lauantai 25. kesäkuuta 2011

Jussia




Tämä on ainoa juhannuskuva joka minulla on kun en vieläkään ole löytänyt järkkärin laturia.

Sehän on höyryhengityskone lastenklinikan aulassa eilen aamupäivästä.

Myy Sai yöllä haukkuvan hengenahdistuskohtauksen ja sanokoon kuka mitä vaan niin kyllä netistä ja blogeista on jonkinlainen vertaistuki ja hyöty kun kaivelin muistijäljistäni Jarnan kirjoittaneen aikaa sitten lasten sairastamasta laryngiitistä eli kurkunpääntulehduksesta.

Hytisimme sitten vanhemmat yökkäreissä parvekkeella kuopus makuupussissa pipo päässä meille haukkuvalla äänellään nauraen n.20 minuuttia että kohtaus helpotti ja yön seurailin kaverin vointia.
Aamulla hetken pähkäiltyäni ja lääkäriä konsultoituani päätin käydä lastenklinikan päivystyksen kautta ettei koko jussit nyt menisi ihan aprikoidessa olisiko sittenkin sieltä saanut apua?

Kortisoonia nestemäisenä suuhun ja spiraa hengiteltiin aluksi kunnes siirryttiin istumaan käytävään vesihöyryn kera.
Kuumetta Myyllä ei ollut eikä ole ja puolisen tuntia imppailtuamme pääsimme kotimatkalle ja saimme luvan matkata puolen tunnin ajon päähän juhannusta viettämään.

Matkaevääksi saimme kahdeksi päiväksi kortisoonitabletin.

Kerron nyt laryngiitistä sen että se saattaa olla kuumeeton haukkuva yskähtely tai hengitysvaikeus keskellä yötä ihan puskista.
Haukkuva kova ääni sulkee astmat pois.
Raitis ulkoilma tai vesihöyry auttavat ensiavuksi parhaiten ja noin.20min kuluessa kohtauksen pitäisi olla ohi.

Lääkärissä kannattaa kuitenkin käydä koska lapsen kurkunpään turvotukseen siellä osataan antaa apua.

Tämä olkoon se muistijälki joka saattaa joskus juolahtaa mieleen keskellä yötä tarpeen tullen.

Muuten juhannustimme suvun parissa ja vielä on lomapäiviä jäljellä!
Niistä koitamme nauttia säiden puitteissa parhaamme mukaan.

Oikein hyviä juhannuksen jatkoja kaikille!

7 kommenttia:

  1. Pojalla on ollut kerran tuo vaiva, heräsin siihen kun ihmettelin että missä haukkuu koira !

    VastaaPoista
  2. Se on tosi pelottavaa. Meillä pojalle iski kanssa, ja oltiin autuaan tietämättömiä, että miksi lapsi ei pysty hengittämään. Iskee pari tuntia nukkumiseen menon jälkeen eli meillä esim. klo 12 yöllä. Pirteimpään aikaan toimia järkevästi.

    Jos ei mene ohi ulkoiluilmalla tai vesihöyryllä, niin sitten pitää mennä lääkäriin heti. Meillä mentiin ampparilla, onneksi ampparimiehet olivat tosi ammattitaitoisia ja oltiin kaikki jo ihan rauhallisia, kun toinen miehistä henkäisi jo oviaukossa, että laryngiittihän se kuulkaas on. Pojallekin jäi vaan hyvät muistot, kun se mietti, että mä olin ambulanssin kyydissä.

    Tämä oli kyllä pelottavin sairaus, mikä on koskaan tullut. Toisen kerran meni ohi ihan vaan, kun makkarin ikkunan avasin.

    Olipa sulla kivat kaksi vapaapäivää =I

    VastaaPoista
  3. Kuutillahan oli tuo helmikuussa, ja lisänä vielä bronkiitti. Meillä ei mennyt se niin hyvin vaan sairaalassa oltiin viikko :( Sen jälkeen kerran uusinut mutta hyvin lievästi, selvittiin kotosalla babyhalerin kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Varmaan pelottavaa, kun tuo tulee nuin pienelle. Meillä tyttö oli n 2,5 kun oli laryngiitti eka kerran ja tarpeeksi pelottava oli sillonkin. Meillä ollu tuo 4 kertaa, kahesti käyty lääkärissä keskellä yötä, kahella kerralla hypättiin pitkin yötä ulko-ovella ja pakastimella hengittämässä kylmää.

    VastaaPoista
  5. Huh. Kuulosta aika pelottavalta. Onneksi osasitte toimia ja muisti pelasi.

    VastaaPoista
  6. Tosi pelottava, varsinkin kun ensimmäistä kertaa sattuu kohdalle. Meillä on molemmilla lapsilla ollut 9kk iästä alkaen säännöllisesti lähes joka flunssan yhteydessä. Oli aivan kauhea kokemus, kun ensimmäisen kerran iski, kun ei tiennyt yhtään silloin, mistä on kyse.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin 1,5 v oli sairaalassa viikon kuten Heidi kirjoittaa. Yleensä kuulema pari päivää maksimi. Uusinut pari kertaa, mutta selvitty kotikonstein, tosin äiti vilustunut kun talvikylmillä käyty useaan otteeseen partsilla ja/tai nukuttu ikkunat auki...

    Nyt 4v eikä mene tauti enää niin pahaksi (kurkunpää ei enää niin pikkuinen)

    VastaaPoista