin passeli :o) muistan itse, miten alle 50cm:n oli mukava pukea suunnilleen sopiviin vaatteisiin (esikoinen oli isoissa, mutta sitten kuopuksen kohdalla osasin jo hiukan varautua sopivampiin)

    VastaaPoista
  4. On ne tytöt vaan niin sulosia ja Myy sopii pienemmälle todella hyvin nimeksi :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia. Myy sopii neidille oikein hyvin nimeksi. Jo heti ekan kerran kun se mainittiin täällä, niin ajattelin että toivottavasti pääsee ihan oikeaksi nimeksi. :)

    Meillä oli alkuaikoina myös isosisko aika herkillä. Yhtään ei olisi saanut komentaa, kun heti tuli itku. Rauhottui kyllä ajan kanssa. Uusi tilanne hänellekin :)

    VastaaPoista
  6. <3 <3 <3 ONNEA!!!! Voi mitä suloisia lapsia teillä onkaan <3 Ja on kyllä nää nuorimmat mahottoman samannäköisiä!

    Nyyh. Meille ei enää koskaan tule tuommoista ihanan pientä nyyttiä. Onneksi saa ihastella tätä kautta :) Onnea vielä kerran koko perheelle!!

    VastaaPoista
  7. Niin ihana vauva <3 Ja todella ihanan lahjan on pieni saanut! Suloisen nimen olette valinneet :)

    VastaaPoista
  8. Voi kun Myy on niin suloinen :) Onnittelut koko perheelle jos en ole muistanut vielä onnitella :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat Mimosa ja Myy! Voi miten kiva, että nimiasiakin ratkes noin luonnostaan :-).Teidän puolesta on helppo olla iloinen :-)

    VastaaPoista
  10. Ihana pikkuinen ja ihana nimi! Oliko Myy nimi jo valmiina, vai näyttikö kaveri heti synnyttyään vaan Myyltä?

    VastaaPoista
  11. Voi suloisia siskoksia ja kuinka kiva nimipari - Mimo ja Myy :)

    VastaaPoista
  12. Mielettömästi onnea!! : ) Suloinen pikku Myy <3

    Halusin myös varmistaa onko vaippa tullut perille?

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia.

    Onnea vielä tämän blogin kautta.

    Kaunis on tyttö. Ihana niin.

    VastaaPoista
  14. Onnea teidän koko perheelle pienestä ihmeestä!!

    Ihan on vauveli Mimosan näköinen, ja nimikin sopii kun nenä päähän!

    Suloiset siskokset ♥♥

    VastaaPoista
  15. Jestas kun Myy on suloinen! Melkein pukkaa vauvakuumetta :D

    VastaaPoista
  16. Voi, että on suloiset lapset!
    Onnea vielä koko perheelle!

    VastaaPoista
  17. <3 onnea koko perheelle <3 Voi miten söpöset siskokset! :)

    VastaaPoista
  18. oi, ihana pieni pakkaus, ja niin ihana nimi.
    itse viime joulun aikaan niin mietin tuota samaa, mutta mies oli aivan eri mieltä sen ihanuudesta.

    VastaaPoista